Somalia
Vuosikymmeniä jatkuneet väkivaltaisuudet tekevät Somaliasta yhden maailman hauraimmista ja köyhimmistä maista. Väkivallan uhkan ja pitkittyneen kuivuuden vuoksi yli kolme miljoonaa kouluikäistä lasta ei päässyt Somaliassa kouluun vuonna 2022.
Kirkon Ulkomaanapu tukee Somaliassa rauhan ja sovinnon työtä sekä romahtaneen valtionhallinnon uudelleenrakentamista. Humanitaarinen apu tuo vettä ja ruokaa kuivuudesta pahiten kärsiville alueille.
Somaliaa 2020-luvulla kohdannut pitkittynyt kuivuus ja al-Shabaabin kaltaisten terroristiryhmien luoma turvattomuus ovat lisänneet lasten koulupudokkuutta ja ajaneet perheitä pakenemaan kodeistaan.
Asukasluku: 11,3 miljoonaa
Pääkaupunki: Mogadishu
Valuutta: Somalian shillinki
Kielet: somali (virallinen), arabia (virallinen), italia, englanti
Uskonnot: islam
KUA Somaliassa: vuodesta 2008
TUKEA SAANEET 2022: 37 879 (naisia 18 599)
Työmme tuloksia
1100
maan sisäisiksi pakolaisiksi kuivuuden ja turvattomuuden vuoksi joutunutta perhettä vastaanotti vuonna 2022 hätäkäteisapua.
326
viranomaista ja päättäjää osallistui sovintoa, tasa-arvoa ja edustavaa hallintoa edistävään koulutukseen.
13722
lasta pääsi katastrofien koettelemilla alueilla kouluun.
Tukea sovitteluun ja rauhaan Somaliassa vuodesta 2008
Somalian liittovaltion hallinnon rakentaminen alkoi uudelleen vuonna 2012 ja keväällä 2017 Somalialle valittiin uusi hallitus, joka keskittyy rauhan, sovinnon ja turvallisuuden rakentamiseen sekä kehitykseen.
Kirkon Ulkomaanapu on tehnyt rauhantyötä Somaliassa vuodesta 2008. Viime vuosina KUA on tukenut Somalian paikallis- ja keskushallinnon rakentamista sekä kansallista sovintoprosessia.
Vuonna 2019 muotoilimme yhteistyössä Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston ja 1104 vaikuttajan kanssa kansallista sovintoa Somaliassa edistävän kehyssopimuksen. Sopimus hyväksyttiin ministerineuvostossa, mikä muodostaa tärkeän merkkipaalun sovinnontyölle Somaliassa.
KUA pitää huolen, että rauhanrakentamiseen otetaan mukaan etenkin nuoret ja naiset. KUA on järjestänyt tilaisuuksia, joissa syrjäytyneet ryhmät saavat äänensä kuuluviin ja auttanut kiisteleviä ryhmittymiä löytämään keskusteluyhteyden.
Tuimme naisjärjestöjen BAYWAN-verkoston perustamista Lounais-Somalian osavaltiossa. Verkosto on tehnyt laajasti vaikuttamistyötä ja mm. edistää säädöstä, jonka tarkoituksena on varmistaa 30 prosentin naisedustuksen kiintiö politiikassa ja hallinnollisissa rakenteissa. Pitkäjänteisellä työllämme naisten osuus politiikassa on saatu kasvuun ja muutettu yhteiskunnallista päätöksentekoa tasa-arvoisemmaksi.
Alueellisia konflikteja KUA ratkoo yhteistyössä uskonnollisten ja perinteisten johtajien kanssa, joiden asema rauhantyössä ja konfliktien ehkäisemisessä on erittäin merkittävä.
KUA edistää rauhaa Somaliassa toimeentulomahdollisuuksien parantamisen avulla
Työ toimeentulomahdollisuuksien parantamiseksi on yhä tärkeämpi osa rauhantyötä. KUA on esimerkiksi tukenut onnistuneesti maan sisäisiä pakolaisia karjankasvatuksessa.
Toimeentulohankkeissa ihmisille opetetaan uusia, esimerkiksi pienyrityksen perustamisessa tarvittavia taitoja. KUA on auttanut maan sisäisiä pakolaisia ja Jemenistä paenneita paluumuuttajia saamaan uuden ammatin tai perustamaan yrityksen kouluttamalla ja taloudellisesti tukemalla.
Humanitaarista apua katastrofeissa
Väkivaltaisuuksien ja poliittisen turbulenssin lisäksi Somalia on kärsinyt rankoista kuivuusjaksoista, joista viimeisin ajoittuu 2020-luvun alkuun. Pitkittynyt kuivuus aiheutti vuonna 2022 sen, että yli 14,6 miljoonaa somalialaista oli humanitaarisen avun tarpeessa.
KUA on auttanut Lounais-Somalian Baidoassa kuivuudesta kärsiviä kuljettamalla vettä rekoilla. Somalimaassa KUA on tukenut perheitä käteisavustuksilla, joilla perheet ovat voineet ostaa vettä ja ruokaa. Lisäksi perheille on rakennettu säiliöitä sadeveden keräämistä varten.