Kun olin lukiolainen Saksassa, ei YouTubea ollut edes vielä olemassa. Historianopettaja näytti meille dokumenttielokuvan osana oppituntia natsien vallan ajasta. Yleensä luokkani käytös vaihteli ironisen kyynisestä kyllästyneen välinpitämättömään ja hiljaa emme olleet koskaan. Mutta tämä dokumentti veti meidät täysin hiljaisiksi. Se näytti Auschwitzin keskitysleirin avaamisen heti sodan päätyttyä. Dokumentti oli niin raju, että kukaan ei päästänyt ääntäkään, edes opettaja ei pystynyt puhumaan meille sen jälkeen. Ehkä tämä voisi olla esimerkki yksinkertaisesta rauhanteknologiasta. Sodan kauhujen dokumentointi ja esittäminen, jotta muisto sodasta säilyy ja pitää yllä rauhaa.

Näin ajatellen rauhanteknologia, vaikka kuulostaakin futuristiselta, ei ole uusi innovaatio. Nykyisessä YouTuben värittämässä mediamaailmassa Isisin ja kumppaneiden väkivaltaiset rekrytointistrategiat näyttävät, kuinka dokumenttifilmejä voidaan käyttää myös sodan palveluksessa. Teknologia ei ole koskaan yksisuuntaista.

Rauhanteknologialla (PeaceTech) tarkoitetaan teknologian käyttämistä konkreettisesti edistämään kokonaisvaltaista ja kestävää rauhaa.  

Voidaanko siis sanoa, että ”rauhan puute + teknologia = rauha”? Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen.

Usein sanotaan, että teknologia on neutraalia ja sen käyttö voi johtaa käytöstä riippuen myönteiseen tai kielteiseen lopputulokseen. Väitettä teknologian neutraaliudesta on käyttänyt esimerkiksi Facebook. Se on kuvannut itseään neutraaliksi alustaksi, joka ei ole vastuussa siellä julkaistavasta sisällöstä. Facebook joutui kuitenkin painostuksen alle Myanmarissa sen jälkeen, kun se ei toiminut vihapuhetta vastaan. Myöhemmin se joutui pyytämään anteeksi, että käyttäjätietojen kerääminen oli sallittu ilman käyttäjien suostumusta ja että mahdollisista äänestäjistä kerättiin profiilitietoja. Vaikka teknologia ei itsessään ole neutraalia, sitä voidaan käyttää moniin tarkoituksiin: sillä voidaan edistää ja mahdollistaa kestävää rauhaa ja se tarjoaa monia tapoja käsitellä monimutkaisia konflikteja. Ehkä yleisemmin teknologia kuitenkin edistää ja mahdollistaa konfliktia. 

Yhteiskunnat ovat korkeasti digitalisoituneita. Siksi myös rauhantyössä pitää hyödyntää teknologiaa. 

Teknologia on yhä enemmän osa yhteiskuntia. Mutta samalla kun se on kaikkialla läsnä oleva, se muuttuu näkymättömäksi. Olemme pisteessä, jossa yhteiskunnat ovat korkeasti digitalisoituneita ja algoritmeilla, tekoälyllä ja robotiikalla on tärkeä osa kaikessa uudessa kehityksessä. Siksi myös rauhantyössä pitää hyödyntää teknologiaa. Ei minkään yksinkertaistetun teknologiauskon vuoksi, vaan koska se antaa lisää työkaluja rauhan etsimiseen. Koska väkivaltaiset konfliktit ovat valtava maailmanlaajuinen ongelma, ei digitaalisia keinoja rauhan puolesta voi jättää käyttämättä. 

Väite, että rauhanteknologiaa tarvitaan sotateknologian vuoksi on tylsä, mutta tosi. 

Sotateknologia kukoistaa, ja vaikkakaan sitä ei välttämättä kutsuta tällä nimellä eikä se ole kovin näkyvää, niin se on myös todellisuutta. Kyberaseita käytetään jopa avoimesti ja mikä pahinta niiden kohteina ovat, suoraan tai epäsuorasti, siviilit. Infrastruktuurin targetointi ja häirintä näyttää olevan yleistä. New York Times -lehden mukaan Yhdysvallat kiihdyttää digitaalisia hyökkäyksiä Venäjän sähköverkkoon varoituksena presidentti Vladimir Putinille ja osoituksena siitä, että Donald Trumpin hallinto käyttää kyberaseita aiempaa aggressiivisemmin. Hyökkäykset liittyvät osaltaan kostoon Venäjän hyökkäyksistä Yhdysvaltojen tietoverkkoja vastaan. Yhdysvallat ja Venäjä käyvät digitaalista kylmää sotaa – ja se uhkaa kuumentua.