Maailman ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri Elisabeth Rehn oli keskeisessä asemassa, kun tehtiin päätös suomalaisnaisten mahdollisuudesta osallistua rauhanturvatehtäviin.
Naiset saivat hakea rauhanturvakoulutukseen Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1991.

Koulutukseen haki tuolloin 3854 suomalaisnaista. Päätös kouluttaa ja lähettää vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamattomia naisia rauhanturvaajiksi oli rohkea ja ennakkoluuloton.

Myös minä päätin hakea koulutukseen. En Niinisalon varuskuntaan astellessani osannut arvata, millaiselle maailmanympärysmatkalle lopulta päätyisin YK:n, EU:n, ETYK:in ja NATO:n mukana. Ensimmäisellä komennuksellani olin sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä Lähi-idässä vuonna 1992.

Rauhanturvaamisella yritetään auttaa valtioita ja muita kiistanalaisia osapuolia luomaan olosuhteet pysyvälle rauhalle. Siviilikriisinhallinnan päämääränä on puolestaan edistää kohdealueiden kehitystä kohti oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeuksien kunnioitusta, demokratiaa, hyvää hallintoa ja toimivaa kansalaisyhteiskuntaa ei-sotilaallisin keinoin.

Ensimmäiseen siviilikriiirisinhallintaoperaatiooni lähdin vuoden 1997 maaliskuussa entiseen, sodanjälkeiseen Jugoslaviaan. Asetuin asumaan serbialueelle muutaman kilometrin päähän Sarajevon keskustasta.

Sodan jälkeisessä Jugoslaviassa opeteltiin yhteispartioissa paikallisen poliisin kanssa hyvää hallintoa ja erityisesti sitä, että kaikkia ihmisiä kansallisuudesta tai etnisyydestä riippumatta kohdellaan samalla tavalla, ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioittaen.

Operaatio oli diplomatian oppikoulu; oli opittava asettelemaan sanansa niin, ettei luottamus puolueettomuuteen vaarantunut. Toimivan yhteistyön kannalta oli viisasta olla korostetun neutraali ja varoa syyllistämästä ketään.

Kokonaisvaltainen kriisinhallinta vei mennessään. Viimeisin kriisinhallintatehtäväni oli Gender-kysymysten neuvonantajana YK:n valtuuttamassa, Nato-johtoisessa operaatiossa Kabulissa toukokuusta 2016 toukokuuhun 2017. YK:n mukaan Afganistanissa kuoli tai haavoittui vuonna 2017 lähes 2300 siviiliä itsemurhaiskuissa.

Tunsin, että työlläni ja olemassaolollani Afganistanissa oli paikallisille virkasisarilleni suuri merkitys. Koin tärkeiksi tehtävikseni tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskehityksen edistämisen, naisten osallistamisen, kannustamisen naisten ja miesten yhdessä toimimiseen ja roolimallina olemisen.

Paikalliset naiskollegani kykenivät omassa työssään vastaavasti voimaannuttamaan paikallisia naisia. Tuntui suurelta kunnialta olla seuraamassa Ktah Khas (KKA) terrorisminvastaisen erityisyksikön naisten ja miesten ensimmäistä yhteistä hätäensiapukoulutusta ja ensimmäistä yhteistä valmistujaisjuhlaa rinnakkain.

Mahdottomasta tuli mahdollinen.

Voidaan kysyä, täytyykö naisia rekrytoida Afganistanin poliisivoimiin ja armeijan palvelukseen. Vastaus on yksiselitteinen: täytyy.

Tiettyjä lakisääteisiä tehtäviä, kuten henkilön tarkastus, jossa selvitetään, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan ja turvallisuustarkastus, jossa varmistetaan, ettei kiinniotetulla ole hallussaan vaarallisia esineitä tai aineita, voi hoitaa vain samaa sukupuolta oleva henkilö. Seksuaalirikosten uhrien kuulustelut pitää pyrkiä hoitamaan samaa sukupuolta olevan virkamiehen toimesta.

Näen naisille tilausta myös tiedustelutehtäviin; naiset voivat saada naisilta tietoa, jota naiset eivät miehille antaisi. Ktah Khas:in naispoliisien ja -sotilaiden ammattitaito teki minuun Kabulissa suuren vaikutuksen. Heidän operatiivinen arvonsa vakuutti yksikön johtoportaan niin, että päällikkö halusi rekrytoida yksikköön lisää naisia. Vaikka on vielä pitkä matka siihen, että naiset olisivat tasavertaisia toimijoita miesten rinnalla, askelia oikeaan suuntaan on otettu.

Asenteiden muuttuminen ja muuttaminen on hidasta, mutta jokainen päivä on uusi mahdollisuus ponnistella asennemuutosten eteen. Mitä koulutetumpia yhteistyökumppanit ovat, sitä helpompaa heidän on hyväksyä naiset tasavertaisiksi toimijoiksi työyhteisöön.

Mitä enemmän kriisialueella kyetään luomaan vakautta, vähentämään inhimillistä hätää, luomaan edellytyksiä kehitykselle ja ehkäisemään konfliktin laajeneminen, sitä todennäköisempää on, ettei ihmisten tarvitse lähteä etsimään kansainvälistä suojelua. Naisilla on tässä korvaamaton rooli, eikä sitä ole varaa jättää huomiotta.

Helvi Sipilän sanoin: mahdottomasta voi tulla mahdollinen. Sitä sanomaa haluan minäkin viedä elämässä eteenpäin.

Tarja Elina Raappana

Kirjoittaja on Vuoden rauhanturvaaja 2017.