Hallinto ja talous

Hallintojatalous

Avustustyöhön käytettyjen varojen perusteella Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö.

Varainhankinnan tuotot

Kirkon Ulkomaanavun tuotot vuonna 2023 olivat 72,7 miljoonaa euroa. Ukrainan sotaan liittyvän varainhankinnan lisäksi tulomme jatkoivat kasvuaan suurimmassa osassa maatoimistojamme kansainvälisten rahoittajien tuella.

KUA:n tuotot 2023.

Toimintakulut

Käytimme vuonna 2023 kaikkeen toimintaan yhteensä 72,9 miljoonaa euroa. Avustustoimintaan käytettiin 64,8 miljoonaa euroa. Toimintoihin kotimaassa ja yleishallintokuluihin käytettiin 8,1 miljoonaa euroa.

KUA:n toimintakulut 2023.

Avustustyö ja tukitoiminnot

Vuonna 2023 yhdestä eurosta käytettiin avustustyöhön 88,9 senttiä ja 11,1 senttiä käytettiin tukitoimintoihin, eli vaikuttamistoimintaan, varainhankintaan, viestintään ja koulutukseen sekä yleishallintoon.

KUA haluaa varmistaa käytössään olevien varojen mahdollisimman tuloksekkaan ja vastuullisen käytön. Olemme yhtenä ensimmäisistä kehitysyhteistyöjärjestöistä kehittäneet sisäistä tarkastusta, jota tukee vuodesta 2011 alkaen myös hallituksen tarkastusvaliokunta. Samalla riskienhallinnasta on tullut osa normaalia toiminnan suunnittelua ja arviointia. KUA:n tilintarkastajana toimii KPMG.

KUA:n avustustyö ja tukitoiminnot 2023.

Vuosikertomukset ja taloustiedot