”Pelkään, ettei sateita enää tule” – Pohjois-Kenian paimentolaiset ovat menettäneet kuivuuden vuoksi kaiken
Itä-Afrikka sinnittelee ennennäkemättömän kuivuuden keskellä. Lokakuusta 2020 alkaen neljä perättäistä sadekautta on jäänyt vaisuiksi, ja viideskin uhkaa epäonnistua. Pohjois-Keniassa paimentolaisväestö on menettänyt koko omaisuutensa eli karjansa, joka on perinteisesti ollut alueen ylivoimaisesti suosituin sijoituskohde.
SHEDO ISACKO ROBA, 25, aloitti taivalluksensa lähimmälle porakaivolle ystäviensä kanssa edellispäivänä. Matkaa on noin 40 kilometriä, ja olosuhteisiin tottunut nuori nainen taittaa sen parissa päivässä. Shedo Isackon kotikylässä, Pohjois-Kenian Garerussa, ei ole vettä.
Shedo Isacko tietää, miten epäonnistuneet sadekaudet toisensa jälkeen koettelevat paikallisten ihmisten elämää.
“Viimeisen kahden vuoden ajan olen tullut tänne hakemaan vettä ja etsimään ruokaa lapsilleni”, Shedo Isacko kertoo pestessään pyykkejään kaivolla.
Pyykit ovat hiekkapölystä niin likaisia, että vesi muuttuu heti ruskeaksi ja huuhtelukertoja tarvitaan useampia.
Pyykinpesun päätteeksi Shedo Isacko täyttää kuluneen näköiset keltaiset muovikannut vedellä ja sitoo ne aasin selkään kotimatkaa varten. 40 litraa vettä riittää viisihenkisen perheen tarpeisiin kahdeksi päiväksi, mutta ruokaa Isacko ei kuivuuden takia löydä tarpeeksi.
“Jaamme perheen kesken sen, minkä saamme. Välillä meillä on ruokaa, välillä meillä ei ole. Elämä on kovaa.”
Ensimmäisenä kuolee karja
Isackon perhe elää paimentolaisina, kuten valtaosa seudun asukkaista. Kuivuus on tappanut perheen karjan miltei kokonaan, ja Shedo Isacko suree paitsi menetettyä omaisuutta myös tulevaa.
“Pelkään, ettei sateita tule enää. Kun karja on jo kuollut kuivuuteen, tulemme seuraavaksi menettämään ihmishenkiä. Sitä pelkään.”
Virallisten tietojen mukaan Keniassa ei ole vielä toistaiseksi kuollut ihmisiä kuivuuteen tai ruokapulaan. Naapurimaa Somaliassa tilanne on jo askelia pidemmällä: YK:n raportin mukaan tuhannet ihmiset olivat menehtyneet lokakuun puoleenväliin mennessä ja jopa puoli miljoonaa ihmistä on vaarassa kuolla. Myös Pohjois-Keniassa Marsabitin alueen terveysviranomaiset ovat kehityksestä hyvin huolissaan.
“Tällä hetkellä kuolemat alueella eivät suoraan johdu aliravitsemuksesta, mutta liittyvät vahvasti siihen. Moni kuolema varsinkin vanhusten keskuudessa johtuu sairauksista, jotka iskevät aliravittuun ihmiseen”, sanoo Marsabitin terveysviranomaisten ravitsemusjohtaja Bokayo Arero.
Aliravitut ihmiset sairastuvat muita helpommin esimerkiksi keuhkokuumeeseen, ripuliin ja tuberkuloosiin. Vanhusten lisäksi erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset, raskaana olevat naiset sekä vammaiset. Syyskuussa 2022 teetetyn terveysseulonnan mukaan 92 prosenttia Marsabitin alle viisivuotiaista kärsii aliravitsemuksesta, ja heistä noin puolet on saanut kiireellistä hoitoa.
Varsinkin lasten kohdalla aliravitsemus johtaa hyvin vakaviin, loppuelämän kestäviin seurauksiin.
“Sekä fyysinen että henkinen kasvu kärsivät aliravitsemuksesta”, muistuttaa Bokayo Arero.
Ruokapula koettelee myös henkisesti. Ihmiset, joiden koko omaisuus kirjaimellisesti kuivuu kasaan, voivat helposti kärsiä mielenterveysongelmista.
“Väestö täällä on täysin riippuvainen tuotantoeläimistään. Ihmiset tekevät itsemurhia, kun he huomaavat, ettei heillä ole enää mitään”, sanoo Bokayo Arero.
Nälkä aiheuttaa poissaoloja koulusta
Ruokapula ja kuivuus näivettävät myös koulunkäyntiä. Boru Haron kyläkoulun pihalla seisoo muutama kuivettunut puu, joiden varjossa energisimmät lapset leikkivät. Muut oppilaat istuvat koulurakennusten kattojen alla huilaamassa.
Koulun rehtori Wako Salesa Dambi kertoo, että lapset jäävät kuivuuden ja ruokapulan takia pois koulusta. Kouluun tulevat oppilaat ovat yleensä väsyneitä, ja keskittyminen tunneilla tuottaa hankaluuksia.
“Minusta ihan ihmisyydenkin kannalta on tärkeää, että oppilaat saisivat perustarpeensa tyydytettyä. Jos heillä on vatsat täynnä, he kuuntelevat, oppivat ja saavat läksynsä tehtyä”, Wako Salesa sanoo.
Aiemmin valtio tuki kouluruokailua, mutta tällä hetkellä tukea ei ole saatavilla. Resurssit ovat vähäiset elokuun vaalien jäljiltä. Vaalien jälkeinen vallanvaihdos on lähes kokonaan pysäyttänyt rahaliikenteen valtion ja paikallishallinon välillä.
Kouluruokailu on lapselle tärkeä ateria ja monille syy tulla kouluun. Varsinkin nuorimmat oppilaat jäävät kuitenkin herkästi kotiin, jos he eivät ole saaneet ruokaa edeltävänä iltana. 12-vuotias George Guyo on palanut kouluun kymmenen päivän poissaolon jälkeen, ja istuu nyt eturivillä oppimassa, miten kelloa luetaan.
“Vanhemmillani ei ole rahaa ruokaan, joten en pystynyt tulemaan kouluun. Kun en saa tarpeeksi ruokaa, terveydentilani heikkenee.”
George Guyo huomaa selkeästi, että nälkäisenä koulunkäynti vaikeutuu ja oppimistulokset heikkenevät.
“Kun minulla on nälkä, ajattelen ruokaa koko ajan, enkä pysty keskittymään tunnilla.”
“Suurin toiveeni on, että meille lapsille riittäisi ruokaa ja, että meillä olisi mahdollisuus tasapainoiseen ruokavalioon.“
Keniassa järjestetään joulukuussa kansalliset kokeet peruskoulunsa päättäville kahdeksasluokkalaisille. Kokeen tulos määrittää pitkälti, mihin oppilas jatkaa peruskoulun jälkeen. Wako Salesa sanoo, että tulokset tulevat kärsimään ruokapulan takia.
“Hyvän koetuloksen saaminen tulee olemaan vaikeaa niille lapsille, jotka ovat joutuneet jättämään aamiaisen ja lounaan väliin. Olisi hienoa, jos pystyisimme tarjoamaan oppilaille ruokaa, mutta se näyttää mahdottomalta. Vanhemmatkin ovat tällä hetkellä niin köyhiä, että heilläkään ei ole varaa lähettää lounasta mukaan kouluun”, Wako Salesa kuvailee toivottoman oloisena.
Kuin pörssiromahdus Suomessa
Yksi isoimmista syistä alueen tämänhetkisen köyhyyteen on, että suurin osa karjasta on joko kuollut tai niin huonossa kunnossa, että se on menettänyt arvonsa. Aiemmin lehmä myytiin 20 000 Kenian shillingillä eli noin 160 eurolla. Nyt lehmän arvo on laskenut jopa 500 shillinkiin eli noin neljään euroon, sillä karja on kurjassa kunnossa ja moni yrittää samanaikaisesti myydä eläimiään teurastajalle.
Paikallisesti tilanne vertautuu täydelliseen pörssiromahdukseen Suomessa, sillä paimentolaisväestö on perinteisesti sijoittanut koko omaisuutensa karjaan.
50-vuotias Elema Gufu Sharamu on omien sanojensa mukaan ollut paimentolainen syntymästään asti. Hän on tuonut kamelilaumansa juomaan Kirkon Ulkomaanavun kunnostamasta kaivosta. Hänellä oli aiemmin paljon lehmiä ja vuohia, mutta suurin osa niistä on kuollut kuivuuden luomaan ruokapulaan.
“Aiemminkin on ollut kuivia jaksoja, mutta tämä kaksivuotinen kuivuus on täysin poikkeuksellinen. Olosuhteet ovat johtaneet siihen, ettei ruoho kasva eikä eläimillä ole mitään syötävää.”
Paimentolaisena Elema Gufu on tottunut liikkumaan. Lähimmälle porakaivolle hän taivaltaa kahdeksan tuntia.
“Tämä kaivo on meille hyvin tärkeä. Jos sitä ei olisi joutuisimme matkaamaan vielä pidemmälle.”
Sharamun perheeseen kuuluu kaksi vaimoa ja yhdeksän lasta. Aiemmin hän pystyi helposti elättämään heidät, mutta tällä hetkellä tilanne on toinen.
“Vien karjaa markkinoille ja myyn sitä siellä, mutta hinnat ovat pudonneet rajusti. Minulla ei riitä rahaa ruokaan, ja välillä joudumme jättämään lounaita väliin. Tuntuu pahalta, että minulla ei ole tarpeeksi ruokaa perheelleni.”
Tällä hetkellä Elema Gufu Sharamu lainaa ruokaa naapureiltaan, mutta se ei ole kestävä ratkaisu. Hän pelkääkin perheensä puolesta.
“Jos tämä kuivuus jatkuu ja loput karjastani kuolee, myös me tulemme kuolemaan. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. En osaa lukea, enkä osaa muita töitä. Kaupungissa minulle ei ole mitään.”
Marsabitin terveysviranomaiset ovat huomanneet, että osa väestöstä liikkuu asutuskeskuksia kohti. Mutta terveysjohtaja Bokayo Areron mielestä siitäkin koituu ongelmia.
“Mielestäni se ei ole hyvä selviytymismekanismi. Oikeastaan töitä ei riitä edes niille, jotka ovat asuneet kaupunkien lähistöllä aiemmin. Koko perhe saattaa nyt muuttaa jonkun nuoren miehen luo, joka tekee päivätyötä rakennustyömaalla. Yksittäisen ihmisen tulot eivät yksinkertaisesti riitä siihen.”
Kuivuus ja nälkä aiheuttavat konflikteja
Mutta ihmiset joutuvat välillä olosuhteiden pakosta muuttamaan asutuskeskusten lähistölle. Marsabitissa heimojen välillä on jännitettä, joka välillä purkautuu rajusti syystä tai toisesta. Boroayanin perheen koti poltettiin yhteenotoissa vuosi sitten. Aiemmin kuusihenkinen perhe asui omassa talossaan. Heillä oli pieni viljelypalsta, josta he saivat tarpeeksi ruokaa ja he omistivat muutaman vuohen.
“Kun asuin siellä pystyin elämään rauhassa. En tuntenut stressiä. Elimme hyvin viljelmillämme.”
Nyt perhe on joutunut keksimään uusia tapoja elättää itsensä. Biftu Boroayanin aviomies tekee rakennustöitä. Kun Boroyaneilla on tarpeeksi ruokaa kotona, Biftu laittaa isomman satsin kerralla ja myy ruokaa lähialueen rakennusmiehille.
“Viime aikoina meillä molemmilla on kuitenkin ollut vaikeaa löytää työmahdollisuuksia. Kuivuuden ja rahapulan takia harva rakentaa tällä hetkellä, joten rahan tekeminen on vaikeaa.”
Vaikean tilanteen vuoksi Biftu Boroyani pystyi tarjoamaan perheelleen ruokaa ainoastaan kerran päivässä. Häntä stressasi, kun hän huomasi, että lapset eivät edes jaksaneet leikkiä nälän takia.
Nyt Boroyanin perhe on saanut käteisavustusta Kirkon Ulkomaanavulta. Avustus on 74 euron suuruinen, ja se annetaan kolmena perättäisenä kuukautena suoraan matkapuhelimeen mobiilirahana. Biftu Boroyani on vastaanottanut ensimmäisen avustuserän, ja sillä hän osti ruokaa ja maksoi lastensa koulumaksuja. Vaikka ruokaa on niukasti, Bifry Boroyanin mielestä lasten koulutus on vähintään yhtä tärkeää.
“Jos lapset saavat hyvän koulutuksen he voivat saada hyvän työn ja tukea meitä myöhemmin. Sen takia pidän huolta, että koulumaksut maksetaan.”
Vaikka ensimmäinen rahaerä meni ruokaan ja koulutukseen, BIFTUN toivoo voivansa aloittaa pienimuotoista liiketoimintaa seuraavilla avustuksilla. Hän suunnittelee ostavansa perustarvikkeita kaupungista ja myyvänsä niitä kotikulmillaan. BIFTUN kuitenkin pelkää, että kuivuus jatkuu.
”En voi tehdä muuta kuin rukoilla, että sateet alkaisivat.”
Teksti ja kuvat: Björn Udd
