Jotkut asiat
ovat liian tärkeitä
vain kerran tehtäviksi

Jotkutasiatovatliiantärkeitävainkerrantehtäviksi

Auta Ukrainan lapsia ja perheitä

Miljoonat lapset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja keskeyttämään koulunkäynnin. Kirkon Ulkomaanapu tukee paikallisia opettajia ja kunnostaa kouluja. Koulussa lapset voivat leikkiä, oppia ja toipua kovista kokemuksista. Lahjoittamalla autat ukrainalaisia lapsia ja perheitä selviämään arjesta keskellä sotaa.

Laura Malmivaara: ”Toivon, ettei kyky empatiaan katoa kovinakaan aikoina”

Näyttelijä Laura Malmivaara pitää itseään etuoikeutettuna ihmisenä, jolla on velvollisuus huolehtia muista. Hän ryhtyi Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittajaksi jakaakseen omasta hyvästään myös maailman heikoimmassa asemassa oleville.

Kolme lasta kirjoittaa liitutaululle.

Tietoa meistäKirkon Ulkomaanapu

Teemme työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Jokaisella ihmisellä on oikeus rauhaan, laadukkaaseen koulutukseen ja kestävään toimeentuloon.

Työmme teemat

Oikeus laadukkaaseen koulutukseen

Työmme tärkeimpiä tavoitteita on, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee ohjelmamaissamme kouluun ja saa laadukasta opetusta.

Oikeus rauhaan Symboli.

Oikeus
rauhaan

Rauha on edellytys ihmisoikeuksien toteutumiselle ja kestävälle kehitykselle. Kun yhteisöt saavat elää rauhassa, lapset voivat keskittyä koulunkäyntiin ja aikuiset toimeentulon hankkimiseen ja vakaan yhteiskunnan rakentamiseen.

Oikeus toimeentuloon Symboli.

Oikeus
toimeentuloon

Toimeentulo on edellytys ihmisarvoiselle elämälle. Itsensä ja perheensä elättämisen lisäksi toimeentulo lisää mahdollisuuksia osallistua yhteisönsä kehittämiseen.

Tilaa Kirkon
Ulkomaanavun uutiskirje

Haluan tilata KUA:n uutiskirjeen sähköpostiini ja saada uutisia työmme tuloksista sekä tietoa ajankohtaisista kampanjoista.

Mies kantaa vihanneksilla täytettyä koria selässään pellon laidalla Nepalissa.

Yhteisvastuukeräys 2026

Vuonna 2026 Yhteisvastuu keskittyy siihen, ettei yksikään iäkäs jäisi heitteille kotona tai kriisin keskellä. Jokainen ihminen on avun arvoinen. KUA:n kautta Yhteisvastuu auttaa maailman katastrofialueilla.

Nepalilainen seppä vasara koholla.

Tilaa kotiisiTekoja-lehti

Tekoja on Kirkon Ulkomaanavun oma lehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Lehti on maksuton ja voit tilata sen sähköisenä tai paperiversiona postitse kotiin.

Vedessä seisoskelevat lapset hymyilevät kameralle. Lapsilla on käsissään vaatteita ja koulukirjoja.

Vuosikertomus 2024

Viime vuonna työmme tavoitti huimat 840 000 heikoimmassa asemassa olevaa ihmistä ympäri maailman.

muuta maailmaaNaisten Pankki

Naisten Pankki tukee naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä kehittyvissä maissa. Hankkeet toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu. Tule mukaan tekemään maailmasta tasa-arvoinen.

anna lahjaksiToisenlainen Lahja

Toisenlainen Lahja on aineeton lahja, jolla ilahdutat läheistäsi ja samalla autat lapsia ja perheitä kaikista köyhimmissä maissa. Lahjoituksesta saat annettavaksi sähköisen tai paperisen kortin.

KUA SOMESSA

KUASOMESSA