Joulukuussa 2005 Anna Muinonen saapui perehdytykseen Kirkon Ulkomaanavun toimistoon. KUA:n koko henkilökunta mahtui istumaan saman pöydän ääreen palaveriin.

Muinonen oli juuri palauttanut humanitaarista työtä käsittelevän gradunsa ranskalaiseen yliopistoon ja palannut Luterilaisen maailmanliiton kenttäharjoittelusta länsiafrikkalaisesta Guineasta.

KUA oli puolestaan juuri saanut ulkoministeriöltä rahoituksen Kongossa toteutettavaan hankkeeseen, ja paikan päälle tahdottiin lähettää oma työntekijä valvomaan hankkeen toteutusta.

”Perehdytyksessä jollain tuli mieleen kysyä, että kun kerta lähdet Afrikkaan, voisitko samalla vilkaista hankkeitamme Liberiassa ja Sierra Leonessa. Kongon Gomasta oli Sierra Leoneen noin 7 000 kilometrin matka”, Muinonen muistelee.

Kongossa oli levotonta keväällä 2006, kun Muinonen saapui maahan. Kapinallisryhmät taistelivat keskenään ja kerran Muinonen ja muut avustustyöntekijät jouduttiin evakuoimaan. Väkivaltaisuuksia paenneille ihmisille annettiin humanitaarisena apuna ruokaa ja muita tärkeitä tarvikkeita.

Pian käynnistettiin myös Naiset sodan jaloissa -hanke, joka laajeni myöhemmin Kongosta Sierra Leoneen ja Liberiaan.

”Sodassa naisiin kohdistui paljon seksuaalista väkivaltaa. KUA:n hankkeissa heille tarjottiin oikeusapua ja autettiin koulutuksen ja mikrolainojen avulla pääsemään kiinni toimeentuloon ja takaisin jaloilleen konfliktin jälkeen.”

Myös KUA:ssa tehdään kehitystyötä

Muinonen viihtyi Kongossa vuoteen 2011 asti, jonka jälkeen hän muutti Kenian Nairobiin KUA:n Itä-Afrikan ohjelmajohtajaksi. Nykyisin Muinonen työskentelee KUA:n laatuasiantuntijana Nairobista käsin. Sinne hän on tehnyt kodin perheensä kanssa ja Nairobista on myös kätevää vierailla KUA:n hankkeissa muualla Keniassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa, Ugandassa, Keski-Afrikan tasavallassa tai Eritreassa.

KUA toimii nykyään 15 maassa eikä liki 400 hengen työyhteisökään mahdu enää saman kahvipöydän ääreen. Muinosen toimenkuvaan kuuluu miettiä, miten KUA:n työtapoja voidaan kehittää.

”KUA:ssa kiinnostavinta on se, että järjestö on koko tämän kymmenen vuoden ajan kasvanut ja kehittynyt. KUA ei ole kuitenkaan kangistunut kaavoihinsa, vaan toimintatapoja arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti niin, että ne ovat aidosti paikallisia ihmisiä osallistavia ja voimaannuttavia.”

Teksti: Noora Jussila