Piinapenkki: Eurooppalaisten kannattaisi huolehtia vain Ukrainan sodasta – vai mitä, Aziza Maalim?
Aziza Maalim on Kirkon Ulkomaanavun rauhanasiantuntija, joka alkujaan kiinnostui rauhanrakennuksesta oman paimentolaistaustansa kautta. Toimitus istutti Maalimin piinapenkkiin ja tivasi muun muassa, miksi rauhan rakentaminen on usein turhauttavaa.
Tulet paimentolaiskulttuurista ja taustasi on saanut sinut kiinnostumaan rauhantyöstä.
On totta, että paimentolaistaustani on muovannut minua. Jo nuorena kuulin tarinoita etnisistä yhteenotoista eri paimentolaisklaanien välillä. Yhteenotot ovat osa kulttuuria, joten yritin ymmärtää, miksi yhteisöt toimivat tällä tavalla. Se herätti intohimoni rauhan rakentamista kohtaan.
Eurooppalaisten kannattaisi keskittyä vain Ukrainan-sotaan, koska se on ainoa eurooppalaisiin vaikuttava sota.
Väärin, mutta monet tuntuvat nyt ajattelevan näin. Sota Ukrainassa on muuttanut rauhan ja turvallisuuden dynamiikkaa. Kuka olisi uskonut, että Euroopassa on pakolaisia ja ihmiset kärsivät konfliktista? Kun kyse ei ole globaalista etelästä ja Afrikasta, moni on yllättynyt. Humanitaarinen apu on nyt keskittynyt Ukrainaan. Samaan aikaan meillä on apua odottavia konflikteja ja humanitaarisia tarpeita muualla maailmassa.
Sodat Sudanissa ja Ukrainassa sekä vallankaappaukset läntisessä Afrikassa osoittavat, että rauhan saavuttaminen on mahdotonta.
Yhteistyö konfliktissa elävien yhteisöjen kanssa johtaa kestävään rauhaan. Jos laiminlyömme konflikteja ja ajattelemme, etteivät sodat Afrikassa koskaan ratkea, luvassa on enemmän kärsimystä: oikeusvaltioperiaate kärsii, ihmisoikeudet heikkenevät ja niin edelleen. Olemme yrittäneet rakentaa rauhaa Somaliassa vuodesta 1993, mutta emme ole luovuttaneet. Sovinnonteko on pitkä prosessi: sen yhteydessä korjaillaan sukupolvien traumoja ja uudistetaan hallintorakenteita.
Somaliassa KUA tukee naisia osallistumaan politiikkaan. Tämänkaltaiset hankkeet ovat ainoa reitti kohti rauhaa, sillä naiset ovat miehiä rauhanomaisempia.
Voi hyvänen aika, kuka keksi tämän? Naiset voivat olla sekä rauhan edistäjiä että etunenässä julistamassa väkivallan kulttuuria. Radikaalin ekstremismin piirissä naiset usein piilottelevat sim-kortteja ja tekevät ostoksia ekstremisteille. Naiset ovat myös eturintamassa ruokkimassa ympärileikkausten kulttuuria ja muuta väkivaltaa, joka kohdistuu nuoriin tyttöihin. Siksi myös naisten pitää olla mukana rauhanprosesseissa.
Konflikteihin liittyy usein seksuaalista ja sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa. Se on mörkö, joka on nostettava pöydälle myös sovinnonteossa.
Seksuaalista ja sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa käytetään taktisena keinona konflikteissa. Esimerkiksi Ruandassa miehiä pakotettiin katsomaan vierestä, kun heidän vaimojaan hyväksikäytettiin väkivaltaisesti. Konfliktin päätyttyä tällaiset asiat pitää käsitellä, jotta nöyryytetyt ja hyväksikäytetyt yhteisöt ja niiden jäsenet pääsevät jatkamaan elämäänsä.
Uskonnollisten ja perinteisten johtajien osallistuminen rauhanprosesseihin on arveluttavaa, koska he saattavat lietsoa konflikteja.
Esimerkiksi monissa Etelä-Sudanin, Somalian ja Kenian konflikteissa rauhanprosessit nojaavat perinteisiin konfliktinratkaisumekanismeihin, joita johtavat uskonnolliset ja perinteiset johtajat. He ovat niitä henkilöitä, jotka toimivat ruohonjuuritasolla ja saavat ihmiset liikkeelle. Samaan aikaan tiedostamme, että jotkut näistä johtajista ovat osallisia etnisissä ja klaaneihin liittyvissä konflikteissa.
Rauhansopimukset eivät ole minkään arvoisia, koska ne usein romuttuvat.
Olen eri mieltä. Kun rauhansopimus allekirjoitetaan, se tarkoittaa, että osapuolet ovat tyytyväisiä, olivat osapuolet sitten klaanit tai kokonaiset valtiot. Osapuolten tavoitteet voivat muuttua ja jos sopimus purkautuu, asioita pitää tarkastella uudestaan. Silloin pitää keskittyä siihen, että kuinka nopeasti saamme aikaiseksi uusia ratkaisuja osapuolia kuuntelemalla. Rauhansopimuksen päättyminen ei sinänsä ole ongelma. Haasteena on saada osapuolet takaisin neuvottelupöytään, jotta voimme estää ihmishenkien menetykset ja anarkiaan luisumiset.
Kädenpuristus sinetöi jokaisen rauhansopimuksen.
Joissain yhteisöissä osapuolet kaatavat maitoa toistensa päälle. Toisaalla kasvatetaan ruohoa hedelmällisyyden merkiksi. Joskus osapuolet ruokkivat toisiaan, toisinaan öljyävät toistensa hiuksia. Nämä kaikki symboloivat rauhaa omalla tavallaan.
Teksti ja kuva: Björn Udd
Käännös: Ulriikka Myöhänen