Veren haju Syyriassa syöpyi Mohammedin mieleen – pakomatka oli ”elämäni rumin päivä”
Sota on pakottanut syyrialaisnuoret aikuistumaan liian varhain. Koulu on jäänyt kesken eikä leikkiin ole aikaa. Kirkon Ulkomaanapu haluaa antaa pakolaislapsille mahdollisuuden opiskeluun ja harrastuksiin – toivoon paremmasta tulevaisuudesta.
Teksti: Erik Nyström, Kuvat: Ville Asikainen
Fakta
Pinta-alaltaan lähes neljä kertaa Suomea pienempi Jordania on ottanut vastaan kolmanneksi eniten syyrialaisia pakolaisia maailmassa. Heitä on rekisteröity noin 650 000, mutta arvioiden mukaan heitä on jopa 1,4 miljoonaa.
Nuorisotyöttömyys on virallisten arvioiden mukaan 30 prosenttia. Jordaniassa on pulaa luonnonvaroista, ja maa on riippuvainen veden ja energian tuonnista naapurimaista.
Kirkon Ulkomaanavun toiminnasta Jordaniassa on vuoden 2016 aikana hyötynyt noin 12 000 pakolaista.
Vuoden 2017 Yhteisvastuukeräys tukee nuoria syyrialaisia pakolaisia. Kirkon Ulkomaanapu tarjoaa 12–30-vuotiaille pakolaisille koulutusta ja psykososiaalista tukea.
Muisto ällöttää 14-vuotiasta Mohammed Rajubia.
Luoteja sateli makuuhuoneen ikkunoista, ja pommi tuhosi isän rakentaman talon terassin. Perhe säntäsi ulos ennen kuin talo hajosi heidän silmiensä edessä, kivi kiveltä. Kaikki oli tuusannuuskana.
Ihmiset kantoivat lapsiaan, heittäytyivät tai kaatuivat maahan ja itkivät holtittomasti.
”Lopetin hengittämisen, koska en halunnut verenhajua muistiini. Vihasin sitä niin paljon”, Mohammed sanoo.
Mohammed on kotoisin Syyrian Homsista. Se on ollut yksi Syyrian kuusi vuotta jatkuneen sodan polttopisteistä. Kapinalliset pitivät Homsia hallussaan sodan alkuvaiheessa, ja hallitus pommitti sitä ankarasti. Pommituksissa kuoli tuhansia siviilejä. Oli pienestä kiinni, että silloin 10-vuotias Mohammed ei ollut heidän joukossaan.
Kammottava pakomatka
Mohammed vangitsee kuulijansa intensiivisellä katseella. Hän käyttää ikäisekseen harvinaisen rikasta arabiaa.
Istumme suojassa paahtavalta auringolta Kirkon Ulkomaanavun koulutuskeskuksen sisäänkäynnillä Itä-Ammanissa. Täällä Mohammed oppii englantia ja pelaa jalkapalloa ystäviensä kanssa.
Syyriassa Mohammed oli kympin oppilas ja muistaa lämmöllä, kun opettaja palkitsi hänet äidinkielestään kiinnittämällä tähtitarran hänen otsaansa. Hän tietää jo, että haluaa opiskella toimittajaksi.
”Isäni sanoo, että koulutukseni on viimeinen asia, josta voimme pitää kiinni. Menetimme kaiken muun.”
Mohammed kotonaan Itä-Ammanissa. Hänen kanssaan asuvat hänen vanhempansa ja yksi sisko. Yli 80 prosenttia Jordaniaan paenneista syyrialaisista asuu kaupungeissa.
Perhe pääsi bussilla pois Homsista, mutta matka oli kamala. Tienlaidat olivat täynnä ruumiita. Matkustajia kehotettiin pitämään suut auki, jotta pommitusten paine ei särkisi korvia. Tarkastuspisteellä Mohammedin sisko yritettiin raiskata. Mohammed kuvailee päivää ”elämänsä rumimmaksi”.
Mohammed odotti vanhempiensa ja sisarustensa kanssa kuukausia tilaisuutta paeta sodan jaloista Syyrian pääkaupungin Damaskoksen liepeillä.
Lopulta tuli tilaisuus päästä Jordaniaan.
Bussikuski vakuutti, että tie oli turvallinen. Matkustajat olivat hermona ja bussin täytti sankka tupakansavu.
Taas bussi pysäytettiin. Matkustajia kuulusteltiin ja isää kohdeltiin Mohammedin mukaan ”kuin orjaa”.
”Isä vilkuili minua ja minä katsoin pois. Jos olisin nähnyt mitä hänelle tehtiin, nöyryytys olisi ollut täydellinen.”
Kaikki samassa veneessä
Keskuksessa pakolaiset saavat koulutusta. Vapaa-ajan aktiviteetit ovat samalla psykososiaalista tukea. Mohammedin käymät englannintunnit ovat keskuksen suosituimpia aktiviteetteja. Käsityöpajoista, parturikursseista ja valokuvausopinnoista oppii taitoja toimeentulon hankkimiseksi.
Kurssit vaihtuvat kysynnän mukaan. Kävijöitä on noin sata päivässä, arvioi keskuksen jordanialainen koordinaattori Omayma Qattash. Täällä pakolaiset tutustuvat myös toisiinsa – ja jordanialaisiin.
”Moni tulee tänne ikään kuin olisivat huolineen yksin. Täällä he huomaavat, että kaikki ovatkin samassa veneessä, ja että heidän kohtalonsa liikuttaa myös paikallisia”, Qattash sanoo.
Kun Fatima kuuli ensimmäistä kertaa sirkuksesta, hän ajatteli pelleä. Nyt hän työskentelee osapäiväisesti ja ohjaa nuorempia tyttöjä harrastuksessa.
Jordaniaan saapuneista pakolaisista yli 80 prosenttia asuu kaupungissa, loput pakolaisleireillä. Aavikolla lähellä Syyrian rajaa sijaitseva Za’atarin pakolaisleiri on 80 000 asukkaallaan Jordanian suurin.
Kesäisin paahtava kuumuus korventaa pakolaisten asuttamia työmaaparakkeja, ja tuulessa pöllyävä hiekka tunkeutuu kaikkialle. Talvisin sade möyhentää maaperän liejuksi, kurjuus koettelee toivoa.
20-vuotias Fatima Hariri on asunut Za’atarissa jo neljä vuotta. Alussa äiti itki jatkuvasti, ja nuorin sisar sairastui vakavasti. Lisäksi Fatiman 15-vuotiaana solmima avioliitto päättyi vähän ennen pakomatkaa.
Hariri kävi tunnollisesti koulunsa ennen sodan alkua ja suunnitteli jatko-opintojaan, kun taistelut pakottivat perheen Jordaniaan.
”Kävelimme tuntikausia kukkuloilla. Pienille lapsille annettiin unilääkkeitä, jotta pystyimme liikkumaan aivan hiljaa”, hän kertoo.
Nuorten kohtalo suurin huoli
Pakolaisten suurin huoli on lasten ja nuorten tulevaisuus. Yli kolmasosa pakolaislapsista ja -nuorista on nyt koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Luokkahuoneet ovat pullollaan, ja kouluun pääsy edellyttää esimerkiksi henkilötodistuksia, joita kaikilla ei ole mukanaan. Useimmat eivät uskoneet sodan venyvän vuosikausien mittaiseksi.
Za’atarissa Fatimasta tuntui aluksi, että kaikki unelmat olivat kuolleet. Vanhemmat kuitenkin kannustivat häntä Kirkon Ulkomaanavun sirkuskouluun.
Nyt hän työskentelee osa-aikaisesti nuorten tyttöjen ohjaajana – ja on päässyt yliopistoon lukemaan sairaalahallintoa. Siitä hän kiittää sirkuksen elämään tuomaa järjestystä ja itseluottamusta.
Harrastuksilla ylläpidetään toivoa, ja Ulkomaanapu järjestää sirkuksen lisäksi muun muassa jalkapalloa, musiikkia ja shakkia.
”Saavuttuani leiriin, olin vihainen. Sirkuksen ansiosta olen löytänyt toivon, hymyn ja ilon uudelleen”, Fatima sanoo.
Rakkauden paluu Syyriaan
Fatima ja Mona työskentelevät Kirkon Ulkomaanavun sirkuksen ohjaajina. Sirkuksessa tytöt ja pojat harjoittelevat päivittäin omissa vuoroissaan ja oppivat huimia temppuja.
Mohammed menestyi aluksi hyvin jordanialaisen koulun kuudennella luokalla. Syksyllä hän joutui silti jättämään koulun kesken ja tekee nyt 11-tuntisia päiviä siivoojana. Isän palkka tarjoilijana ei riitä laskuihin.
Yli 60 prosenttia syyrialaisperheistä on riippuvaisia töissä käyvistä lapsista. Mohammed ei kuitenkaan ole lannistumassa. Pitkän keskustelun jälkeen hän paljastaa suurimman haaveensa.
”Se on ehkä hiukan vaikea”, hän varoittaa. ”Mutta haluan Syyrian presidentiksi.”
Mohammed seuraa uutisia, keskustelee aikuisten kanssa sodasta ja tutustuu ikäisiinsä lapsiin. Hän sanoo verkostoituvansa ja tietää siksi, mitä Syyria tarvitsee.
”Talonsa menettäneet tarvitsevat uuden kodin ja kaikille syyrialaisille kuuluu koulutus ja työpaikka.”
Sota on Mohammedin mielestä paaduttanut syyrialaisten sydämet. Ennen sotaa ne olivat täynnä rakkautta. Nyt tämä rakkaus on palautettava.
Mohammed saa voimia äidiltään. He lohduttavat vuoroin toisiaan. Äiti toistaa usein Mohammedille, että huomenna on parempi päivä. Mohammedin suosikkihetkiä ovat, kun hän joskus saa äitinsä nauramaan.
”Jos murehdimme vain menneitä, voimme samalla unohtaa tulevaisuuden.”
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen ja mahdollista toivo Mohammedille ja Fatimalle osoitteessa yhteisvastuu.fi. Alla olevista videoista voit katsoa heidän tarinansa.