Kerran taivaassa kaikki ovat keskiluokkaa
Elinkustannusten nousun kanssa kamppailevat nyt lähes kaikki, mutta eniten tietysti he, joilla oli jo ennestään hyvin tiukkaa, muistuttaa keskiluokkaiseksi identifioituva Marjut Mulari.
ALKUVUODESTA VIETIMME puolisoni kanssa laatuaikaa perheemme tuloja ja menoja syynäten. Inflaatio oli alkanut tosissaan painaa ruokaostoskorissa ja asuntolainan koron tarkistuspäivä lähestyi, joten kävimme budjettiamme läpi tiheällä kammalla. Kymppi kuussa suoratoistopalveluihin, toinen saunavuoroihin, kolmas ruoan kotiinkuljetukseen, neljäs lahjoituksiin. Punakynä vain vilisi silmissä, kun merkkasimme kohteita, joista voisimme hieman juustohöylätä. (Kuten, no, juustosta.)
Ohikiitävän hetken ajattelin, että entäpä jos pitäisinkin Netflixin mutta katkaisisin lahjoitukset? Enkö olekin ansainnut pakomahdollisuuden tästä ahdistavasta todellisuudesta, jossa maailma työntää lapsityövoimalla valmistetun puhelimeni näytölle kriisiä kriisin perään?
Sitten muistin kuuluvani maailman rikkaimpaan 10 prosenttiin, ja katkaisin mukisematta suoratoistopalvelun. (Saunavuorot toistaiseksi jätin.)
Elinkustannusten nousun kanssa kamppailevat nyt lähes kaikki, mutta eniten tietysti he, joilla oli jo ennestään hyvin tiukkaa. Itse kuulun siihen parjattuun keskiluokkaan, jolla ei oikeasti ole mitään hätää, mutta joka jaksaa rahareikien syventymisestä valittaa. Valittamisesta huolimatta yritän pitää kirkkaana mielessä, että keskituloisena olen sekä Suomen että varsinkin koko maailman mittakaavassa yhä aivan poskettoman rikas. On eri asia joutua valitsemaan Netflixin ja saunavuoron kuin ruoan ja lääkkeiden välillä – saati joutua valitsemaan kumman möisi mustassa pörssissä, yhden lapsistaan vai kenties jonkin sisäelimistään.
”Sitten muistin kuuluvani maailman rikkaimpaan 10 prosenttiin ja katkaisin mukisematta suoratoistopalvelun tilaukseni.”
Vauraus jakautuu maailmassa äärimmäisen epätasa-arvoisesti, ja suuri osa suomalaistenkin elintasosta on louhittu maailman köyhimpien selkänahasta. Se on tosiasia, jonka kanssa ei ole kovin mukava elää, mutta jonka pakeneminenkaan ei ole kestävä ratkaisu. Yksittäinen keskiluokkainen ihminen ei voi maailman hirvittävää epäreiluutta hetkessä muuttaa, eikä siitä ahdistuminen lopulta auta kuin suoratoistopalveluiden osakkeenomistajia. Parempi on kohdata epämiellyttävä todellisuus ja tehdä sitten sen minkä voi: äänestää, maksaa veroja ja lahjoittaa rahaa, jotta materiaalinen hyvinvointi voisi jakautua tasaisemmin. Riittävä toimeentulo on ihmisoikeus, jonka takaamiseksi on tehtävä jatkuvasti työtä niin Suomessa kuin maailmalla.
Raamatussa rahasta ja toimeentulosta puhutaan paljon, olivathan leivänsyrjässä kiinni pysymisen kysymykset ihmisille hyvin ajankohtaisia myös 2000 vuotta sitten. Vaikka usein toisin luullaan, Raamatun opetuksessa rahasta ei korostu köyhyyden vaan kohtuuden ihannointi. Raamattu opettaa, ettei rahaan pidä rakastua, eikä mammonan palvelija voi palvella Jumalaa. Rahan välinearvo kuitenkin tunnustetaan, eikä Jumalan poikakaan tyhjällä vatsalla saarnannut. Jeesuksen ja opetuslasten seikkailujen rivien välit vilisevät ihmisiä, jotka huolehtivat, että heillä on vaatteita, ruokaa ja suojaa. Valtaosa näistä Jeesuksen toimeentulon taanneista ihmisistä oli naisia ja he mitä todennäköisemmin kuuluivat – kyllä vain – aikansa ylempään keskiluokkaan.
Siitä Kirkon Ulkomaanavun työhön kuukausittain lahjoitetusta kympistä, jonka budjettiimme jätin, noin yksi euro kuluu välttämättömiin hallintokuluihin. Lopuilla yhdeksällä eurolla edistetään ihmisten toimeentuloa juuri niissä maissa, joista länsimainen keskiluokka on kohtuuttoman elintasonsa nyhtänyt. KUA:n tuella koulutetaan yrittäjyyteen ja ammatinharjoittamiseen, tuetaan pieniä yrityksiä ja perustetaan osuuskuntia ja säästöryhmiä. Näin vahvistetaan yhteisöissä vakautta ja vaurautta luovia rakenteita. Kuten Jeesuksenkin aikaan, erityisesti naisten toimeentulon tukeminen tuottaa valtavasti hyvinvointia koko yhteisölle. Keskiluokkaan nousevat naiset kun usein tuppaavat huolehtimaan siitä, että muutkin pärjäävät.
”Kuten Jeesuksenkin aikaan, erityisesti naisten toimeentulon tukeminen tuottaa valtavasti hyvinvointia koko yhteisölle.”
Uskon vakaasti, että viimeistään kerran taivaassa kaikki ovat eräänlaista keskiluokkaa. Kenellekään ei silloin ole liikaa eikä liian vähän vaan juuri sopivasti. Taivaan keskiluokka eroaa tästä maanpäällisestä onneksi siten, että siellä hyvinvointi ei perustu kenenkään riistämiseen, vaan Jumalan täydellisessä yhteydessä olemiseen. Taivaassa ei synny maallista himoa aina uusiin mukavuuksiin, sillä siellä jokaisella on sama elintaso, ikuinen sellainen. Ja mikä tärkeintä: taivaassa ei todellisuuspakoa tarvita, koska nälkää, köyhyyttä, ahdistusta ja epävarmuutta ei enää ole.
Mutta ennen kuin taivas on täällä, täytyy meidän, maailman rikkaimpien, kantaa vaurauden tasaamiseksi vastuumme.
Ja kymppimme.
Lue pastori Maikin edellinen blogi täältä.
