Burundista pakolaisvirta naapurimaihin
Jo yli 90 000 ihmistä on paennut levottomuuksia eteläisessä Afrikassa sijaitsevasta Burundista. Suurin osa on paennut Tansaniaan, jolla on Burundin kanssa pisin maaraja. Tansania on vastaanottanut yli 65 000 pakolaista. Näiden lisäksi tuhannet ovat paenneet epävakaaseen Kongon demokraattiseen tasavaltaan sekä Ugandaan. Ulkomaanapu selvittää pakolaisten mahdollista avuntarvetta paikan päällä.
Köyhässä ja epävakaassa Kongon demokraattisessa tasavallassa on toukokuun lopun tietojen mukaan jo noin 10 000 burundilaista pakolaista. He ovat kaikki samalla Plaine de la Ruzizin alueella Etelä-Kivussa lähellä Burundin rajaa. Suurin osa on naisia ja lapsia. Merkittävä osuus Kongoon saapuneista pakolaisista on alle 17-vuotiaita.
”Miehet ovat jääneet Burundiin vahtimaan taloa ja omaisuutta. He seuraavat perheitään, jos tilanne Burundissa pahenee edelleen”, toteaa Kongossa työskentelevä Ulkomaanavun humanitaarisen avun asiantuntija Frédéric Fessard.
Hän tekee parhaillaan arvioita Kongoon saapuneiden pakolaisten tilanteesta ja mahdollisesta avuntarpeesta Etelä-Kivun alueella.
Riittääkö vettä kaikille?
Suurin osa Kongoon tulleista pakolaisista asuu paikallisten perheiden luona. Loput on majoitettu YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ylläpitämille leireille.
”Toistaiseksi yhteisöt ovat toivottaneet pakenijat tervetulleiksi, mutta jännitteet ovat kasvamassa. Erityisesti vettä on alueella rajallisesti. Pakolaisten kasvava määrä vähentää ennestään niukkoja vedensaantimahdollisuuksia”, Fessard kertoo Etelä-Kivusta.
Lisäksi kasvava kysyntä on nostanut hintoja paikallisilla markkinoilla. Näin vaarana on, että kaikkein köyhimpien mahdollisuudet hankkia ruokaa ja muuta välttämätöntä heikkenevät entisestään.
Kongossa pakolaisuus on arkea. Maan sisäisiä pakolaisia on tälläkin hetkellä yli miljoona. Varsinkin maan itäosissa monet ovat joutuneet pakenemaan sotia ja erilaisten sissijoukkojen hyökkäyksiä monta kertaa elämänsä aikana.
Liikkuva elämä tekee erityisesti maanviljelyyn perustuvan elämän vaikeaksi. Jatkuva asuinpaikan vaihtuminen on myös lisännyt konflikteja maanviljelijöiden ja karjankasvattajien välillä Kongossa.
Kongon ja Burundin välinen raja on ollut vilkas jo pitkään. Burundilaisia perheitä on siirtynyt Kongon puolelle jo ennen levottomuuksia, ja osa näistä perheistä on ottanut huostaansa nyt saapuneita.
Toisaalta kongolaisia asuu ja työskentelee Burundin puolella. Noin 2 500 Kongoon nyt tulleista pakolaisista on Burundin levottomuuksia pakenevia syntyperäisiä kongolaisia.
Ugandassa pakolaisen ei tarvitse jäädä leirille
Yksi pienemmistä pakolaisvirroista on liikkunut Ruandan valtion kautta läntisen Ugandaan Nakivalen alueelle. Sinne on tähän mennessä paennut noin 5000 burundilaista, joista 65 prosenttia on lapsia.
Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maajohtajan Wycliffe Nshekan mukaan Ugandan hallitus on osoittanut pakolaisille omia hallituksen omistamia alueita asuinpaikoiksi. Pakolaisten ei tarvitse asua leireissä tai pysyä heille määrätyillä alueilla, vaan he voivat liikkua vapaasti, kunhan rekisteröityvät kyseiselle alueelle. Tavoite on helpottaa pakolaisten toipumista ja taata ihmisarvoinen asumismuoto.
Nshekan mukaan pakolaisten ongelmana Ugandassa korostuu kielimuuri. Pakolaiset puhuvat ranskaa ja suahilia, joita kumpaakaan ei Ugandassa käytetä.
”Täällä on myös huolena, että pakolaiset venyttävät palvelujen, kuten terveydenhuollon ja koulutuksen jo ennestään pieniä resursseja.”
Burundin levottomuudet ovat jatkuneet toukokuun puolivälissä tehdyn vallankaappausyrityksen jälkeen. Maassa on tarkoitus järjestää kesäkuussa kahdet vaalit: paikallisvaalit kesäkuun toisella viikolla ja presidentinvaalit loppukuusta.
Burundi toipuu yhä vuonna 2006 päättyneestä verisestä sisällissodasta. Toukokuussa puhjenneet levottomuudet ovat saaneet osan asukkaista pelkäämään jopa uutta sisällissotaa, mikä on myös lisännyt pakolaisten määrää.
Kirkon Ulkomaanavulla on maatoimistot ja toimivat verkostot Kongon demokraattisessa tasavallassa sekä Ugandassa. Siksi Ulkomaanapu selvittää mahdollisuuksia ja tarpeita Burundin pakolaisten auttamiseen erityisesti näissä maissa.
Teksti: Satu Helin