Joka kivellä on oma tarinansa, tuumi syyrialainen kollegani, kun katselimme taisteluiden jälkiä Syyriassa.

Libanonin pääkaupungista Beirutista on vain pari tuntia Syyrian rajalle. Myös asemapaikastani Jordanian Ammanista ajoi ennen sotaa helposti Syyrian Damaskokseen. Vaikka pääkaupungit ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan, henkiset ja fyysiset rajat sota-alueelle saavuttaessa ovat suunnattoman isot.

Libanonin ja Syyrian välinen raja-asema vilisee sotilaita ja tunnelma on jännittynyt. Satunnaiset sähkökatkot muistuttavat, että maan infrastruktuuri on raunioina. Sen korjaaminen tulee kestämään vuosikymmeniä ja maksamaan satoja miljardeja dollareita. Syyrian bruttokansantuote on alle puolet sotaa edeltävältä tasolta.

Rajalta matka Damaskokseen kestää tunnin. Liikennettä on huomattavasti vähemmän kuin Libanonissa, mutta lopetin tarkastuspisteiden laskemisen kymmenennen jälkeen. Valvonta on tiukka, mutta jokaisesta viivästyksestä pyydetään kohteliaasti anteeksi.

Damaskoksen vanha kaupunki jatkaa päällisin puolin elämäänsä kuin sotaa ei olisi ollutkaan. Vaikka ihmiset ovat väsyneitä seitsemän vuotta jatkuneisiin taisteluihin, kahvilat täyttyvät joka ilta cappucinoa siemailevien nuorten puheensorinasta. Sotilaat seuraavat ohikulkijoita ja kyselevät satunnaisesti papereita.

Iltaa kuitenkin sävyttää kranaattituli, kun hallituksen joukot alkavat moukaroida Itä-Ghoutan kapinallisryhmien tukikohtia. Hotellistani on neljä kilometriä Jobarin kaupunginosaan Itä-Ghoutassa, jossa on Jabhat al-Nusran ja Jaysh al-Islamin tukikohtia. Yöllä tuntuu turvallisemmalta, että ikkunat eivät ole kadun puolella.

Siviilit ovat yhä ahdingossa Itä-Ghoutassa

Sota on ollut hirveä tragedia ennen kaikkea maan asukkaille. Arviolta 330 000 on kuollut väkivaltaisuuksissa ja lukematon määrä on kadoksissa. Viisi miljoonaa on paennut muihin maihin, ja Syyriassa vielä asuvista ihmisistä noin 70 prosenttia elää äärimmäisessä köyhyydessä.

YK on ollut huolissaan Itä-Ghoutan siviilien tilanteesta väkivallan ja jatkuvan ruokapulan takia, joka on johtanut erityisesti lasten aliravitsemukseen. Avustuskuljetuksia on ollut vaikea saada alueelle. Lapset ovat sodan suurin kärsijä. Joulukuun 2017 lopun jälkeen ainakin 85 siviiliä on kuollut, joista 30 lasta. Nyt helmikuun lopulla 2018 siellä kuolee ihmisiä joka päivä ja monet heistä ovat lapsia.

Jobarista ammutaan edelleen päivittäin raketteja ja kranaatteja Damaskoksen vanhaankaupunkiin. Kysyn paikallisilta, että eikö heitä pelota. Saan vastaukseksi, että kranaatteja tuli ennen jopa 50 päivässä. Siksi he eivät omien sanojensa mukaan ole enää niin huolissaan. Todellisuus, jota paetaan, muistuttaa silti olemassaolostaan harva se päivä, kun sosiaalisessa mediassa leviää päivityksiä kranaatti-iskujen uhreista.

Itä-Ghoutassa asuu edelleen arviolta 400 000 siviiliä. Neljäsosa on maan sisäisiä pakolaisia, jotka ovat saapuneet Itä-Ghoutaan siitä huolimatta, että suuri osa alueesta on asumiskelvotonta.
Taistelijat asuvat luolissa tuhoutuneen kaupungin alla. Syyrian armeija arvioi, että taistelijoita on enää 10 000 jäljellä. Muutama vuosi sitten heitä oli samojen arvioiden mukaan melkein 40 000.

Pitkän sodan aikana kaikkien osapuolten on pystyttävä ruokkimaan perheensä. Siksi Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallituksen kerrotaan toimittavan sähköä ja maksavan valtion työntekijöille palkat myös kapinallisten hallitsemilla alueilla.

Niin oudolta kuin tämä saattaakin kuulostaa, on arvioitu, että jos valtio lopettaisi palkkojen maksamisen, se tarkoittaisi, että he ovat menettäneet kyseisen alueen hallinnan. Tarjoamalla palveluita ja maksamalla palkkoja valtio haluaa osoittaa, että alue on yhä sen kontrollissa.

Samalla liikkuu tietoa, että Saudi Arabia olisi kummankin Itä-Ghoutassa toimivan kapinallisryhmän päärahoittaja. On arvioitu, että saudien rahoitus tuo ryhmille satoja miljoonia dollareita vuodessa. Sota tarjoaa myös kaikessa kauheudessaan ihmisille mahdollisuuksia rikastua ja pitää talouselämää toiminnassa – ja hankkia aseita pitkittämään sotaa.

Koulujen kunnostus on ihmisille valtavan tärkeää

Kirkon Ulkomaanapu on toiminut Syyriassa vuodesta 2015 yhteistyössä Kansainvälisen ortodoksikirkon IOCC:n ja syyrialaisen GOPA:n kanssa. Yhteistoiminta on koostunut koulujen kunnostamisesta, opettajien koulutuksesta sekä lasten ja nuorten koulunkäynnistä tukemisesta esimerkiksi tukiopetuksella.

GOPA:lla on yli tuhat vapaaehtoista työntekijää Syyriassa. He muistuttavat, että nuoret ovat ne, jotka tekevät muutoksen Syyriassa. Siksi työ koulutuksen parissa on elintärkeää.
Koulujen ja asuntojen kunnostamisella on myös paikallista taloutta vahvistava tekijä, sillä ne työllistävät paikallisia yrityksiä ja tarjoavat työpaikkoja.

Vuoden 2017 loppuun mennessä kunnostettuja kouluja on neljä ja kaksitoista on vielä työn alla. Yksi niistä sijaistee Mokluksen kylässä Christian Valleyssa. Koulussa oli 73 opiskelijaa ja 7 opettajaa, mutta moni oli lähtenyt siksi, että koulun vessat eivät toimineet. Koulun johtaja Nora Aboud valmisteli niin ikään lähtöään, kunnes kuuli kunnostushankkeesta. Nyt hän arvioi, että koululaisten määrä nousee 150 oppilaaseen.

”Tuhansia opettajia on jättänyt työnsä sodan takia. En voi syyttää heitä, kun tilanne on todella vaikea.”

Aboud on opiskellut Homsissa, joka muutama vuosi sitten oli sodan polttopisteessä. Kapinallisten ja hallitusjoukkojen taisteluissa kuoli tuhansia siviilejä ja 60 prosenttia vanhastakaupungista tuhoutui.

Maaliskuussa yhteensä 2 400 perhettä on palannut Homsiin, vajaa kolmasosa kaupungin jättäneistä. Paluumuutossa Homsiin on kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä.

Ensinnäkin kysymys, kuka voi palata ja mitä palveluita on tarjolla. Lisäksi moni on aloittanut uuden elämän muualla, eikä sen jättäminen välttämättä ole helppoa. Naapurimaiden pakolaisleireillä vallitsee myös epätietoisuutta siitä, ovatko he tervetulleita takaisin. Pelko uusista taisteluista elää edelleen tiukassa. Nuoret pakolaismiehet tiedostavat, että heistä monet joutuisivat etulinjaan, jos palaisivat Syyriaan.

Myös Damaskoksen kiillotetun pinnan alla sodan todellisuus muistuttaa itsestään jatkuvasti. Sosiaalinen mediani on valitettavan täynnä Damaskoksessa asuvien tuttujeni ja kollegoideni päivityksistä uusista iskuista ja kuolonuhreista. Pari päivää lähtöni jälkeen sain ystävältäni viestin, että kolme ihmistä kuoli kranaatin iskettyä kauppaan, joka sijaitsi kahvipaikkamme vieressä Bait Toumassa.

Uutisesta mieleeni palautui paikallisen ortodoksikirkon vapaaehtoisten ajatukset: ”Syyria on kokenut melkoisen tuhon, mutta rakennamme maamme uudestaan. Tulkaa suomalaiset Syyriaan ja nähkää omin silmin, miten me toimimme. Arvioikaa, miten haluatte auttaa meitä – ja tuokaa juustoa tullessanne.”

Teksti: Olli Pitkänen

Kirjoittaja on Lähi-idän alueellinen kehityspäällikkö, joka vieraili Syyriassa loppuvuodesta 2017.

Juttu on julkaistu ensin Kotimaa-lehdessä 15.3.2018.

Voit tukea työtä Syyrian ja Syyrian pakolaisten hyväksi lahjoittamalla nyt >