Iso ilo koulurepusta

Koulureppujen jako ala-asteella Keski-Afrikan tasavallassa jätti sydämeeni riemun, joka kantaa vielä pitkään!  Pääsin mukaan pääkaupunki Banguin vieressä sijaitsevan Bimbon maakunnan ala-asteen reppujen jakeluun. Unicef lahjoitti siniset reput, joissa oli sisällä kyniä ja vihkot.

Vaatimattoman asuinalueen keskellä Ulkomaanavun uudistamat koulut näyttivät upeilta. Tosin täälläkään ei ole sähköjä, mutta siisti tiilirakennus on ylpeyden aihe. Joka luokassa oli yli sata oppilasta – ja tänä tärkeänä päivänä yksikään ei ollut jäänyt kotiin. Kahden hengen pulpetissa istuu kolme tai neljä malttamatonta koululaista.

Reppujen jakelu sujuu yllättävän rauhallisesti. Oppilaat kirkuvat riemusta ja ojentelevat käsiään, mutta istuvat kiltisti pulpeteissaan. Repun saatuaan oppilaat mykistyvät hetkeksi. Reppua katsellaan sanattomana, kädet lepäävät sen päällä. Pikkuhiljaa se uskalletaan ottaa muovista, jopa laittaa selkään. Tämä on suuri päivä.

Uusia koulureppuja puretaan autosta.

Kun siirrymme seuraavaan luokkaan pihan kautta, yhteisön kaikki nuoret lähestyvät meitä: ”Saanko repun, saanko repun?”. Selitämme, että ne ovat vain koululasille. Kysymme pieniltä, mikseivät ole koulussa. Yksi tyttö kertoo menettäneensä vanhempansa reilu vuosi sitten konfliktin aikana eikä rahaa ole koulumaksuun.

Lukukausi maksaa 2 000 alueen frangia, vähän yli 3 euroa. Rahasta 1 500 frangia menee vakuutuksen, joka näyttää toimivan. Isoisä on tuonut orvon lapsenlapsensa hakemaan reppua. Tytön jalka oli mennyt poikki koulun pihalla pyöräillessä, mutta se oli hoidettu kipsiin koulun vakuutuksella. Isoisä työnsi tyttöä maitorattaissa.

Kun juttelen opettajan kanssa poissaoloista, hän ei ymmärrä kysymyksiäni. Ulkomaanavun autonkuljettaja tulee kääntämään ranskasta maan kielelle, sangoon. Autonkuljettajamme on koulutetumpi kuin opettaja. Maassa, jossa sitten vuoden 1997 ei ole ollut kunnolla toimivaa koululaitosta, tämä on valitettava totuus.
Työn tekeminen kansainvälisessä järjestössä kouluttaa enemmän kuin opinnot.

Psykososiaalisen tuen asiantuntoja Isabelle Blandine Ndoma jakaa uusia reppuja.

Opetuksen taso on väliin todella heikko. Kun kaikki opetuksen manuaalit ovat ranskaksi, heikosti koulutetut opettajat eivät niitä ymmärrä. Kun lisäksi luokan koko on yli sata oppilasta ja opettajien ja oppilaiden poissaolot todella yleisiä, on koulutuksen laadun parantamisessa vielä runsaasti työtä. Poissaolon syitä on paljon. Joidenkin on autettava perhettään rahan tienaamisessa, joskus koulumatkalle ei ole turvallista lähteä ja tietysti kaikki ovat sairastavat välillä. Maaseudulla ei ole pankkeja, opettajien on matkustettava kaikkialta pääkaupunkiin hakemaan palkka. Siihen menee helposti viikko, tiet ovat huonoja samoin julkinen liikenne.

Kysyin parissa luokassa oppilailta mitä heistä tulee isona. ”Kenestä tulee opettaja?” Parikymmentä kättä nousi. ”Kenestä tulee kauppias” Vähän enemmän käsi ä oli ilmassa. ”Kenestä tulee presidentti?” Kaikkien kädet nousivat. Kun on hieno reppu ja saa käydä koulua, tavoitteet ovat korkealla. Mutta vielä on paljon tehtävää ennen kuin kaikki lapset pääsevät kouluun ja saavat hyvän opetuksen.

Uusien reppujen onnelliset omistajat.

Kirkon Ulkomaanapu tekee koulutustyötä Keski-Afrikan tasavallassa Unicefin ja Ulkoministeriön tuella.