Kirjailija Juha Itkonen muistuttaa lukutaidon merkityksestä polarisoituvassa maailmassa. Kirjoitus on osa blogisarjaamme, joka alleviivaa koulutuksen tärkeyttä kehitysyhteistyössä ja humanitaarisessa avussa.

Me suomalaiset olemme tottuneet ajattelemaan itseämme lukijakansana. Huolestuttavia merkkejä on kuitenkin ilmassa: tutkimukset osoittavat lasten ja nuorten lukutaidon olleen laskusuunnassa jo pitkään.

Osaaminen polarisoituu, ja erityisessä vaaravyöhykkeessä ovat pojat. Lukutaidon ohella vähenemässä on myös lukemisen into. Nopeiden ärsykkeiden maailmassa sekä lapsilla että aikuisilla on niin paljon muutakin tekemistä, että keskittyminen käy entistä vaikeammaksi.

Positiivista on kuitenkin se, että haasteisiin on havahduttu. Edellisen opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen perustama kansallinen lukutaitofoorumi sai tehtäväkseen laatia suuntaviivat lukutaidon ja -innon kehittämiseksi. Foorumin työn tuloksena syntynyt Lukuliike on käynnistynyt ja tunnelma toiveikas: lukutaidon kokonaisvaltainen merkitys ymmärretään entistä paremmin yli puoluerajojen. Kentällä on lukuisia taitavia toimijoita, ja pitkäjänteisellä, riittävästi resursoidulla työllä Suomi säilyy kyllä lukutaitoisena. Lähtötasomme on hyvä ja koulutusjärjestelmämme toimii.

Kaikkialla tilanne ei ole yhtä onnellinen. Lukutaitofoorumin puheenjohtajana sain kutsun Espanjaan esittelemään työtämme, ja jo siellä, vauraassa valtiossa samassa maanosassa, minua kohdeltiin harvinaisena sanansaattajana lukutaidon mallimaasta. Yleisöni mielestä oli liki uskomatonta, että valtio ylipäätään tällä tavoin välitti kansalaistensa lukutaidosta. Esitykseni kansallisista toimista herätti jopa kateuden tunteita, mutta selvästi myös innosti ja inspiroi.

Matkani jälkeen olen miettinyt tätä asetelmaa usein, välillä mielessäni myös vastaan väittäen. Mikä mallimaa me nyt muka olemme? Meillä on täällä omat ongelmamme, parempi keskittyä niihin.

Mutta eihän asia niinkään ole. Lukutaito jos mikä on kansainvälinen kysymys. Kaikkialla luetaan ja kirjoitetaan, enemmän tai vähemmän, hyvin tai huonosti. Edelleen maailmassa on myös aivan liian paljon ihmisiä, joille koko kirjoitettu kieli on salakieli. Erot ovat valtavat, mutta niin kuin oma viimeaikainen taantumisemme osoittaa, haasteita on sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa.

On erikoista, että Suomen kehitysyhteistyövaroista suunnataan koulutukseen vain vähäinen osa. Lukemisen, peruskoulun ja ylipäätään tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän mallimaana pitkälti aivan perustellusti tunnetun pienen, pohjoisen valtion kuvittelisi panostavan maailmalla nimenomaan siihen. Mielipidekyselyt osoittavat, että koulutukseen satsaamisella olisi myös kansalaisten selkeä tuki.

Koulutus pitäisikin heti seuraavalla hallituskaudella nostaa yhdeksi Suomen kehityspolitiikan kärkiteemoista. Suomen olisi myös tietenkin osallistuttava keskeisiin kansainvälisiin koulutusalan yhteistyöverkostoihin, sillä osaamistamme todella kaivataan. On sekä vastuutonta että typerää jättäytyä ulkopuolelle.

Koulutuksen kentällä korostaisin itse vielä mielelläni lukemista ja lukutaitoa. Riittävä lukutaito ei nimittäin ole vain yksilön kannalta liki välttämätön selviytymistaito modernissa maailmassa – se on myös sekä yhteiskuntia että kansainvälistä yhteistyötä koossapitävä liima. Mitä enemmän liikkeellä on valheellisia viestejä ja informaatiovaikuttamista, sitä tärkeämmäksi lukutaito käy. Väitän, että jo tämän hetken kansainvälisessä tilanteessa näemme merkkejä lukutaidon heikkenemisen vaarallisista seurauksista.

Lukemalla rauha maailmaan? Kuulostaa juhlalliselta, mutta on tuskin räikeää liioittelua sanoa lukutaidon edistämisen olevan parhaita tapoja suojella ihmiskuntaa ainakin kaikkein pahimmilta katastrofeilta. Hoidetaan siis lukutaitoasiat kotona kuntoon ja yritetään auttaa maailmalla. Tämäkään ongelma ei ole yksin meidän omamme.

Juha Itkonen

Haasta oma eduskuntavaaliehdokkaasi toimimaan lasten ja nuorten koulutuksen puolesta.