Niin oppilaat kuin opettajat palasivat innolla kouluun koronarajoitusten höllennyttyä Ugandassa
Koulut Ugandassa ovat taas avautunet osalle vuosikursseista ja niin oppilaat kuin opettajat ovat iloisia, kun voivat palata luokkaopetukseen. Ebenezerin koulussa KUA:n hanke on yläkoulun ja lukion opetuksen laadun lisäksi parantanut elämänlaatua.
Vanhat puiset koulurakennukset ja niitä peittävät UNHCR:n valkoiset pressut kertovat heti, että tässä on koulu, jossa opiskelee pakolaisia.
Valkoisten kankaiden takana näkyy kuitenkin neljä värikästä, kirkkaan oranssia betonirakennusta, joiden käytävät ja ikkunankarmit on maalattu vihreiksi. Kyseessä on Ebenezerin yläkoulu ja lukio, jota käyvät sekä eteläsudanilaiset pakolaiset että ugandalaiset paikalliset, jotka asuvat Palorinyan pakolaisasutusalueella Pohjois-Ugandassa.
”Opettaminen oli hankalaa vanhoissa tiloissa”, kertoo opettaja Winnie Akol, joka on kotoisin itäisestä Ugandasta mutta asuu nykyään koululla.
”Luokkahuoneet olivat tunkkaisia, niihin ei tullut raitista ilmaa. Me opettajat emme pystyneet kulkemaan huoneen perälle huolehtimaan takana istuvista oppilaista, koska tilat olivat niin ahtaat. Kun satoi, meidän piti keskeyttää opetus, koska emme kuulleet omaa ääntämme peltikattoja vasten iskevän sateen ropinan yli. Kukaan ei pystynyt keskittymään ja sisällä oli aina pölyistä.”
Winnie Akol itäisestä Ugandasta opettaa Ebenezerin koulussa Moyossa Pohjois-Ugandassa.
Opetus kärsi häiriöistä ja se näkyi suorituksissa. Winnie uskoo, että uusien tilojen valmistuttua nuoret oppivat paremmin. Kaksi pääluokkahuonetta ovat luonnontiedelaboratorioita ja niissä on sähkö, lavuaarit ja kaasupolttimet, joiden avulla lapset voivat harjoitella oppimaansa.
Paluu kouluun pitkän tauon jälkeen
Koronaviruspandemia osui rankasti lapsiin ja nuoriin, erityisesti tyttöihin. Kun Ugandan hallitus pyrki estämään koronaviruksen leviämistä sulkemalla koulut maaliskuussa 2020, oppilaat päätyivät takaisin koteihinsa. Monet tytöt tulivat raskaaksi tai heidän perheensä ehtivät naittaa heidät tulevaisuuteen liittyvien pelkojen takia ennen kuin hallitus julkaisi tiedon koulun avautumisesta uudelleen.
”Monen tytön koulutie katkesi avioliittojen ja raskauksien takia”, kertoo opettaja Winnie. ”Mutta seuraamme tyttöjä yhä ja haluamme heidätkin takaisin kouluun ja opintojensa pariin. Tällaisten syiden ei pitäisi estää heitä.”
Kirkon Ulkomaanavun toisen asteen koulutusta tukeva hanke keskittyy erityisesti tyttöjen ja vammaisten lasten koulunkäyntimahdollisuuksien edistämiseen. Hanke osallistaa vanhempia ja paikallisyhteisöjen johtajia puhumaan koulutuksen hyödyistä ja kannustamaan kaikkia lähettämään lapsensa kouluun.
Winnien mukaan koulutuksen arvostus on noussut vanhempien keskuudessa, myös koulujen oltua suljettuina. Kun koulut jälleen avautuivat, vanhemmat kannustivat äänekkäästi lapsia ja nuoria palaamaan kouluun.
Eteläsudanilainen Viola Ponis Moses, 19, Ebenezerin koulun laboratoriossa Moyossa Pohjois-Ugandassa.
”Tottakai pandemialla oli valtava vaikutus lapsiin, koska heidän opetussuunnitelmansa joutui katkolle ja he jäivät jälkeen opinnoissaan”, opettaja sanoo. ”Kuusi kuukautta on pitkä aika hukattavaksi opinnoissa, ja vaikka heillä oli välineitä kotona itsenäiseen opiskeluun, he silti tarvitsevat opettajien ohjausta. Eivät he pärjää omillaan.”
Winnie asuu uudessa opettajien asuntolassa koulun takana, mikä on parantanut hänen elämänlaatuaan. Aiemmin opettajat joutuivat asumaan lähimmässä kaupan keskuksessa ja maksaa vuokraa varsin alkeellisesta majoituksesta. Vaikka heillä ei nytkään ole makuuhuoneissa sähköä, he voivat käyttää koulun tiloja päästäkseen internetiin ja jopa katsoa vapaa-ajallaan elokuvia.
Tytöillä on isoja tavoitteita
”Vietän paljon aikaa laboratoriossa”, kertoo Roseline Muni, 18-vuotias eteläsudanilainen pakolainen, joka tuli Ugandaan vuonna 2017 sodan takia. ”Haluan isona lääkäriksi. Haluan sillä tavoin palvella kaikkia Jumalan lapsia.”
Roseline Muni, 18, eteläsudanilainen pakolainen, ja hänen kaksi ystäväänsä Ebenerezerin koulun pihalla.
”Kun koulut suljettiin, olin hyvin pahoillani. Luulin, ettemme pääsisi enää ikinä takaisin”, hän sanoo.
Roseline tuli Ugandaan vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa ja hän pitää koulustaan. Roseline ottaa opiskelun hyvin tosissaan ja välitunneilla sen sijaan, että hän menisi muiden luokkakavereidensa kanssa syömään puuroa, hän menee tyhjään luokkahuoneeseen kahden parhaan ystävänsä kanssa, jotka ovat sattumoisin kotoisin samasta kylästä. Yhdessä he käyvät läpi tuoreimmat kemian läksyt.
”Opettajat täällä ovat erilaisia kuin opettajani Etelä-Sudanissa”, Roseline sanoo.
”Kotiseudullani ei palkata päteviä opettajia mutta täällä opettajat auttavat aina. Meillä on väittelyitä ja keskusteluita, mikä on antanut meille itseluottamusta puhua julkisesti.”
Toinen tuleva tiedenainen, Viola Ponis Moses, 19, joka on myös kotoisin Kajo Kejistä Etelä-Sudanista, haluaa isona sähköalan insinööriksi.
”Etelä-Sudanissa on heikot sähkönsiirtojärjestelmät”, Viola sanoo. ”Haluan antaa Etelä-Sudanille energiaa ja yhteyksiä.
Nämä naiset ovat Etelä-Sudanin tulevaisuus ja on tärkeää turvata heidän koulutuksensa.
”Tytöille on vaikeaa olla koulussa toisen asteen loppuun”, Viola sanoo. ”Erityisesti siksi että he voivat joutua raiskauksen tai muun rikoksen uhriksi. Varhaiset avioliitot ovat myös iso haaste kulttuurissamme ja sitä tapahtuu yhä pakolaisasutusalueilla.”
Kansalaisjärjestöt muuttavat asenteita koulutusta kohtaan
”Koulutuksen laatu on parantunut sen jälkeen, kun Kirkon Ulkomaanapu tuli tänne”, opettaja Winnie sanoo. ”Meitä on nyt opetettu pitämään kuria positiivisen kautta ja ohjaamaan opiskelijoita ottamaan vastuuta itsestään. Ennen Kirkon Ulkomaanapua kuria pidettiin lähinnä ruumiillisten rangaistusten voimalla mutta se ei ole enää sallittua, ja oppilaat ovat oppineet luottamaan meihin.”
Koulutus on ollut keskeisessä asemassa suhteiden luomisessa vanhempiin, jotka Winnien mukaan aiemmin ajattelivat, että koulu loppuu peruskoulun seitsemänteen luokkaan.
”On tärkeää, että sekä vanhemmat että opettajat kannustavat lapsia jatkamaan toisen asteen koulutukseen”, hän sanoo. ”Me teemme sitä täällä, mutta vanhempien on tehtävä sitä kotona. Se on vaikeampaa tyttöjen kuin poikien kohdalla, koska heti kun tyttöjen kehot alkavat kehittyä, heidän ajatellaan perustavan perhe. Kansalaisjärjestöt, niin kuin Kirkon Ulkomaanapu, ovat olleet suuressa roolissa lasten pitämisessä kouluksen piirissä toiselle asteelle. Ilman kansalaisjärjestöjä heitä olisi siellä huomattavasti vähemmän.”
”Jokaisella lapsella on heidän omat tulevaisuuden tavoitteensa ja minä toivon, että jokainen saavuttaa omat päämääränsä.”
Välitunnin loppuessa Roseline pakkaa tavaransa koululaukkuunsa, lähtee luokkahuoneesta ja kävelee viereiseen rakennusteen, käytävien läpi ja tiedelaboratioon juuri parahiksi oppitunnille, joka käsittelee mitoosia.
Valkoiset pressut voivat pian olla mennyttä kalua Ebenezerin koulussa.
Ebenezerin koulu Moyossa, Pohjois-Ugandassa.
Teksti ja kuvat: Sumy Sadurni