Ajokortti ja lukion päättötodistus toivat mieluisan työpaikan – Monicah Echwa on pakolaisleirin kuoppaisten teiden kuningatar
Koulu jäi kesken ja perhe heitti kodista kadulle, kun lukioikäinen Monicah Echwa alkoi odottaa lasta. Vuosia myöhemmin Echwa löysi paikkansa Land Cruiser -kuskina kenialaiselta pakolaisasutusalueelta, jossa julkista liikennettä ei tunneta.
Teksti & kuvat: Björn Udd
”PÄIVÄN ALOITAN yleensä tarkistamalla renkaat sekä auton muita tärkeitä osia”, Monica Echwa sanoo ja lyö nyrkillään kevyesti Toyota Land Cruiserin vasenta eturengasta Kirkon Ulkomaanavun toimiston pihalla Kakuma-Kalobeyein pakolaisasutusalueella Keniassa.
”Onneksi automme huolletaan hyvin säännöllisesti. Niitä on helppo ja hauska ajaa, ja ne pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa. Ongelmia syntyy harvoin. Rengasrikko tapahtuu ehkä keskimäärin kolmesti vuodessa.”
Tavallisena työpäivänään Echwa kurvaa aamutarkastuksen jälkeen pakolaisasutusalueelle. Alueella ei ole julkista liikennettä, joten kuljettajan tehtävänä on viedä Kirkon Ulkomaanavun työntekijät sekä KUA:n tukemien koulujen opettajat töihin.
”Se tarkoittaa suurta vastuuta. Pitää varmistaa, että kaikki pääsevät töihin ajallaan ja että kaikki käyttävät turvavöitä”, Echwa sanoo.
Tarkkuutta vaativat myös arvaamattomasti liikkuvat moottoripyörät sekä teillä taivaltavat jalankulkijat ja eläimet. Kuoppaiset soratiet ovat usein myös aika huonossa kunnossa, ja vaikeimmillaan liikkuminen on sadekauden aikaan.
”Vaikeakulkuiset tiet ovat parhaita! Niitä on niin hauska ajaa!”, Echwa innostuu.
“Toisinaan toki auto jää jumiin mutaan. Silloin saatan tarvita apua.”
Ajokorttirahat kertyivät vaatebisneksessä
Echwa kasvoi Lodwarissa, joka sijaitsee puolentoista tunnin ajomatkan päässä Kakuma-Kalobeyeistä. Hän osaa paikallista turkanan kieltä, mikä on suureksi hyödyksi. Välillä nimittäin syntyy väärinymmärryksiä tai erimielisyyksiä paikallisväestön kanssa.
”Kerran vieras Suomen-toimistolta otti kuvan erään paimenen vuohista. Paimen suuttui ja yritin toppuutella, mutta hän ei laantunut. Lopulta sanoin, että okei, kutsutaan poliisit paikalle ja katsotaan mitä he sanovat. Silloin hän rauhoittui.”
Echwan taival hyvään ammattiin auton kuljettavaksi ei ole ollut helpoin. Echwa menetti vanhempansa jo nuorena, minkä jälkeen hänen isänsä ensimmäinen vaimo piti Echwasta ja hänen kahdesta sisaruksestaan huolta.
Sitten 15-vuotias Echwa alkoi odottaa vauvaa.
”Vanhin velipuoleni heitti minut ulos kodista. Se on täällä aika yleinen tapa reagoida teiniraskauksiin. Äitini ystävä tarjosi minulle sijaiskodin pariksi vuodeksi.”
Äidin ystävä antoi Echwalle pienen alkupääoman, jolla nuori äiti käynnisti oman vaatebisneksen. Tienesteillä Echwa hankki ajokortin, ja pian rakennusbisneksen omistanut tuttava tarjosi Echwalle työpaikan kuljettajana.
”Palkka ei ollut hyvä, mutta sain vähän lisätienestiä, vaatebisneksen lisäksi.”
Echwa palasi myös kouluun ja valmistui lukiosta vuonna 2018.
”Olen niin onnellinen päättötodistuksestani! Sen myötä pääsin KUA:lle töihin. KUA on hyvä työnantaja, ja palkat maksetaan ajallaan. Työyhteisö on myös ottanut minut hyvin vastaan. Muut kuskit ovat kuin veljiäni.”
Kuljettaja on miehinen ammatti
Kakuma-Kalobeyeissä ei ole kovin montaa naiskuljettajaa, minkä vuoksi Echwa on hyvin suosittu esimerkiksi koululaisten keskuudessa.
”He kutsuvat minua tädiksi. Moni tyttö kysyy, miten kuskiksi pääsee. Kerron, että koulut pitää käydä loppuun, jos haluaa kuljettajaksi.”
Echwa on myös joissain tilanteissa auttanut tyttöjä omalla esimerkillään.
”Meillä oli yhdessä koulussa tyttö, joka tuli raskaaksi. Kerroin hänelle oman tarinani ja totesin, ettei koulunkäynti aikuisena ollut helpointa. Kannustin häntä palaamaan kouluun heti kun mahdollista. Niin hän tekikin”, Echwa kertoo ylpeänä.
Vaikka Echwa toimii esikuvana monelle lapselle Kakuma-Kalobeyeissä, hänen omat lapsensa eivät tällä hetkellä halua kuljettajiksi.
”Vanhempi lapsi haluaa lääkäriksi, nuorempi jalkapalloilijaksi”, Echwa naurahtaa.
