Sodassa huoli ja toivo kumpuavat lapsista

Sodan keskellä Ukrainassa vanhemmat ja lastentarhanopettajat löytävät päiväkodeista sekä hetken rauhan että syvemmän tarkoituksen. 

Teksti: Erik Nyström 
Kuva: Antti Yrjönen 

”TUNTUU KUIN olisi valmistujaisjuhlissa. Olemme hermostuneita mutta onnellisia”, Nataliya Hodun sanoo leveästi hymyillen.  

Hänen neljävuotias tyttärensä Anna riisuu ulkovaatteensa ja juoksee kaivelemaan lelulaatikoita. Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on toimittanut päiväkotiin pelejä ja leluja.  

Kolmevuotias Polina puristaa pehmolelukalaansa Nemoa mietteliäänä. Muut lapset näkivät toisiaan päiväkodissa viimeksi yli neljä kuukautta sitten. Päiväkotitoimintaa on sen jälkeen järjestetty vain älypuhelimen välityksellä. Polina aloitti päiväkodin etäyhteydellä ja tämä on hänelle ensimmäinen kerta kasvotusten. Hän katsoo Annaa ja tusinaa muuta lasta, jotka leikkivät parhaillaan.  

Petrivkan päiväkoti on muutaman tunnin ajomatkan päässä Odessan satamakaupungista. KUA kunnostaa päiväkodin pommisuojaa, jotta toiminta rakennuksessa voi jatkua normaalisti. Sillä välin lapset voivat tarvittaessa mennä läheisen koulun pommisuojaan.  

Nataliyan mukaan myös etätoiminta on ollut hyvää. Päiväkodin henkilökunta tuottaa päivittäin videoita, joissa on lapsille tehtäviä ja pelejä. Niitä lapset katsovat mielellään.   

”Mutta puuhastelu vanhempien kanssa ei ole sama asia kuin tekeminen yhdessä opettajien ja muiden lasten kanssa”, Hodun sanoo.  

SODASTA EI OLE kuulunut hyviä uutisia sen jälkeen, kun Ukraina sai ensimmäisenä vuonna takaisin osan Venäjän miehittämistä alueista. Koska toivoa paremmista ajoista ei ole, vanhemmat ja opettajat löytävät merkityksellisyyttä kaikesta, mitä he voivat tehdä lasten ja nuorten hyväksi.  

Lastentarhanopettajan ammatti on kutsumus, jonka merkitys on sodan aikana korostunut entisestään. Tehtävälle omistautuminen näkyy päiväkodeissa eri puolilla Ukrainaa. Henkilökunta on usein työskennellyt samassa päiväkodissa vuosikymmeniä.   

Nataliia Chulyk on työskennellyt 33 vuotta, ja viettänyt käytännössä koko elämänsä, Podilskin kaupungin päiväkodissa, joka sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Odessasta. Chulyk kertoo lämmöllä, kuinka hänen parhaasta ystävästään päiväkodissa tuli myöhemmin hänen aviomiehensä. Tämä on yksi syy, miksi hän pitää päiväkotia yhtenä suurena perheenä ja johtaa sitä tunnollisesti.  

”Tämä päiväkoti on elämäni. Mietin koko ajan, miten täällä olisi viihtyisämpää”, hän sanoo.  

Lasten vanhemmat ovat toiminnassa vahvasti mukana. Pommisuoja perustettiin sodan alussa, ja lapset, henkilökunta ja vanhemmat viettävät yhdessä juhlapyhiä ja syntymäpäiviä. Se ei ainoastaan luo lapsille turvallisuudentunnetta, vaan antaa myös aikuisille tauon sodan synkkyydestä ja uutisvirrasta.  

”Koemme kaikki syvää merkityksellisyyttä: voimme vaikuttaa lasten hyvinvointiin”, Chulyk sanoo.  

PETRIVKASSA ei ole kulunut tuntiakaan lasten jälleennäkemisestä, kun aikuisten mobiilisovelluksista kajahtaa tuttu sireeni. Leikit perutaan, ja aikuiset pukevat lapset rauhallisesti viedäkseen heidät ilmahälytyksen ajaksi turvaan.  

Kun kaikki pääsevät pihalle, hälytys peruuntuu. Tällä tavalla ihmiset joutuvat nykyään juoksemaan edestakaisin, Hodun selittää ja päästä Annan kiiruhtamaan kohti päiväkodin liukumäkeä.  

Valitettavasti lapsista huomaa kolmen vuoden sodan jäljet. Hodun kertoo, että perhe  asuu lähellä rautatietä. Kun junat ryskyttävät ohi, Anna kysyy usein, oliko se ohjuksen jyrinää.  

”Tällä viikolla Annan leikit keskittyivät keltaiseen taloon, johon oli osunut raketti. Hän oli nähnyt sitä koskevan uutisen. Lapset käsittelevät kuulemaansa leikeissään”, Hodun kertoo.  

Ulkona Polina seuraa Annaa ja muita lapsia. He leikkivät jonkin aikaa, ennen kuin äiti Marina Jantshukova hakee Polinaa syömään.  

Kysyn, tuleeko Polina tänne uudestaan. Hän nyökkää ujosti ja kuiskaa äidin korvaan.  

”Hän oli ihastunut siihen, että täällä on paljon enemmän leluja kuin kotona”, sanoo Marina Jantshukova.