Nara Maya kasvoi osuuskassojen mukana Naisten Pankin voimanaiseksi
Naisten osuuskassat ovat kasvaneet ja vakiinnuttaneet asemansa niin, että niistä on tullut kyläkehityksen moottoreita.
KATMANDU. Nara Maya Rana on pian kymmenen vuotta koordinoinut Katmandun läheisellä Lalitpurin alueella 12 osuuskassan kehittämistyötä ja tukenut alueen naisyrittäjiä.
Rana työskentelee Naisten Pankin Nepalin kumppanuusjärjestössä SOLVE:ssa, joka on erikoistunut naisten osuuskassojen käynnistämiseen ja naisten taloudellisen ja sosiaalisen aseman kehittämiseen.
Osuuskuntiin kuuluu yhteensä 4000 jäsentä, ja pääoma on nyt noin 500 000 euroa. Se koostuu pääosin naisten säästöistä.
”Nara Mayaa voi kutsua alueen voimanaiseksi, koska hän on edennyt kylissä työskentelevästä yrittäjyysneuvojasta koko hankkeen yhteisökoordinaattoriksi, joka vastaa muun muassa hankkeen säästö- ja lainatoimintaan liittyvästä koulutuksesta. Hän on ollut mukana alusta alkaen ja saavuttanut suuren luottamuksen”, KUA:n toimeentuloasiantuntija Ulla Sarasalmi sanoo.
”Hän tekee työtään sitoutuneesti, sydämellä ja kovalla ammattitaidolla.”
Millaisia haasteita kohtaat työssäsi?
”Joskus on vaikea saada naiset ymmärtämään, miten säästäminen ja lainan saanti käytännössä toimii”, Rana kertoo.
Millaisissa olosuhteissa työskentelet?
”Kylät sijaitsevat kaukana toisistaan ja monesti vaikeiden kulkuyhteyksien päässä. Sadekausina liikkuminen voi olla hankalaa, eikä läheskään joka paikkaan pääse autolla.”
Mitä tuloksia kylissä on saatu aikaan?
”Aikaisemmin monet naiset olivat arkoja eivätkä uskaltaneet puhua omista asioistaan. Itse säästetyn ja ansaitun rahan avulla heistä on tullut itsenäisempiä ja rohkeampia.”
”Osuuskunnan koulutusten kautta naiset ovat tulleet myös tietoisiksi omista oikeuksistaan. Erityisesti on kiinnitetty huomiota kotiväkivaltaan. Koulutuksissa opastetaan naisia, miten väkivaltatilanteissa pitää toimia, miten niistä raportoidaan ja mistä hakea apua.”
Mitä työ antaa sinulle?
”En laske työtuntejani, sillä saan energiaa siitä, että voin tehdä työtä naisten parissa ja nähdä työn tulokset. Se tekee minut onnelliseksi.
Teksti: Tiina Toivakka
Kuva: Maria Miklas
Kuvaaja ja toimittaja ovat Naisten Pankin vapaaehtoisia.