Kuin vanhoina hyvinä aikoina!
Alkutalvi on säiden puolesta oikullista aikaa Zaatrin ja Azraqin pakolaisleireissä Jordaniassa. Vaikka päivälämpötilat voivat nousta jopa +15 asteeseen, ovat yöt kylmiä ja väliin voi sataa lunta. Kun kesällä on paahtavaan kuumaa majoissa, hytistään talvella peittojen alla ilman lämmitystä.
Tammikuussa oli aika nousta hetkeksi puuduttavan pakolaisarjen yläpuolelle. Ulkomaanavun hankkeissa vapaaehtoisina työskentelevät syyrialaiset pakolaiset juhlivat perheineen yhteistyötä kanssamme. Lammasta ja kanaa oli tarjolla riisin ja salaattien kanssa. Musiikki soi ja mieleen nousi iloinen juhlinta Syyriassa ennen sotaa. Lapsille oli tuotu pomppulinna, ja pingviini viihdytti heitä, kiusaten samalla aikuisia.
Osa Jordanian pakolaisleirien asukkaista on jatkamassa matkaansa saatuaan kiintiöpakolaisen paikan esimerkiksi Kanadasta. Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa vapaaehtoistyötä tehneet pakolaiset juhlistivat yhteistyötä Azraqin leirillä juhla-aterian ja kunniakirjojen jaon merkeissä. Kuva: Olli Pitkänen.
Kirkon Ulkomaanavulla on Jordaniassa töissä parikymmentä työntekijää, heistä suurin osa palestiinalaispakolaisten jälkeläisiä, meitä suomalaisia on kaksi. Lisäksi pakolaisleireillä työskentelee 50 syyrialaista pakolaista vapaaehtoisena. Pakolaisten on melkein mahdoton saada työlupia, joten he saavat niin sanottua ”cash-for-work” käteiskorvausta vapaaehtoistyöstään YK:n normien mukaan.
Englanninkielen opettaja Bassam tuli Syyriasta pakolaisena Zaatrin pakolaisleiriin kolme vuotta sitten ja on siitä lähtien opettanut englantia pakolaisnuorille.
”Pidän englannin opettamisesta, ja Ulkomaanavun kanssa on ollut hyvä tehdä työtä. Meillä on kaikki tarvittava hyvään opetukseen leirissä.” Bassamin mielestä mies ilman työtä ei ole mitään. ”Työ merkitsee kaikkea, pakolaisenakin.”
Valitettavasti suurin osa pakolaisista ei pysty saamaan työtä vieraassa maassa.
Juhlissa nähtiin myös sirkustemppuja. Kuva: Olli Pitkänen.
Jalkapallokerhon ohjaaja Muhammad Abu Horan tuumaa: ”Olemme pakolaisia, mutta olemme myös Ulkomaanavun vapaaehtoisia. Se merkkaa!”
Bassamille ja Muhammadille pitkä suhde Ulkomaanavun kanssa on antanut pysyvyyttä, vaikka elämä onkin pakolaisleirissä eikä tulevaisuudesta tiedä oikein mitään. ”Olemme iso perhe, jossa teemme yhdessä työtä.”
Vasta kaksi viikkoa sitten opettajana aloittanut Ziad Muhammad Ahmed pitää englanninkielen oppimista avaimena elämässä, sillä se avaa ovia tulevaisuudessa pakolaisena joko Kanadassa tai Euroopassa. Silti suurin toive olisi palata kotiin Syyriaan, vaikka se ei näytä todennäköiseltä.
Muhammad Qasem Al Nofar haluaa sanoa Ulkomaanavun porukalle: ”Te istutitte toivon siemenen nuorien sydämeen pakolaisleirillä heidän nähtyään verenvuodatusta, tuhoa ja sotaa kotimaassamme Syyriassa.”
Muhammad on lähdössä parin päivän päästä vaimonsa Amani Fayez Abou Salohin kanssa kiintiöpakolaisena Kanadaan. Edes tuleva kotipaikka Kanadassa ei ole vielä tiedossa. Amani on opettanut englantia 10 vuotta, ensin kahdeksan vuotta Syyriassa ja nyt kaksi vuotta Ulkomaanavun opettajana pakolaisleirissä.
Englanninopettaja Amani Fayez Abou Saloh sai Ulkomaanavun kunniakirjan pari päivää ennen Kanadaan muuttoa kiintiöpakolaisena. Kunniakirjan luovuttivat alue-edustaja Miina Puntila ja Ulkomaanavun Jordanian ohjelmapäällikkö Ala´a Ma`aytah. Kuva Olli Pitkänen.
Muhammadia ja Amania pelottaa tulevaisuus Kanadassa. Silti lasten turvallisuus ja koulutus ajavat lähtemään. Lasten tulevaisuus on kaikki kaikessa, ja sitä tulevaisuutta ei Syyriassa nyt ole tarjolla. Pariskunta kertoo tuntevansa samalla jännitystä ja pelkoa muutosta. Jossakin alitajunnassa toivo Syyriaan paluusta on vahvasti mielessä: mutta onko se koskaan mahdollista, jos sota vaan jatkuu ja entä sitten, kun lapset tottuvat elämään Kanadassa? Lähdön edessä myös läheisten sukulaisten kohtalo Syyrian Daraassa askarruttaa. Zaatrista sinne on matkaa alle 50 kilometriä, mutta Kanadasta tuhansia kilometrejä.
”Olen tykännyt tehdä työtä Ulkomaanavun kanssa. Ulkomaanapu on erinomainen järjestö, ja sen henkilökunta arvostaa meitä vapaaehtoisia. Täällä on hyvä ilmapiiri ja pomot kunnioittavat meitä”, Amani arvioi kahta vuottansa Ulkomaanavun työssä. Ei ihme, että ilmassa on haikeuden tuntua.
Azraqin leirin opettaja Muamar Al Zaaongi pohtii juhlien keskellä: ”Olemme vastuussa Syyrian uudesta sukupolvesta. Vaikka kansainväliset järjestöt eivät opettaisi nuoriamme, me opettaisimme. Ulkomaanavun apu tosin tekee työstämme paljon helpompaa. Opiskelulla on monenlaista merkitystä, ei vain oppiminen vaan myös se, että opiskelu hoitaa sodan keskeltä tulevien nuorten psyykettä ja auttaa jaksamaan.”
Kun juhlaruoat on syöty, pakolaisleirin elämä jatkuu. Ilmassa on haikeutta sillä 11 000 Syyrian pakolaista Jordaniasta on lähdössä Kanadaan ja yhä useampi miettii Eurooppaan lähtöä, sillä sota on jatkunut jo viisi vuotta. Silti toivo paremmasta elää ja yhteisöllisyys näkyy ja tuntuu: on halu oppia uutta, olla ihminen naapurille ja rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsille.
Iloisen päivän lopuksi opettaja Muamar juttelee haikeana perheestään: ”Vanhempani ovat Syyriassa, sisko Karakissa, osa sukulaisista Turkissa ja osa Zaatrin pakolaisleirissä. En toivo muuta kuin, että perheemme voisi eräänä päivänä tulla yhteen Syyriassa, niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.”
Niin kuin vanhoina hyvinä aikoina!
Olli Pitkänen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun alueellinen ohjelmapäällikkö Jordaniassa.
