Miten laadukas koulutus toteutetaan pakolaisleirillä?
”Haasteita on monia” on tuttu lausahdus Itä-Afrikassa. Erityisen hyvin se pitää paikkansa Kakuman pakolaisleirillä Keniassa.
LÄHELLÄ UGANDAN, Etelä-Sudanin ja Etiopian vastaisia rajoja sijaitseva Kakuma on tarjonnut suojaa naapurimaista tulleille pakolaisille lähes 30 vuoden ajan. Leiri perustettiin, kun lapsiryhmä “Kadonneet pojat” saapui maahan Sudanista vuonna 1992. Samana vuonna myös etiopialaiset ja somalialaiset pakenivat kotimaidensa poliittisia kriisejä leirille.
Nyt Kakuman leirillä ja sitä ympäröivillä alueilla majailee monien eri maiden kansalaisia, ja asukkaista yli puolet on alaikäisiä. Heitä palvelevat leirin ja sen ympäristön yhteensä 26 ala- ja yläkoulua. Leirillä annettavan opetuksen maine on niin hyvä, että lapset kävelevät päiviä kestävän matkan Etelä-Sudanista Kakumaan päästäkseen kouluun. Vuoden 2020 maaliskuussa kolme neljästä vastaanottokeskusten 3000 lapsesta oli matkannut Kakumaan ilmoittautuakseen kouluun.
Kenian hallitus ottaa lapset vastaan niin lämpimästi kuin pystyy. Kakumassa olevat pakolaiset saavat palan maata, ja uusimmille tulijoille annetaan tolppia ja muovikelmua suojan rakentamiseksi. Materiaali riittää suojelemaan ihmisiä jopa 40 celsiusasteeseen nousevilta lämpötiloilta.
Kakuma sijaitsee yhdessä Kenian kuivimmista osista, ja myös sen vakituiset paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia avustuksista. Joka vuosi saapuu uusia asukkaita, joten resurssit ovat niukemmat vuosi vuodelta. Alakouluikäisistä 77 prosenttia on koulussa, mikä on lähellä kansallista keskiarvoa, 80:tä prosenttia.
Pakolaisleirien kouluissa haasteet eivät liity vain oppimiseen
30 kilometrin päässä Kakumasta on Kalobeyeiksi kutsuttu asutusalue, jossa viime aikoina saapuneet pakolaiset asuvat paikallisten ihmisten kanssa. Vuonna 2016 perustettu alue on muutos Kenian hallituksen aiempaan käytäntöön, joka ei kannustanut pakolaisia työntekoon ja paikallisväestöön integroitumiseen. Kalobeyeissä pakolaiset ja kenialaiset asuvat ja työskentelevät ja lapset käyvät koulua yhdessä. Täällä työskentelee myös Kirkon Ulkomaanapu.
KUA vastaa seitsemästä alakoulusta, joissa käy sekä kenialaisia että pakolaislapsia. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 77 prosenttia 6–13-vuotiaista lapsista on koulussa. Oppilaiden määrä kuitenkin kasvaa koko ajan, ja täpötäysien luokkahuoneiden haasteet ovat erityisen läsnä Kalobeyeissä.
Kun koulu alkaa aamulla kello 8, lämpötila on jo yli 30 celsiusastetta. Ilma on täynnä pölyä, ja lasten huudot ja nauru kantautuvat luokkahuoneista. Sisällä suurissa aaltopeltirakennuksissa kuhunkin pulpettiin on ahtautunut neljä tai viisi lasta, ja monet istuvat lattialla. Jokaisessa luokassa on vähintään 100 oppilasta, joissakin jopa lähes 200.
”Tilannetta luokassa ei voi hallita, koska ei voi tietää, kuka ymmärtää ja kuka ei”, sanoo Martin Albino Ayyiro, Future Brightin opettaja. Hän oli opettaja Toritissa Etelä-Sudanissa 25 vuoden ajan, kunnes konflikti pakotti hänet muuttamaan Keniaan. Etelä-Sudanissa hänellä oli korkeintaan 60 oppilasta.
Hänen luokassaan Kalobeyeissä haasteet eivät liity ainoastaan opetukseen.
”Jotkut lapset ovat erittäin vaikeita tai heillä on ongelmia. Lapsi ei välttämättä esimerkiksi pääse kouluun, tulee paikalle vain epäsäännöllisesti tai myöhässä. Joskus he ehkä nukkuvat luokassa.”
Suurin osa Kalobeyein pakolaisista on kotoisin Etelä-Sudanin Toritista. Yhteisön jäsenenä Ayyiro ei ainoastaan puhu oppilaidensa äidinkieltä vaan myös tuntee heidän vanhempansa, joten hän tekee myös kotivierailuja. Pakolaistaustaisena hänellä ei ole opettajan pätevyyttä Keniassa, ja hän tienaa pakolaisavustusten lisäksi vain 53 euroa. Haasteet ovat samanlaisia kaikilla ohjelmassa työskentelevillä.
”Olemme nähneet koulutuksen muuttavan pakolaisten elämän”
Huomio kiinnittyy Richard Tsalwassa ensimmäisenä hänen silmiinsä: ne ovat lempeät mutta väsyneet. Tsalwa on KUA:n projektikoordinaattori Kalobeyeissä. Hänen vastuullaan on seitsemän alakoulua, 231 opettajaa ja 19 000 oppilasta. Tsalwa on kotoisin Kakamegasta Länsi-Keniasta, ja hän usein mainitsee aikovansa eläkkeellä muuttaa takaisin kotiseudulleen.
Kun Tsalwa aloitti opettajaopinnot, hänelle luvattiin työ valmistumisen jälkeen. Kun hän valmistui vuonna 1998, Kenian hallitus oli lopettanut opettajien rekrytoinnin Maailmanpankin rakenteellisten sopeutustoimien vuoksi.
”Olimme ensimmäinen vuosikurssi, jolle ei osoitettu työpaikkaa. Me kaikki aloimme tehdä muita töitä, ja joistakin tuli pankkiireja, toisista liikemiehiä. Jotkut kenialaiset opettajat päätyivät työttömiksi jopa kymmeneksi vuodeksi”, Tsalwa kertoo.
Opettajana Tsalwa on nähnyt kaiken. Hän on tehnyt töitä humanitaarisella alalla 15 vuoden ajan Nigeriassa, Sudanissa, Tšadissa, Sri Lankassa ja kolmen viime vuoden ajan Kakumalla KUA:n palkkalistoilla.
”Olemme nähneet koulutuksen muuttavan näiden pakolaisten elämän”, hän sanoo.
Koulutuksen tarjoaminen kaikille lapsille on teoriassa helppoa, mutta käytännössä ”haasteita on monia” erityisesti pakolaisväestön keskuudessa. Kestävän kehityksen tavoite numero 4 on taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä tukea elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia. Todellisuudessa mikään organisaatio tai viranomainen ei kuitenkaan ole asiasta vastuussa. Kakumassa ala- ja yläkoulutasoisesta koulutuksesta vastaa UNHCR, mutta järjestön ensisijainen tavoite on suojelu, ei koulutus.
Avustussektorin rahoitusleikkaukset tarkoittavat, että KUA:lla on vähemmän rahaa maksaa opettajien palkkoja vuonna 2022. Rahoitus on 40 prosenttia pienempi, mikä tarkoittaa joko vähemmän opettajia tai pienempiä palkkoja.
”Jos vähennetään opettajia, oppilaiden määrät kasvavat, sillä uusia tulee koko ajan lisää. Nyt meiltä puuttuu 35 opettajaa, ja voimme maksaa heille palkkaa vain puoli vuotta.”
Teini-ikäisistä pakolaisista vain 5 prosenttia käy koulua
Opettajien palkkojen lisäksi koulujen toiminnassa on muitakin kuluja, kuten opetus- ja oppilasmateriaalit, erityisoppilaiden välineet ja teiniäidille tarjottava tuki. Maailman ruokaohjelma WFP rahoittaa kouluruoan, joka on joillekin lapsille päivän ainoa ateria.
Vaikka alakouluikäisten koulutukseen on vähän rahaa, vielä vähemmän sitä on teini-ikäisille. Tämä aiheuttaa suuren koulupudokkaiden määrän: 14–17-vuotiaista pakolaisnuorista vain 5 prosenttia käy koulua. Osuus on pienempi kuin Turkanan piirikunnassa, jossa se on 9 prosenttia, ja huomattavasti pienempi kuin kansallinen keskiarvo 38 prosenttia.
Kun vain harva pakolainen käy lukion loppuun, yhä harvemmasta voi tulla pätevä opettaja. Tähän asiaan KUA pyrkii puuttumaan perustamalla koulutuskeskuksen pakolaisopettajille Kalobeyein lähelle. UNHCR:n rahoittamassa oppilaitoksessa on tilaa sadalle opiskelijalle, ja Marwut Warr Chol on yksi ensimmäisenä aloittavasta ryhmästä.
Etiopiasta kotoisin oleva Marwut Warr Chol aloitti luennot koulussa lokakuussa. Hänen matkansa kouluun on hyvin tyypillinen esimerkki haasteista, joita pakolaiset kohtaavat koulutuksessaan.
Hän aloitti yläkoulun vuonna 2011, mutta ongelmien, kuten hän asian ilmaisee, vuoksi hänen oli käytävä ensimmäinen vuosiluokka uudelleen. Vuoden 2013 sijaan hän valmistui lopulta vuonna 2014. Tämäkään ei ollut helppoa: loppukokeiden aikaan leiri oli sekavassa tilassa.
”Pakolaisten välillä oli tappeluita, ja tappelut sekoittivat leiriä ja toivat turvattomuutta… En pystynyt öisin nukkumaan. Seurasin tilannetta iltaseitsemästä aamunkoittoon ja sitten menin tekemään kokeen valmiiksi”, Marwut Warr Chol kertoo.
Koe hylättiin.
”Siksi katkeroiduin”, hän sanoo.
Määrätietoisena hän päätti yrittää uudelleen ja sai stipendin kouluun Kiatelessa, joka on suuri kaupunki Kenian länsiosassa. Tällä kertaa hän sai hyväksytyn tuloksen, mutta siitä huolimatta hänellä kesti vuosi löytää työpaikka opettajana Kakumassa. Kun työpaikka lopulta löytyi, hän tarttui jokaiseen vastaan tulleeseen tilaisuuteen kouluttautua. Maaliskuussa 2021 hän jopa suoritti kurssin Regisin yliopistossa Yhdysvalloissa.
“Sen sijaan että menisimme Nairobin yliopistoon tai muuhun vastaavaan, yritämme koota koulutusta palasista niin, että lopulta liitymme sivistyneeseen maailmaan”, Marwut Warr Chol selittää.
Jos hänen kaltaisilla miehillä riittää haasteita, naisille esteet ovat vieläkin suurempia. Niiden harvojen, jotka suorittavat yläkoulun loppuun, arvosanat ovat huonoja. Naisopettajien löytäminen on hyvin hankalaa, koska naisten keskuudessa lukutaitoisten osuus on pienempi.
”Varhaiskasvatuksessa tyttöjen ja poikien suhdeluku on 50–50. Kun mennään luokissa ylöspäin, tyttöjen osuus laskee noin kolmannekseen. He lopettavat koulunkäynnin monista syistä, kuten kotitöiden, muiden lasten hoitamisen, raskauden tai teiniavioliiton takia”, sanoo Tsalwa.
Pikareittiä opettajaksi
Roda Daniel tuntee haasteet hyvin. Hän lähti Sudanista pakolaisena Keniaan yksin alakoulun jälkeen. Hänen kaltaisensa tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, joten hän ilmoittautui vain tytöille tarkoitettuun sisäoppilaitokseen. Hän onnistui valmistumaan ja ryhtyi sitten opettajaksi. Nyt hän on vararehtori KUA:n tukemassa Morning Starin alakoulussa ja yksi ensimmäisistä opettajien koulutuskeskuksen opiskelijoista.
”Kouluun mennään hyvin aikaisin aamulla, ja kun päivä loppuu viiden tai puoli kuuden aikaan, kotona ollaan vasta kuudelta. Joillekin naisille, kuten imettäville äideille, se on haasteellista. Kun kouluun pääsi vain hyvin harva, ymmärsimme, että valitsematta jääneillä naisilla vaikutti kaikista eniten pätevyys. Vaikka moni meistä halusi näihin opintoihin, erittäin harvat valitaan, koska pätevyys puuttuu”, Daniel kertoo.
Vaikka syrjittyjen ryhmien erityiskohtelun vuoksi kokemusta painotettiin valinnoissa enemmän kuin pätevyyttä, Daniel oli yksi vain kymmenestä valitusta naisesta. Ensimmäisessä opiskelijaryhmässä oli yhteensä 60 opiskelijaa.
Valituiksi tulleet ymmärtävät olevansa onnekkaita, ja koulutuskeskuksen luentosaliin astuessa voi aistia optimismin tunteen. Samaa voisi ehkä sanoa kenestä tahansa toiveikkaista nuorista, mutta tunnetta kasvattavat entisestään ne haasteet, joista opiskelijoiden on täytynyt selvitä päästääkseen tänne.
”Täällä huomaa halun opiskella, erityisesti eteläsudanilaisten keskuudessa”, kertoo luennoitsija Dennis Wamalwa.
Opettajankoulutuskeskuksen tarjoama tutkinto on tiivistetty opinto-ohjelma, joka vie vain hieman yli vuoden. Tutkinnon suorittaminen julkisessa yliopistossa vie kahdesta kahteen ja puoleen vuotta. Opetusta järjestetään sekä verkossa että koulun tiloissa. Ensimmäisen ryhmän on määrä valmistua tämän vuoden joulukuussa.
Toiveissa opetuksen laadun parantaminen
Tsalwa uskoo toiveikkaana, että opettajakoulu parantaa koulutuksen ja opetuksen laatua Kakumassa.
”Toivon näkeväni vuonna 2022 hyvin koulutettuja opettajia, jotka parantavat opetuksen ja oppimisen laatua kouluissamme. Kun puhumme laadusta, voimme puhua laadusta ainoastaan silloin, kun meillä on koulutettuja opettajia toteuttamassa opetussuunnitelmaa”, hän sanoo.
Samaan aikaan Tsalwa on myös realisti. Hän ymmärtää, että pätevyyden saatuaan pakolaiset saattavat lopettaa opettamisen ja alkaa tavoitella muita mahdollisuuksia.
”Vaikka saisit Keniasta peruskoulun todistuksen, Etelä-Sudanissa olet pätevä työntekijä”, hän kertoo.
”Kun heidät koulutetaan hyvin, he saavat muita töitä, koska he eivät pidä opettamisesta. He tekevät sitä vain, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ole. Opettajissamme on siis suuri vaihtuvuus.”
Tilanteelle ei ole paljoakaan tehtävissä. Tsalwa tietää itsekin, kuinka stressaavaa opettaminen on, vaikka luokassa ei olisikaan yli sataa oppilasta. Marwut Warr Chol myöntää ajattelevansa, että koulutus on ”portti muihin vaihtoehtoihin”.
Roda Daniel on kuitenkin erilainen. Hän on osoitus siitä, miksi on tärkeää tarjota mahdollisuuksia naisille.
”Minun näkemykseni on, että olen nyt vain Keniassa. Valmistumisen jälkeen selvitän, saanko mahdollisuuden suorittaa tutkinnon. Sillä aikaa parasta on opettaa tai tukea yhteisöämme.”
Teksti: Melany Markham
Kuvat: Antti Yrjönen
Käännös: Anne Salomäki