Ulkoministeriö julkaisi viime viikolla vuosittaisen mielipidemittauksen, jossa selvitetään kansalaisten asenteita kehitysyhteistyötä kohtaan. Tulosten mukaan kansalaisten tuki kehitysyhteistyölle on säilynyt viime vuosien tapaan vankkana. Lähes puolet (47%) suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä ja kehityspolitiikkaa erittäin tärkeänä, ja 41 prosenttia melko tärkeänä. Luku on kasvanut tasaisesti koko 2010- luvun ajan, ja se on nyt korkeimmillaan kymmeneen vuoteen.

Tärkeimmäksi kehitysyhteistyön kohteeksi kansalaiset nimesivät jälleen koulutuksen. Kun kansalaisilta kysyttiin, missä Suomella olisi eniten annettavaa ja mihin kehitysyhteistyössä pitäisi keskittyä, enemmistö (37%) vastaajista oli sitä mieltä, että Suomen kehityspolitiikassa tulisi keskittyä ensisijaisesti koulutuksen edistämiseen. Raportissa todetaan lisäksi, että yleisesti väestön koulutus, osaaminen ja ammattitaito näyttävät suomalaisten mielestä olevan keskeistä kehitysmaiden olosuhteiden parantamisessa.

On huomionarvoista, että suomalaiset ovat pitäneet koulutusta tärkeimpänä kehitysyhteistyön kohteena jo vuodesta 2009 lähtien. Poikkeuksena on ainoastaan vuosi 2015, jolloin kysymyksen painopiste oli vuosituhattavoitteissa. Tuolloinkin peruskoulutuksen edistäminen mainittiin heti toisena äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistamisen jälkeen.

Koulutus on ollut jo pitkään osa Suomen kehitysyhteistyötä, mutta sitä ei ole nostettu erityisen merkittävään asemaan. Koulutus ei esimerkiksi lukeudu Suomen kehityspoliittisen linjauksen kärkiteemoihin. Maailmanlaajuinen tarve opetuksen laadun parantamiseksi on kuitenkin huutava. Vaikka enemmistö maailman lapsista pääsee nykyään kouluun, suuri osa ei opi siellä. Oppimistulokset yksinkertaisissakin luetun ymmärtämisen ja laskutaidon tehtävissä ovat monissa maissa alhaiset. Tilanne on niin huolestuttava, että UNESCO on nimennyt sen maailmanlaajuiseksi oppimisen kriisiksi.

Lisäksi yksikään Suomen neljästä kehityspolitiikan prioriteetista ei toteudu ilman koulutusta; koulutus on perusedellytys köyhyyden vähentämiselle, työpaikkojen luomiselle, talouskasvulle, tasa-arvolle, demokratian toteutumiselle ja ilmastonmuutoksen torjumiselle.

Herää kysymys, miksei Suomi panosta koulutukseen enemmän kehitysyhteistyössään? Kaikki edellytykset siihen ovat valmiina; meiltä löytyy niin osaamista, asiantuntijuutta kuin mainettakin koulutuksen edelläkävijänä. Suomi nostetaan toistuvasti esille kansainvälisissä vertailuissa peruskoulutuksen malliesimerkkinä ja kansallinen koulujärjestelmämme on yksi maailman parhaista. Kouluissamme vierailee jatkuvasti kansainvälisiä opetusalan asiantuntijoita, jotka haluavat oppia meiltä, miten olemme saavuttaneet peruskoulutuksemme tason. Tästä huolimatta Suomi ei ole läsnä kansainvälisillä opetusalan foorumeilla emmekä panosta koulutukseen näkyvästi kehitysyhteistyössämme.

Koulutuksen laadun parantaminen on avainasemassa maailmanlaajuiseen oppimiskriisiin vastaamisessa. Kun huomioidaan opetusalan osaamisemme ja kansalaisten vahva tuki koulutuksen edistämiselle, olisi tärkeää pohtia, miten Suomi voisi entisestään vahvistaa koulutuksen roolia kehitysyhteistyössään. Jätämme tärkeän tilaisuuden käyttämättä, jos emme hyödynnä koulutuksen asiantuntijuuttamme ja hyvää mainettamme myös kehitysyhteistyössä.

Katri Suomi

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö.