Suurlahjoittaja
Mirja Kovanen

SuurlahjoittajaMirjaKovanen

Suurlahjoittaja rakennutti padon Kambodžaan

Kenkä- ja urheiluvälineyrittäjänä työskentelevä Mirja Kovanen on perinyt auttamishalun vanhemmiltaan. Hekin ovat olleet mukana tukemassa Kirkon Ulkomaanapua. Iso kertalahjoitus ei ollut yrittäjälle vaikea päätös.

Sateet voivat viedä ihmisiltä koko toimeentulon

Rankkasateet olivat katkaisseet tien. Vettä oli polviin asti, kun pieksämäkeläinen Mirja Kovanen ja muut Kambodžassa matkalla olleet KUA:n tukijat kahlasivat tutustumaan Kampong Chhnangin maakuntaan. Sadekausien ja kuivien kausien vaihtelu koettelee Kambodžan köyhää maaseutua. Vedensäätelyn avulla voidaan estää tulvavahingot ja varmistaa maatilojen vedensaanti.

”Sateet, jotka eivät merkitsisi Suomessa mitään, veivät ihmisiltä koko toimeentulon”, kertoo Mirja Kovanen. ”Näky piirtyi mieleen. Kypsyi päätös auttaa kerralla enemmän.”

Vedensäätelyn avulla voidaan estää tulvavahingot

Sadekausien ja kuivien kausien vaihtelu koettelee Kambodžan köyhää maaseutua. Vedensäätelyn avulla voidaan sekä estää tulvavahingot että varmistaa maatilojen vedensaanti. ”17 000 eurolla tehtiin Kambodžassa valtava investointi. Meillä vastaava summa ei riitä edes yhden ihmisen vuosipalkkaan”, Kovanen iloitsee.

”Tuntuu mahtavalta, että on saanut olla mukana toteuttamassa jotain näin konkreettista”, Kovanen toteaa. Kirkon Ulkomaanapu kiittää lämpimästi Mirja Kovasta tärkeästä lahjoituksesta.