MAAJOHTAJAT
KERTOVAT

MAAJOHTAJATKERTOVAT

Mitä suurlahjoituksilla saadaan aikaan?

Yhdessä suurimpien tukijoidemme kanssa voimme saavuttaa enemmän kuin kumpikaan osapuoli yksin. Kirkon Ulkomaanavun Somalian, Ugandan ja Nepalin maajohtajat kertovat suurlahjoitusten merkityksestä ja siitä, mitä suurlahjoituksilla on saatu aikaan.

Ukrainan maajohtaja Patricia Maruschak

Kirkon Ulkomaanavun työ Ukrainassa keskittyy koulutukseen, psykososiaaliseen tukeen ja jälleenrakentamiseen. Keväällä 2022 alkanut sota on vaurioittanut tuhansia ja tuhonnut satoja koulurakennuksia.

Somalian maajohtaja
Ikali Karvinen

Vuosikymmeniä jatkuneet väkivaltaisuudet tekevät Somaliasta yhden maailman hauraimmista ja köyhimmistä maista. Vuonna 1990 alkanut sisällissota romahdutti Somalian keskushallinnon käytännössä kokonaan.

Nepalin maajohtaja
Sofia Olsson

Nepal on yksi Aasian köyhimmistä maista. Noin neljännes väestöstä elää yhä köyhyysrajan alapuolella. Suurin osa ihmisistä saa toimeentulonsa maataloudesta.

Ugandan maajohtaja
Wycliffe Nsheka

Äärimmäinen köyhyys on laskenut Ugandassa nopeammin kuin missään muussa Afrikan maassa. Tuelle on kuitenkin valtava tarve etenkin Ugandan pohjoisosissa, jonne on saapunut naapurivaltioista yli miljoona pakolaista.

Kiinnostaako suurlahjoittaminen?

Etsitään yhdessä kohde, joka on sydäntäsi lähellä.

Ota yhteyttä

Laura Ylätalo
Yhteyspäällikkö
laura.ylatalo@kua.fi
+358 40 670 4491