Kuivuus lietsoo konflikteja Kenian köyhimmällä alueella. Vanhemmat uskovat koulutuksen olevan ainoa keino selviytyä.

Vehreys on silmiinpistävä Arumrumin peruskoulun pihalla, keskellä rutikuivaa Turkanan maaseutua.

Oppilaat syövät lounastaan siistiin riviin istutettujen puiden alla. Vesi virtaa vesipisteestä oppilaiden muovisiin juomakuppeihin rehtori John Egielanin valvovan silmän alla.

Vesijärjestelmä on rakennettu Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tuella. Egielan piti sitä kaikista koulun tarpeista kiireisimpänä.

– Veden ansiosta oppilaat välttyvät pitkiltä ja vaarallisilta vedenhakumatkoilta, hän selittää.

Turkana on Kenian köyhin maakunta. Rankat kuivuusjaksot koettelevat entistä tiheämmin aluetta, jolla suurin osa asukkaista on karjankasvatukseen keskittyviä paimentolaisia.

Arumrum sijaitsee puolisen tuntia Lokicharin kaupungista. Matkaa lähimmälle joelle on useampi kilometri.

Maantierosvot pahoinpitelivät Etabon koulumatkalla

Aiemmin oppilaiden vedenhakumatkat veivät aikaa oppimiselta. Ankarissa oloissa perheen päivittäiset tarpeet ovat usein menneet koulunkäynnin edelle. Tiet ovat kuitenkin täynnä vaaroja. Egielan on raportoinut kolme raiskaustapausta alueen poliisille ja kyläpäälliköille.

– Täällä on paljon maantierosvoja ja muita ihmisiä, joilla on ilkeitä aikeita. Ilmiantaminen on myös vaarallista meille opettajille, koska heillä on aseet, Egielan kertoo.

Koulun pihalla partioi kaksi aseistettua vartijaa. Heidän läsnäolonsa on erityisen tärkeä öisin, kun koululaiset nukkuvat. Yöpymällä koululla moni oppilas säästyy vaaralliselta koulumatkalta.

Aamun sarastaessa 12-vuotias Benson Etabo herää koulun luokkahuoneessa ja taittaa huolellisesti lakanansa. Sivuun siirrettyjä pulpetteja asetetaan paikoilleen ja tilapäisestä makuusalista tulee taas luokka.

Etabo yöpyy koululla 5–6 päivää viikossa. Matkaa kouluun kotikylä Agelesista on kaksi tuntia pahamaineisen Atirai-metsän halki. Siellä Etabo on joutunut maantierosvojen pahoinpitelemäksi.

– Ryhmä miehiä hakkasi minut kepeillä, mutta päästivät menemään. En tiedä, miksi he tekevät pahaa toisille. Kun näen jotain pahaa, juoksen pois, Etabo sanoo.

Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili

Vuoden 2017 kuivuus oli pahin vuosikymmeniin. Satojatuhansia eläimiä kuoli veden puutteeseen ja tauteihin. Isku oli kova paimentolaisille, jotka perinteisesti vaeltavat sateiden perässä.

Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili – niillä täytetään kaikki tarpeet. Eläimistä saa maitoa ja lihaa syötäväksi. Eläimen myymällä saa rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon, ja miehet maksavat niillä naimisiinmenon yhteydessä myötäjäisiä.

Eläinten kuolema iskee perheisiin kuin taloudellinen taantuma.

David Edapal on päästämässä vuohiaan risuaitauksesta Agelesin kylässä lempeässä aamuauringossa. Hän ei tiedä ikäänsä, mutta hänen uurteinen naamansa on nähnyt monta vuosikymmentä Turkanassa.

– Kuivuudessa riutuneista eläimistä ei ole myytäväksi eikä syötäväksi, ja maitoa irtoaa paljon vähemmän, Edapal selittää.

Kriisi lietsoo myös jännitteitä paimentolaisten keskuudessa. He kilpailevat pienenevistä laidunmaista, ja äärimmäinen köyhyys houkuttaa varastamaan karjaa. Edapalin vaatimattoman majan ohi kulkeva kamelipaimen kantaa rynnäkkökivääriä olallaan, jotta varkaat pysyisivät loitolla.

Turvattomuutta lisää aseiden virta naapurista, sodan runtelemasta Etelä-Sudanista rajan yli Turkanaan. Karjavarkaat veivät Edapalilta parisataa eläintä.

Perhe pakeni turvattomuutta nykyiseen asuinpaikkaansa. Edapalin vaimo Aseken Namasi sanoo, että hänen sydäntänsä särkee kaikista vastoinkäymisistä.

– Pahinta oli, kun varkaat tappoivat neljä ystävääni silmieni edessä vedenhakumatkalla. Eläimiä on mahdollista hankkia lisää, mutta ihmistä et ikinä voi korvata, hän sanoo.

Turkanassa vain joka viides on käynyt peruskoulun

Turkanat elävät kaukana pääkaupunki Nairobin todellisuudesta. Kenian talous on kasvanut kovaa vauhtia. Nairobissa on pilvenpiirtäjiä, teknologiaa ja edistyksellisiä kännykkäsovelluksia. Turkanassa valtaosa elää kylissä, joissa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä.

Nairobissa 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, Turkanassa 88 prosenttia. Eriarvoisuus johtuu etenkin koulutuksesta. Nairobissa lähes kaikki ovat käyneet vähintään peruskoulun, Turkanassa 18 prosenttia.

Paimentolaiset muuttavat Turkanan kaupunkeihin töiden toivossa, mutta harva osaa edes lukea.

– Kannustamme perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Yhä useampi pitää sitä ratkaisuna pitkällä aikavälillä, Kirkon Ulkomaanavun koulutustyön koordinaattori Miriam Atonia sanoo.

Tänään yli puolet Turkanan kouluikäisistä lapsista ja nuorista käy koulua. Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa lähes 27 000 lasta aloitti viime vuoden aikana koulun Kenian köyhimmissä maakunnissa.

Edapal ja Aseken eivät ikinä saaneet koulutusta. Paimentolaisten perinteiden mukaan pojista tulee karjankasvattajia ja tytöt menevät naimisiin kartuttaakseen sukunsa omaisuutta myötäjäisillä.

He päättivät silti lähettää 12-vuotiaan tyttärensä Rebeccan kouluun. Edapalille päätös oli selvä. Hänen sukupolvensa koulun käyneillä menee hyvin tänään.

– Jos olisimme saaneet koulutuksen, mekin nukkuisimme patjoilla ja majallamme olisi peltikatto kankaiden sijaan. Toivon, että Rebecca löytää itselleen mieluisan työn. Jos Luoja suo, hän voi auttaa myös vanhempiaan tulevaisuudessa. Koulutus antaa paljon mahdollisuuksia, joita en itse edes pysty kuvittelemaan.

Egielan pääsi kovalla työllä yliopistoon

John Egielanin isä olisi halunnut pojastaan karjankasvattajan, mutta äiti vaati hänelle koulutusta. He erosivat, ja Egielan sai ainoana sisaruksista aloittaa koulun. Äiti maksoi kuluja myymällä polttopuita.

– Karja oli isäni omaisuutta. Kun he erosivat, äidilläni ei ollut mitään. Lapsuuteni oli äärimmäistä köyhyyttä ja nukuimme paljaalla maalla, hän sanoo.

Egielan pääsi kovalla työllä yliopistoon Keniassa. Nyt hän on ollut kaksi vuotta Arumrumin peruskoulun rehtorina ja haluaa tehdä kaikkensa, jotta oppilaat pystyvät keskittymään kouluun. Siksi hän on erityisen iloinen vesipumpusta, josta oppilaat saavat koulun jälkeen myös viedä vettä kotiin perheilleen.

– Minulla ei ole omia lapsia, joten tuen muiden lapsia koulussa. Olen varma, että työni maksaa itsensä takaisin, kun näen heidän menestyvän elämässään, Egielan sanoo.