Katselin Syyrian rajan lähellä Mafraqissa Jordanian puolella, kun ihmisiä saapui proteesiklinikalle hoidettavaksi. Monet tulijoista olivat menettäneet jalan tai käden sodassa rajan takana. Heidät oli tuotu rajan taakse saamaan hoitoa, sillä Syyriassa sitä ei ollut tarjolla.

Siellä, joukon keskellä, tuli kepin avulla myös nuori mies Abdusalaam Hariri. Istuimme keskuksen seinustalle juttelemaan. Tuo surukasvoinen nuori mies kertoi tarinansa. Tarinan, jollaista ei soisi kenellekään.

Vuonna 2015, kun Abdusalaam oli 15-vuotias, hän oli pelaamassa jalkapalloa Syyrian puolella läheisessä Daraan kaupungissa. Jalkapallokentälle iski raketti tai kranaatti –  futista pelaavien poikien viereen. Se muutti nuoren miehen tulevaisuuden hetkessä.

Jo edellisenä vuonna koulunkäynti oli keskeytynyt, kun taistelut tuhosivat alueen koulut. Elämä oli jatkuvaa pelossa elämistä ja jouten oloa – ei koulua, ei tekemistä. Nuoret pelasivat jalkapalloa, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Eikä jatkuvasti jaksanut pelätä. Sota oli jo turruttanut mielen jatkuvine vaaratilanteineen.

Räjähdys tuhosi Abdusalaamin toisen jalan kokonaan ja toisen osin. Jalka amputoitiin karmeissa oloissa autotalliin rakennetulla klinikalla ilman asiallista hygieniaa. Paikallinen lääkäri teki parhaansa ilman kunnon tiloja tai laitteita. Kipulääkkeitä ei juuri ollut. Nuori mies menetti jalkansa.

Abdusalaam sinnitteli hirveissä kivuissa kotonaan yli kuukauden. Lopulta tuskan ja kivun vain kasvaessa, veljet ja perhe päättivät viedä pojan Jordaniaan saamaan kunnollista hoitoa. Siellä olisi kuitenkin avustusjärjestöjen klinikoita ja sairaaloita.

Taisteluiden keskellä veljet kantoivat Abdusalaamin peltojen poikki vaarallisen matkan rajalle. Alueella oli jatkuvaa tulitusta ja hallituksen joukot pudottivat summittaisesti pahaa jälkeä tekeviä tynnyripommeja kyliin. Vaikka matka oli lyhyt, kului siihen koko päivä.

Jordanian puolella Abdusalaam pääsi asianmukaiseen hoitoon ja hänet leikattiin kahdesti. Sen jälkeen alkoi pitkä fysioterapia.

Kun juttelimme tuulen nostattamassa hiekkapölyssä, nuori mies kertoi haaveilevansa opiskelusta ja paremmasta proteesista. Hän oli netissä nähnyt, millaisia proteeseja Euroopassa on, ja haaveili sellaisesta. Täällä pakolaisille on vain perusmalleja tarjolla. Toistaiseksi opiskelu ei ole onnistunut, kun koulut ovat kauempana ja hoitojen takia on pakko pysyä Mafraqissa.

Ja kuten melkein jokainen Syyrian pakolainen, Abdusalaam sanoi lopuksi ennen kuin erosimme: ”Haluan palata Syyriaan. Toivon, että kaikki palaisi ennalleen ja voisin elää elämääni kotona. Kotona elämä olisi parempaa, vaikka ilman jalkaa.”

Kirkon Ulkomaanapu avusti yhdessä Handicap Internationalin kanssa vuonna 2017 yhteensä 186 vammautunutta henkilöä saamaan liikkumista helpottavan apuvälineen ja 124 henkilöä saamaan proteesin. Useat heistä olivat Syyrian sodassa vammautuneita. 30 prosenttia avunsaajista oli köyhiä jordanialaisia.

Olli Pitkänen

Kirjoittaja toimi Kirkon Ulkomaanavun kehittämispäällikkönä Lähi-idässä toukokuuhun 2018 asti. Blogikirjoitus on #YouthOnTheMove-sarjan kolmas osa.