Saavutettava tekstiversio keskustelusta

Noora Pohjanheimo [00:00:00]: Tämän kertaisessa FCA Talks -jaksossa puhutaan humanitaarisesta avusta, ja siihen liittyvistä uusista innovaatioista. Haastateltavana on Antti Toivanen Kirkon ulkomaanavun humanitaarisen avun tiimistä, jossa hän vastaa muun muassa uusista teknologioista. Tervetuloa!

Antti Toivanen [00:00:17]: Kiitos.

Noora Pohjanheimo [00:00:19]: Humanitaarista apua tarvitaan kriisialueilla esimerkiksi äkilliseen tarpeeseen luonnonkatastrofin iskiessä tai konfliktia pakeneville pakolaisille. Ensimmäisenä turvattavat asiat ovat ravinto ja suoja. Perinteisesti katastrofiavussa jaetaan ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita, mutta se ei välttämättä ole kaikissa tilanteissa paras avustustapa. Nykyään humanitaarisessa avussa suositaan myös paljon käteisavustuksia. Kerrotko Antti millaisessa tilanteissa käteisavustuksia käytetään?

Antti Toivanen [00:00:51]: Käteisavustukset ovat todella laajasti sovellettavissa oleva työkalu, tosiaan kyseessä voi olla hyvin konkreettinen tilanne, jossa tavarajakelun sijasta tehdäänkin käteisjakelua. Käteisavustus voi korvata perinteiset avustusmuodot periaatteessa vähän joustavammalla lähestymistavalla.

Mutta käteisavustus voi olla myös kohdennettua. Esimerkiksi alueella, jossa luonnonkatastrofi on tuhonnut paikan infraa, voidaan käyttää käteistä maksamalla aluksi esimerkiksi paikallisille työmiehille palkkaa, jotta he korjaavat tai uudelleen rakentavat tuhoutuneen koulun. Kun lapset on saatu kouluun takasin, voidaan lasten perheille antaa käteisavustuksia, jotka on tarkotettu tarvittavien koulupukujen ostoon. Tällöin perheet ja lapset, jotka menevät kouluun ovat tietenkin hyödynsaajia, mutta myös laajempi ympäristö ja yhteisö hyötyvät. Sen sijaan, että tuotaisiin lapsille annettavat koulupuvut ulkopuolelta, käytetään paikallisia kauppiaita. Näin boostataan heidän toimintamahdollisuuksiaan, ja pidetään huolta siitä, että paikallisessa taloudessa on rahaa kierrossa.

Toki siinä tapauksessa markkinoiden pitää ylipäätään toimia. Eli paikan päällä täytyy olla kauppiaita, että he eivät ole paenneet yhteiskunnan häiriötilannetta, ja toisaalta heillä täytyy olla tavaraa myytävänä. Etteivät tuotantoketjut ole siinä määrin häiriintyneet, että esimerkiksi koulupukuja ei olisi tarjolla.

Noora Pohjanheimo [00:03:10]: Miksi on siirrytty käyttämään käteisavustuspohjaista avustusmuotoa?

Antti Toivanen [00:03:18]: Kuten sanoin, se on ensinnäkin todella joustava. Esimerkiksi perinteisessä tavarajakelussa ajatus on ehkä vähän holhoava, ja jollain tavalla vanhoillinen, että me tiedämme mitä ihmiset tarvitsevat, ja annamme sen mukaisesti. Käteisavustus avustustoiminnan muotona mahdollistaa ihmisille oman valinnanvapauden ja heidän oman määritelmänsä prioriteeteistä.

Toisaalta kysymys on myös arvokkuudesta. Ihmisten itsetunnolle ja sosiaaliselle statukselle on parempi, että heillä itsellään on rahaa käytössä, sen sijaan että he olisivat passiivisia avun kohteita. Käteisavustus on todella tehokas ja nopea muoto niin kauan kuin markkinat toimivat. Tästä on itse asiassa kasvavassa määrin näyttöä. Esimerkiksi vuonna 2016 Maailman humanitaarisen avun kokouksen yksi keskeisiä suosituksia oli se, että käteisapu pitäisi tuoda humanitaarisen avun toimintaan voimakkaasti mukaan. Sen sijaan, että kysyttäisiin jossain tilanteessa, onko käteinen yksi mahdollinen toiminnan muoto, pitäisi pikemminkin kysyä onko jotain syytä, minkä takia käteistä ei pitäisi tässä harkita.

Noora Pohjanheimo [00:05:07]: Miten avunsaajat valitaan näissä projekteissa?

Antti Toivanen [00:05:10]: En tiedä onko tässä mielessä mitään syvästi filosofista eriävyyttä siinä, miten käteisavustukseen valitaan hyödynsaajat verrattuna mihin tahansa muuhun avustuksen muotoon. Eli pyritään löytämään ihmisryhmät, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Ja toisaalta pyritään katsomaan, mikä todennäköinen seuraus on käteisen antamisesta jollekin ihmisryhmälle, että miten se todennäköisesti korreloi isommassa ryhmässä. Jossain tilanteessa saattaa esimerkiksi olla järkevää, että annetaan vaikka yksihuoltajaäideille raha-avustukset. Heillä todennäköisesti on pienempi taloudellinen liikkumavara, ja he ovat todennäköisesti kurjemmassa asemassa kuin perheet, joissa molemmat vanhemmat on paikalla.

Noora Pohjanheimo [00:06:19]: Sanoitkin aikaisemmin, että välillä käteisavustuksia annetaan johonkin tiettyyn tarpeeseen, vaikka lasten koulupukuihin. Mutta liittyykö niihin aina ohjeistus siitä, mihin rahat tulisi käyttää?

Antti Toivanen [00:06:37]: Se riippuu paljon siitä mikä on avustusohjelman strateginen tavoite. Jos selkeästi pystytään sanomaan, että vaikka koulupuvut on oltava, jotta koulussakäynti onnistuu, niin se voi olla syy kohdentaa avustus. Mutta silloin ei anneta käteistä tai vapaasti käytettävissä olevaa rahaa, vaan silloin avustus annetaan voucher -muodossa. Ja usein annetaan ruoka -vouchereita, eli kyseinen voucher käy tiettyyn kauppaan, ja sen arvo on esimerkiksi 20 dollaria. Tai voi olla rajoitettu, että tällä voucherilla voi ostaa vaikka riisiä, ruokaöljyä ja soijaa.

Tämä riippuu tilanteesta, mutta yleisesti ottaen käteisohjelman suunnittelussa lähtökohtana on, että mitä vapaampi rahankäyttömuoto on, sen parempi. Täytyy melkein olla joitain hyviä perusteluita, että ruvetaan rajoittamaan. Edelleen, kuten totesin alussa, ihmiset tietää yleensä itse hyvin tarkasti sen, mitkä heidän prioriteettinsa ovat. Ja usein he ovat myös hyvin rationaaliset siinä mielessä, että loppujen lopuksi tietävät minkä takia nämä prioriteetit ovat mitä ne ovat.

Noora Pohjanheimo [00:08:25]: Lahjoittajia, ja muitakin, aina kiinnostaa se meneekö apu varmasti perille. Miten käteisavustuksissa valvotaan mihin rahat on käytetty tai sitä onko apu ollut tehokasta?

Antti Toivanen [00:08:40]: Riippuu todella paljon siitä mitä käteisen muotoa sovelletaan. Jos kyseessä on voucher, joka käy tiettyihin kauppoihin tai avustus on ohjattu niin, että sillä voidaan ostaa vain tiettyjä ruokatarvikkeita, niin silloin monitorointi on aika helppoa ja suoraviivaista. Silloin iso kuva pystytään saamaan sen datan kautta, mitä kauppiailta, jotka ovat kumppaneitamme saadaan, eli mitä heiltä on ostettu.

Mutta sitten jos on täysin vapaa malli, kun annetaan käteistä, jota ei tarkoituksellisesti edes pyritä valvomaan eikä käyttöä pyritä ohjaamaan vaan luotetaan ihmisten omaan rationaaliseen valintaan, niin voidaan tehdä jakojen jälkeisiä kyselyitä. Näissä kysytään mihin he ovat käyttäneet rahoja. Tai joissain tapauksissa voidaan saada isommasta saatavilla olevasta makrodatasta osviittaa siitä, mihin rahat on käytetty.

Noora Pohjanheimo [00:09:59]: Millaisissa tilanteissa on edelleen tarpeen tehdä perinteisiä tarvikejakeluita?

Antti Toivanen [00:10:06]: Perinteiset tarvikejakeluilla on edelleen paikkansa, joka tosiaan liittyy aika konkreettisiin tekijöihin. Esimerkiksi kun todennetaan, että operaatioalueellamme ihmisillä on huono ravitsemustilanne. Olen esimerkiksi ollut Liberiassa kun Norsunluurannikolla oli meneillään hyvin väkivaltainen konflikti, ja Liberian puolelle tuli paljon pakolaisia. Tällöin jokaisessa kylässä myös Liberian puolella, oli edelleen markkina, tai pieni tori kylällä. Mutta niissä ei ollut mitään muuta myytävää kuin paikallista chiliä. Tässä tilanteessa ei ole järkevää lähteä pumppaamaan pieniäkään summia rahaa markkinoille, koska ei yksinkertaisesti ole mitään, mitä ostaa.

Tilanteessa, jossa oletetaan, että alueella on ruokapula ja ihmisillä on aliravitsemuksen merkkejä lähtisin siitä, että tuodaan ruokaa paikan päälle. Ja sitten toki on kysymys, että onko markkinaa olemassa, eli onko alueella ihan fyysisesti vielä ihmisiä käymässä kauppaa.

Noora Pohjanheimo [00:11:39]: Liittyykö käteisavustuksiin joitain riskejä tai haasteita?

Antti Toivanen [00:11:45]: Toki kaikkiin avustustoiminnan muotoihin liittyy isoja riskejä ja haasteita, jotka johtuvat yksinkertaisesti siitä, että toimitaan hyvin vaikeilla alueilla.

Jos meidän organisaatiomme kaltainen järjestelmä on alueelle tullut, se tarkoittaa, että alueella on jokin vakava haaste, on kyseessä sitten konflikti tai katastrofi. Käteisavustuksiin saattaa liittyä esimerkiksi jonkin verran turvallisuuskysymyksiä, meidän henkilökunnallemme tai sille, joka konkreettisen rahan jakaa. Voi olla riski liikkua, jos kyseessä on ihan käteistä rahaa. Toki todettakoon, että useissa tapauksissa on siirrytty korttimaksamisiin, mikä on vähemmän riskaabeli. Hyödynsaajille tämä voi olla samalla tavalla turvallisuuskysymys, jos se tehdään avoimesti tai ei ole kunnolla kommunikoitu yhteisöön. Voi olla, että hyödynsaajana olija onkin riskaabelissa asemassa sen seurauksena.

Haasteita on yleisemminkin humanitaarisessa työssä, esimerkiksi monitorointi, joka on useassa tapauksessa hyvin työvoimaintensiivistä. Vaatii isoja panostuksia organisaatiolle, että voidaan monitoroida, että miten tämä oikeastaan menee. Ja sitten tietenkin kysymyksenä on se, että mitä vähemmän raha on joustavaa eli mitä enemmän sen käyttöä pyritään säätelemään, niin sen isompi riski on myös että avustus synnyttää senkundäärisen markkinan. Jos ihmiset eivät halua tai koe prioriteetiksi avustusjärjestön toimittamaa asiaa on hyvin todennäköistä, että he saattavat pyrkiä vaihtamaan tavaran tai hyödykkeen suoraan rahaan, tai johonkin mitä he itse katsovat tarvitsevansa enemmän. Jolloin osa tavaran tai hyödykkeen arvosta menetetään matkalla.

Noora Pohjanheimo [00:14:38]: Nyt näille rahansiirroille on kehitetty uutta tapaa lohkoketjuteknologian avulla ja tätä projektia on tehty yhdessä Solitan kanssa. Miten tämä yhteistyö sai alkunsa?

 

Antti Toivanen [00:14:49]: Meidän puolelta se lähti siitä, että ajattelimme, että lohkoketjuteknologiaa on käytty esimerkiksi yksityisellä sektorilla jonkin verran, toki myös humanitaarisella puolella WFP käyttää lohkoketjuun perustuvaa teknologiaa esimerkiksi Jordaniassa Syyrian pakolaisten kanssa. On olemassa indikaatioita siitä, että se voisi olla meille hyödyllinen, mikäli pyritään tekemään avustustoimintaa entistäkin tehokkaammaksi. Me kävimme läpi muitakin, mutta Solita oli järkevä ratkaisu, koska heillä oli sen tyyppistä teknologista ymmärrystä, mitä meiltä ei avustusjärjestönä löydy. Se oli aika luonnollinen komponentti.

Noora Pohjanheimo [00:15:55]: Kertoisitko tästä yhteistyöstä, että mitä ollaan ihan käytännössä tekemässä?

Antti Toivanen [00:16:01]: Tällä hetkellä tutkimme, onko olemassa mahdollisuutta että käteisavustustoimintamme siirrettäisiin lohkoketjupohjaiseksi joko osittain tai kokonaan. Käytännössä rahansiirrot olisivat näin seurattavissa lohkoketjun kautta.

Arviomme mukaan tämä todennäköisesti tarjoaisi mahdollisuuden, että työmme voisi olla entistä läpinäkyvämpää. Lohkoketju tarjoaa periaatteessa mahdollisuuden saada sellaista dataa, jota on hyvin vaikea saada mitään muuta kautta, reaaliaikaista dataa, jossa kyetään näkemään miten rahalahjoitukset liikkuvat. Tietysti tosiaan läpinäkyvyys ja transparenssi, että lohkoketjuhan lähtökohtaisesti on sellainen että siihen on pääsy, ja olisi aika helppo todentaa miten tämä tapahtuu.

Ajattelen myös, että osa siitä monitoroinnista, mitä me teemme tällä hetkellä hyvin työvoimaintensiivisesti pystyttäisiin ulkoistamaan teknologialle. Olemme tehneet Solitan kanssa tutkimuksen lohkoketjupohjaisesta teknologiasta verrattuna muihin jo käytössä oleviin käteisavustusmuotoihin, että olisiko järkeä tuoda näitä uuden teknologian ulottuvuuksia. Näyttää siltä, että se voisi olla hyvinkin järkevä lähestymistapa.

Ja sen lisäksi olemme tehneet myös proof of concept, jossa katsottiin miten tämä voitaisiin käytännössä tehdä ja konsepti näytti hyvin lupaavalta. Tällä hetkellä katsomme ,mennäänkö sen kanssa eteenpäin, pystytäänkö tätä pilotoimaan oikeiden ihmisten, oikeiden hyödynsaajien kanssa oikealla rahalla kentällä. Siinä olemme tällä hetkellä.

Noora Pohjanheimo [00:18:20]: Minkälaisia välineitä avustuksen vastaanottaja tarvitsisi rahansiirtoihin ihan käytännössä?

Antti Toivanen [00:18:30]: Se riippuu tosi paljon. Väline voi olla hyvin perinteinen, ihan käteistä rahaa. Mutta toki tästä on esimerkiksi tämän hetkisen pandemian aikana ollaan pyritty aika laajalti eroon, jos se mahdollistaa esimerkiksi sen, että virus pystyisi tätä kautta leviämään.

Mutta sitten yksi tapa ovat maksukortit, jos ympäristö on niin kehittynyt, tai infra on niin hyvässä kunnossa, että on Otto -automaatin kaltaisia. Tai voi olla ladattava maksukortti, jota voi käyttää tietyllä kauppiasryhmällä,  jotka ovat mukana hankkeessa. Eli on eri tapoja, voi myös olla ihan kirjallinen voucher eli käytännössä paperi, jolla lukee mihin se oikeuttaa.

Lohkoteknologiaa käytettäessä väline ei välttämättä näytä yhtään erikoisemmalta, riippuen siitä, mitä osia toiminnasta halutaan viedä lohkoketjuun. Mutta hyödynsaajan suuntaan tämä ei välttämättä näytä yhtään sen kummallisemmalta. Lohkoketjuteknologia näkyy pikemminkin avustustoiminnan, ja toimintaa pyörittävien ihmisten suuntaan kasvavana ja nopeutuneena datamäääränä. Ja näin ollen helpottuneena ja tehostuneena toimintana.

Noora Pohjanheimo [00:20:17]: Mitkä tässä tekniikassa ovat haasteina tähän astisen kokemuksen perusteella?

Antti Toivanen [00:20:22]: Toki kaikessa teknologiassa, tai uudessa innovaatiossa, joka pyritään tuomaan kentälle konkreettiseen toimintaan, on kysymys, onko sillä mahdollisuutta raivata itselleen tila siinä.

Kuten todettu, tässä on jo olemassa monenlaista eri mallia, joita käytetään kentällä, ja sen takia väistämättä syntyy kilpailutilannetta. Mutta ajattelen sen niin, että jos on oikeesti tarpeeksi hyvä ratkaisu, joka tuo merkittävää lisäarvoa, niin sitten varmaan avustusyhteisö olisi valmis hyväksymään ja omaksumaan sen.

Toinen asia on tietenkin se, että lohkoketju on edelleen uusi teknologia, ja siitä vasta pyritään tällä hetkellä selvittämään kansainvälisesti miten siihen suhtaudutaan. Esimerkiksi eri maiden lainsäädännöt saattavat sanoa lohkoketjun käytöstä eri tavoilla, ja on hyvin mahdollista, että tämän tyyppisiä rajoitteita tulee. Yksi kysymys on myös yhteensopivuus GDPR:n kanssa. Läntisessä ajattelussa lähtökohtana on se, että itse asiassa mahdollisimman vähän informaatiota pitäisi luovuttaa julkiseen käyttöön jostain yksityisestä ihmisestä. Ja lohkoketjupohjaisessa teknologiassa ajatus on se, että data on mahdollisimman vapaasti saatavilla olevaa.

On monta tämän tyyppistä kysymystä, mutta ehkä näen ne juuri nimenomaan haasteina, että nämä ovat asioita, joista pitää katsoa ovatko ne ratkaistavissa. Mutta jos ne on ratkaistavissa, niin sitten todennäköisesti myös siitä saatavat hyödyt ovat varsin suuria.

Noora Pohjanheimo [00:22:49]: Viimeiseksi minulla on pieni kysymys, eli miten ennustat, että miten humanitaarinen apu muuttuu lähivuosina?

Antti Toivanen [00:23:00]: Tästähän on paljonkin puhetta, ja varmasti se, että kuinka turbulenttia aikaa eletään maailmassa tällä hetkellä, yleinen kriisitunnelma, vaikuttaa myös siihe,n miten me näemme. Nyt olemme puhuneet teknologiasta, varmasti uudet tosi positiiviset ja voimaannuttavat asiat, joita meidän yhteiskunnassamme tapahtuu tulevat suodattumaan myös humanitaariseen apuun.

Sitten toisaalta uskon, että laajemmat yhteiskunnan häiriötilat tulevat varmasti tulevina vuosina kasvamaan, ja se että emme varmasti näe niitä samalla tavalla tai samoilla maantieteellisellä alueella kuin tähän mennessä.

Mielestäni esimerkiksi Euroopan pakolaiskriisi oli hyvä esimerkki siitä, että humanitaarinen tilanne voi tulevaisuudessa olla oikeasti globaali, että se voi tapahtua missä päin maailmaa tahansa. Toisaalta luulen, että tulemme varmasti näkemään myös sen tyyppistä uutta kehitystä, että kansainvälisessä politiikassa on ensinnäkin paljon uusia voimatekijöitä ja uusia valtioita, joilla tulee olemaan sanansa sanottavana siihen miten avustustyötä tehdään. Mikä on vaikka Kiinana tai Intian suhtautuminen humanitaariseen apuun. Paljon sen tyyppisiä, joista voidaan sanoa, että tämä tulee muuttamaan tilannetta, mutta on vaikea sanoa mihin suuntaan tai kuinka paljon, se on puhtaasti arvailua.

Yksi minkä toivoisin olevan positiivinen kehityssuunta myös, esimerkiksi Euroopan pakolaiskriisiä ajatellessa, että avustustyö ei enää ole asia joka tapahtuu jossain kaukaisessa maassa tai joka tuntuu meistä tavoittamattomalta. Vaan asia tosiaan voi konkretisoitua myös meidän omalla kotiovellamme. Kuten esimerkiksi Euroopan pakolaiskriisin aikana nähtiin, tämä tulee varmasti aktivoimaan myös sen tyyppisiä tahoja, jotka eivät ole tämmöisessä aikaisemmin olleet mukana. Toivon, että avustusjärjestöt tulisivat kasvavassa määrin tekemään yhteistyötä esimerkiksi ensimmäisen sektorin tai muiden kansalaisyhteiskunnasta lähtevien tahojen kanssa töitä sen eteen, että meillä olisi parempi tulevaisuus.