Naisten ryhmät vastaavat kriisiin kuin kriisiin, ja se jos mikä on rauhantyötä
Ilman naisia kestävä rauha ei ole mahdollinen. Moni on varmaan kuullut tämän väitteen, mutta miksi sukupuolella on väliä?
KONFLIKTIT JA KRIISIT vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Sekin tiedetään, että naiset ja miehet kokevat niiden vaikutukset eri tavoin. Silti naisia nähdään harvoin pöydissä, joissa tehdään päätöksiä yhteisestä tulevaisuudesta. Kun Syyrian rauhanneuvottelut käynnistyivät vuonna 2012, yksikään osallistuja ei ollut nainen. Keskimäärin naisten osuus kaikista rauhanneuvottelijoista oli vain 13 prosenttia vuosien 1992 ja 2019 välillä.
Korkeantason rauhanneuvottelut hulppean mahonkipöydän äärellä on kenties tunnetuin muttei ainoa paikka, jossa rauhantyötä tehdään. Vähemmälle huomiolle jää se ruohonjuuritason työ, jota naiset tekevät yhteisöissään konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi.
Maailman nuorimmassa valtiossa Etelä-Sudanissa konflikti, ruokakriisi ja romahtanut talous ovat ajaneet miljoonia ihmisiä pakolaisiksi. Poliittisen konfliktin lisäksi yhteisöjen tasolla konflikteja synnyttävät väkivaltaiset karjavarkaudet, joita tehdään paitsi toimeentulon toivossa myös osana poikien aikuistumisriittiä. Varkaudet johtavat väkivaltaiseen koston kierteeseen yhteisöjen välillä ja sisällä.
Naisten komiteoiden työ on johtanut väkivaltaisuuksien selvään vähenemiseen.
Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Boman ja Jonglein osavaltioiden alueella naisten ja nuorten rauhankomiteoiden perustamista. Naisten komiteoiden työ on johtanut väkivaltaisuuksien selvään vähenemiseen. Lisäksi se on muuttanut käsityksiä yhteisön johtajuudesta. Perinteisesti johtajat ovat olleet miehiä, mutta nyt naiset pyydetään ensimmäisinä paikalle välittämään rauhaa ja ehkäisemään konfliktien laajenemista.
Pandemia muuttaa rauhantyötä. Aiemmin työ on pitkälti ollut keskustelua, toimipa puitteina hulppea kokoussali tai puun varjo. Nyt kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset eivät ole mahdollisia. Lisäksi koronakriisin pelätään pahentavan konfliktin juurisyitä ja syventävän naisten epätasa-arvoista asemaa.
Esimerkiksi Keniassa tyttöjen sukuelinten silpominen on lisääntynyt viime kuukausina. Korona on heikentänyt perheiden taloudellista asemaa ja sulkenut koulut, minkä vuoksi vanhemmilla on kiire naittaa tyttärensä tavallista aikaisemmin. Kenian naiset eivät ole jääneet toimettomiksi. KUA:n tukemat naisten rauhanfoorumit ovat mobilisoineet mielipidevaikuttajia ja päättäjiä mukaan silpomisen vastaiseen taisteluun. Naiset ovat myös jatkaneet työtään yhteisöjen välisten ja sisäisten konfliktien sovittelemiseksi radion välityksellä. Samalla naisten foorumit ovat jakaneet apua ja tietoa koronaan liittyen.
Palataanpa hetkeksi siihen hulppeaan kokoussaliin, jossa rauhansopimusta allekirjoitetaan. Ratkaisut ovat väistämättä hataralla pohjalla, jos mahonkipöydän ympärillä on pelkkiä aseellisten toimijoiden ja poliittisen eliitin edustajia (joista heistäkin toki monen kuuluisi olla naisia). Koronakriisi on muistutus naistoimijoiden roolista ja voimasta: nämä yhteisöjen keskellä ja osana asuvat naisten rauhanliikkeet ovat etulinjassa vastaamassa kriisiin kuin kriisin – oli se sitten aseellinen konflikti tai globaali pandemia.
Paula Tarvainen
Vanhempi rauhantyön neuvonantaja
