Kestävän kehityksen tavoitteet tarvitsevat pelastussuunnitelman

Maailma on 18. syyskuuta alkaen reilun viikon ajan koolla New Yorkissa keskustelemassa rauhan ja turvallisuuden kysymyksistä, mutta myös kestävän kehityksen tilasta ja tulevaisuudesta. YK:n yleiskokoukseen ja kestävän kehityksen -huippukokoukseen osallistuva Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso kertoo blogissaan, mitä isoja kehityskulkuja on näkyvissä.

Kestävä kehitys on mennyt raiteiltaan useamman yhtäaikaisen kriisin vuoksi: pandemia, ilmastohätätila, konfliktit ja velkakriisi ruokkivat toisiaan.

Kestävän kehityksen tavoitteet (sustainable development goals eli SDGt) on suunniteltu vuosille 2015–2030. Olemme nyt puolimatkassa vuoteen 2030, mutta vain 15 prosentissa tavoitteista edistys on ollut toivotun mukaista. Myös Tasavallan presidentti Sauli Niinistö omisti merkittävän osan puheestaan yleiskokoukselle kestävän kehityksen tavoitteiden merkitykselle ja totesi, ettemme ole oikeilla raiteilla.

Tilanne koettelee varsinkin globaalin etelän kärsivällisyyttä.

Kestävän kehityksen tavoitteet kuulostavat kehitysyhteistyöjargonilta, mutta kyse on hyvin konkreettisista, erityisesti köyhimpien ihmisten tilanteen parantamiseen liittyvistä tavoitteista – köyhyyden vähentämisestä, tasa-arvosta, koulutuksesta, terveydestä ja säällisestä työstä ja toimeentulosta.

Vaikeuksien keskellä on välttämätöntä muistaa, kuinka valtavia edistysaskelia viimeisten vuosikymmenten aikana on otettu. Äärimmäinen köyhyys on vähentynyt, lapsikuolleisuus on vähentynyt, useampi lapsi on koulussa – merkittävä osa heistä tyttöjä. Kuitenkin nykytahdilla vuonna 2030 edelleen yli 80 miljoonaa lasta ei käy koulua ja 300 miljoonaa koulua käyvää lasta ei opi kunnolla lukemaan tai laskemaan.

Vaikeinta tässä hetkessä on se, että moninaiset toisiaan ruokkivat kriisit ovat kääntäneet inhimillisen kehityksen huonompaan suuntaan. Niin ilmastokriisin seuraukset kuin meilläkin tuntuva elinkustannuskriisi kurittavat eniten kaikkein köyhimpiä. Konfliktit lisääntyvät ja kasvavat geopoliittiset jännitteet eivät helpota niiden ratkomista.

Oikeus koulutukseen vaatii päteviä opettajia.

Viime vuonna valtioiden päät keskustelivat ensimmäistä kertaa YK:n Transforming Education -huippukokouksessa koulutuksesta. Oudon usein laadukkaasta koulutuksesta puhuttaessa opettajiin kohdistuu valtavia odotuksia. Silti opettajien koulutukseen, hyvinvointiin ja palkkaukseen halutaan panostaa minimaalisesti. Esimerkiksi Ukrainassa sota koskettaa ja kuluttaa myös opettajia. Oppimistuloksia on vaikea parantaa huomioimatta opettajia. YK:n korkean tason paneeli on pian julkaisemassa omat suosituksensa opettajien aseman parantamiseksi – toivottavasti suositukset johtavat toimintaan.

Teollisuuspolitiikka on tehnyt paluun.

YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD:n tilaisuudessa puhuttiin kokonaisvaltaisista talouden kehittämisohjelmista, joilla pyritään uudistamaan erityisesti vähiten kehittyneiden maiden (Least Developed Countries eli LDC) taloutta kokonaisvaltaisesti. UNCTAD:n pääsihteeri Rebeca Grynspan muisteli aikaa, jolloin sanottiin, että parasta teollisuuspolitiikkaa on olla ilman teollisuuspolitiikkaa.

Aika on muuttunut ja kaikkialla maailmassa panostetaan aiempaa suunnitelmallisempaan talouden uudistamiseen – oli kyse sitten Yhdysvaltojen puolijohteiden omavaraisuutta turvaavasta sirusäädöksestä eli Chips Actista tai Indonesian nikkelivientikiellosta, jonka tarkoituksena on vetää maahan akkuteollisuuden investointeja.

Kansalaisyhteiskunta kamppailee tilastaan.

Kansalaisyhteiskuntaa puolustavan CIVICUS-järjestön pääsihteeri Lysa John kuvasi, kuinka hirvittävää hänen työnsä on, kun joka päivä tulee uutisia uudesta lainsäädännöstä ja repressiosta, jolla yritetään estää tavallisia ihmisiä vaikuttamasta yhteiskuntaan ja vaatimasta päättäjiltä vastuullisuutta. Toisaalta hän kertoi kuulevansa joka päivä, miten ihmiset pystyvät siihen äärimmäisen vaikeista olosuhteista huolimatta – jopa täysin suljetuissa ja autoritaarisissa maissa. Hän myös kehotti vaatimaan YK:ta toimimaan maailmanjärjestön pääsihteerin tuoreiden ihmisoikeus- ja kansalaisyhteiskuntalinjausten pohjalta.

Rahaa on, mutta finanssijärjestelmä pitää uudistaa.

On hämmentävää istua YK:n päämajan kokoushuoneessa kuuntelemassa puheita rahoitushuolista ja sitten astua ulos Manhattanille pilvenpiirtäjien keskelle – maailmassa ei todellakaan ole pulaa rahasta ja pääomasta. Oxfamin pääjohtaja Amitabh Behar muistutti, että viimeisen kolmen vuoden aikana miljardöörien omaisuus on kaksinkertaistunut. Samaan aikaan yhä useampi perhe joutuu kamppailemaan saadakseen aterian pöytään. YK:n pääsihteeri António Guterres totesi samaan henkeen, että hyväntekeväisyys on tietysti tärkeä asia ja on hienoa, että monet todella rikkaat ihmiset ovat siinä mukana. Vieläkin tärkeämpää olisi kuitenkin maksaa verot.

Oli kiinnostavaa kuulla, miten vahvasti YK:n agendalla on nyt kansainvälisen finanssijärjestelmän uudistaminen. Humanitaariset kriisit ja koulutuksen rahoitusvaikeudet sekä laajentuva kehittyvien maiden velkakriisi alleviivaavat uudistuksen tarvetta. Globaalissa finanssijärjestelmässä on isoja rakenteellisia epätasa-arvoisuuksia, joiden vuoksi monet kehittyvät maat tällä hetkellä maksavat enemmän korkoja ja lainalyhennyksiä kuin pystyvät käyttämään tulevaisuuden kannalta välttämättömiin palveluihin kuten koulutukseen.

Globaali pohjoinen joutuu luovuttamaan valtaansa.

Monista puheenvuoroista ja keskusteluista paistaa läpi turhautuminen: ”tiedämme, mitä pitää tehdä, nyt olisi aika toimia”. On entistä selvempää, että ”lännen” – tai miksi ikinä globaalia pohjoista pitäisikään kutsua – valta-asema kansainvälisessä järjestelmässä on tulossa päätökseensä. On pelkästään hullua, että Ranskan ja Iso-Britannian kaltaiset menneiden aikojen imperiumit istuvat YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä. Samaan aikaan ”keskivaltojen” – globaalin etelän nopeasti kasvavien talouksien poliittinen ja taloudellinen painoarvo lisääntyy.

Pian globaalin etelän vahvistumisen täytyy näkyä myös kansainvälisen järjestelmän päätöksenteossa, mutta valtaan astuminen ja varsinkin vallasta luopuminen ottaa aina koville. Niin kansalaisyhteiskunnalta kuin poliitikoilta kaivataan nyt hyviä ehdotuksia ja viisautta.

Kuva: Kirkon Ulkomaanapu / Ismail Taxta