Kambodžassa koulut sulkeutuivat, mutta opinto-ohjaus jatkuu – ”Etäopiskelun järjestäminen on ollut palkitsevaa”
Opinto-ohjauksen kehittäminen ja uusien opojen kouluttaminen on merkittävä osa KUA:n työtä Kambodžassa. Koronaviruksen vuoksi kaikki lähiopetus jouduttiin keskeyttämään. Mak Buntith ja muut KUA:n kouluttamat opinto-ohjaajat löysivät nopeasti uusia tapoja jatkaa työtään.
30-vuotias Mak Buntith on yksi ensimmäisistä Kambodžassa valmistuneista opinto-ohjaajista. Hän on työskennellyt nyt viisi vuotta opona lukiossa Anlong Vilissa Battambangin maakunnassa. Lisäksi hän kouluttaa uusia opinto-ohjaajia ja tarjoaa tukea ja mentorointia heille.
”Hain koulutukseen, koska ajattelin että opinto-ohjaajana voin tuoda uusia mahdollisuuksia nuorten elämään ja tulevaisuuteen. Samalla se oli itselleni mahdollisuus kokeilla jotain uutta”, hän kertoo.
Kambodžassa monet lapset jättävät koulunkäynnin kesken. Yhtenä syynä tähän on se, että nuorilla ei ole tarpeeksi tietoa opiskelu- ja uramahdollisuuksista, eivätkä perheet pysty tukemaan heitä niissä. Opinto-ohjaus auttaa opiskelijoita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja suunnittelemaan opintojaan ja mahdollisia urapolkuja.
”Opinto-ohjaus on muuttanut minua myös ihmisenä. Olen oppinut käsittelemään tunteitani ja ajattelemaan kriittisesti. Kommunikointitaitoni ovat kehittyneet koulutuksien ja kokemuksen myötä”, Buntith sanoo.
Maaliskuun puolivälissä Kambodžan koulut suljettiin koronaviruksen vuoksi. Maaseudulla koululaiset elävät pitkien välimatkojen päässä ja sen vuoksi kotivierailujen tai pienryhmien järjestäminen on vaikeaa. Etäopiskelu on hyvin haastavaa ja siihen tarvitaan tukea.
KUA:n kouluttamat opinto-ohjaajat ovat suunnitelleet ja kuvanneet videoluentoja opinto-ohjauksesta. Haasteena ovat puutteelliset nettiyhteydet. Kaikilla lapsilla ei ole pääsyä verkossa oleviin palveluihin ja keskusteluryhmiin.
On tärkeää, että koululaiset voivat edelleen olla yhteydessä opinto-ohjaajaan aina, kun eivät ymmärrä jotain. Opinto-ohjaajaan ollaan usein yhteydessä myös ongelmista, jotka haittaavat opiskelua. Yleisimpiä ongelmia ovat oppimisvaikeudet ja perheasiat, kuten kotiväkivalta. Tämän vuoksi tukea saa videoiden lisäksi puhelimitse tai verkon keskusteluryhmissä.
Ensimmäisten videoiden kuvaaminen oli jännittävää. Buntith oli huolissaan siitä, onko materiaali tarpeeksi hyvälaatuista.
”Uudet opinto-ohjaajat ja koululaiset ovat kokeneet videot hyödyllisiksi. Etäopiskelun järjestäminen on ollut palkitsevaa, kun on päässyt tekemään uutta ja erilaista sekä oppinut uusia taitoja.”
Teksti: Sari Turunen, Noora Pohjanheimo
Kuva: Long Ratana