Buzin jokisuisto on yksi pahiten Idai -hirmumyrskystä kärsineistä alueista Mosambikissa – Amelia odotti perheensä kanssa neljä päivää pelastusta talonsa katolla
Perheellä ei ole vieläkään muuta syötävää kuin pilalle mennyttä maissia. Pelastajilla on ollut vaikeuksia päästä syrjäiseen Buzin kaupunkiin.
Buzi, Mosambik. Talo ja maissipelto olivat kaikki, mitä Amelia Tausene, 35, omisti. Perheen elanto oli maissipellon varassa. Perhe on asunut Buzissa pitkään, ja he ovat tottuneet näkemään joen tulvivan aika ajoin. Tulviminen ei ole silti koskaan yltynyt niin pahaksi, että se olisi juurikaan vaikuttanut heidän arkeensa.
Tulvat eivät myöskään ole aiemmin vahingoittaneet Amelian satoa. Tällä kertaa ne kuitenkin veivät kaiken, myös siemenet, jotka oli tarkoitettu seuraavaa kylvöä varten.
Amelialle ja hänen perheelleen ei jäänyt mitään jäljelle. Perheen lapset, Noel ja Gustavo, näyttävät veden pilaamia koulukirjojaan, joilla ei tee enää mitään. Siitä mitä kirjoista on jäljellä, pystyy näkemään että pojat ovat tehneet läksynsä ahkerasti. Myös koulu tuhoutui tulvissa, eivätkä pojat tiedä, milloin he pystyvät jatkamaan koulunkäyntiä.
Buzin kaupunki on yksi pahiten Idai-hirmumyrskystä kärsineistä alueista. Kaksi viikkoa sitten Mozambikiin, Zimbabween ja Malawiin iskenyt myrsky tuhosi taloja ja jätti jälkeensä tuhoisat tulvat.
Amelian perhe on käyttänyt viime päivät maissisatonsa rippeiden etsimiseen tuhojen keskeltä. Sen vähän mitä he ovat löytäneet, he ovat laittaneet aurinkoon kuivumaan. Pilaantunut maissi on kaikki mitä perheellä on ruuaksi.
Suojaa katoilta ja puiden latvoista
Amelia ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa myrskyä. Silti se mitä tapahtui jälkikäteen, oli vielä pahempaa. Myrskyn väistyttyä satoi kaksi päivää lakkaamatta, ja kolmannen päivän aamuna veden pinta oli jo hälyttävän korkealla.
Amelian talo sijaitsee korkealla rinteessä, lähes puiden latvojen tasolla. Kun veden pinta jatkoi nousuaan, Amelia kiipesi talonsa katolle miehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Kaikki naapuritkin olivat edelleen kotona, koska kukaan ei ollut osannut aavistaa kuinka pahaksi tilanne menisi.
Perheellä ei ollut mitään paikkaa, minne mennä; he olivat jumissa katolla. He olivat kuitenkin onnekkaita verrattuna moniin muihin, jotka olivat joutuneet kiipeämään puihin suojaa hakeakseen.
Amelia vietti perheensä kanssa katolla neljä pitkää päivää ilman ruokaa ja vettä. Lapset valittivat nälkäänsä, mutta Amelia ei voinut tehdä mitään.
Perhe selvisi juomalla tulvavettä siihen saakka, kunnes pelastusvene viimein saapui ja vei heidät väliaikaiseen suojaan.
Pelastajat kertovat nähneensä samalla alueella äidin, joka oli paennut tulvia puuhun vastasyntyneen lapsensa kanssa. Oltuaan puussa monta päivää, uupunut äiti nukahti hetkeksi, jolloin lapsi tippui hänen sylistään alas veteen. Ihmiset Buzin alueella ovat joutuneet kärsimään paljon.
Meillä kesti neljä ja puoli tuntia päästä Buzin kaupunkiin Beirasta. Veneellä jokea pitkin matkan taittaa kolmessa tunnissa. Joki on syy siihen, miksi niin moni on päättänyt asettua asumaan Buziin. Joen läheisyys tekee paikasta otollisen maanviljelylle.
”Pahinta katolla odottamisessa oli jatkuva näläntunne”, Amelia kertoo.
”Emme pystyneet ajattelemaan muuta, kuin hengissä pysymistä”.
Tulvat ovat nyt ohi, mutta Amelia ei tiedä ollenkaan miten jatkaa tästä eteenpäin.
“Tämä on kaikki, mitä minulla on jäljellä”, Amelia sanoo, ja osoittaa talonsa raunioita ja tuhoutunutta maissipeltoa, joka on edelleen osittain veden peitossa.
Maanviljelijän painajainen
Lorenzo Armando, 63, on syntynyt Buzissa. Hän on ollut maanviljelijä nuoresta saakka. Lorenzo sanoo, ettei ole koko elämänsä aikana nähnyt vastaavaa myrskyä. Vuonna 2000 aluetta kohtasi pieni sykloni ja sitä seurannut tulva, mutta veden pinta ei ole ikinä ollut yhtä korkealla kuin nyt. Aiemmin tulvat jäivät kaupungin läpi virtaavan joen lähettyville.
Lorenzolla oli puolentoista hehtaarin verran lähes kypsää satoa, mutta nyt kaikki jäljellä oleva syömäkelpoinen mahtuu yhteen ämpäriin. Myös jäljellä oleva osuus maistuu pilaantuneelta.
Maanviljelystä on tullut viime vuosina hankalampaa, koska sateita on nykyään vaikeampi ennustaa. Kun Lorenzo oli nuori, sateet tulivat vielä ajallaan. Nykyään vuodenaikojen vaihtelu on epäluotettavampaa ja kuivista kausista on tullut pidempiä. Muuttuneet sääolosuhteet ovat vaikuttaneet negatiivisesti satoihin.
Sinä päivänä kun myrsky iski kaupunkiin, Lorenzo oli vaimonsa ja lapsiensa, Rubenin ja Mayan, kanssa kotona. Kun tuuli yltyi yltymistään, he katsoivat parhaaksi poistua talosta. Vain hetken ulkona oltuaan he näkivät talonsa sortuvan.
Nyt perheellä ei ole mitään jäljellä. Pahinta kuitenkin oli silloin, kun veden pinta alkoi nousta nopeasti kaksi päivää myrskyn jälkeen. Edeltävänä kahtena päivänä perhe oli yrittänyt pelastaa vaatteita ja tarvikkeita kotinsa raunioista, ja jättäneet ne ulos kuivumaan. Kun veden pinta jatkoi lähestymistään, he alkoivat siirtää jäljellä olevaa omaisuuttaan korkeammalle, mutta vesi nousi heitä nopeammin. Perhe pelästyi ja päätti etsiä suojaa läheisestä majatalosta, jossa oli kaksi kerrosta. He pakenivat ylempään kerrokseen ja odottivat siellä, kunnes pelastajat tulivat.
Nyt pariskunta nukkuu ulkona. Olosuhteista huolimatta he pitävät itseään onnekkaina, koska ovat kuulleet muista alueensa asukkaista, jotka tulvavesi on vienyt mennessään. Perhe ei kuitenkaan tiedä, miten he jatkavat menetettyään kaiken. Maanviljely oli heidän elinkeinonsa, ja nyt koko sato on mennyttä.
Buzin syrjäinen sijainti on vaikeuttanut avun tuomista alueelle. Lorenzon perhe on onneksi saanut hiukan riisiä ja pastaa hätäapuna.
Mitä perhe aikoo seuraavaksi?
”Yritän rakentaa edes yhden huoneen, jossa perheeni voisi asua”, Lorenzo sanoo.
EN teksti: Erik Nyström / Kirkon Ulkomaanapu
Kuvat: Natalia Jidovanu