Suomen kieli sanoo tervetuloa -opetuksessa toistetaan, nauretaan ja opitaan suomea sana kerrallaan.

Rikhardinkadun kirjastossa kuuluu supinaa ja paksujen toppatakkien kahinaa. Oppijat katsovat uteliaina toisiaan ja haeskelevat paikkojaan aulan istuimilla. Pian tuoleista muodostuu rinki, jossa istuvat myös ryhmän kielioppaat Paula Borkowski ja Claire Saint-Germain.

”Minä olen Paula”, Borkowski osoittaa itseään. ”Kuka sinä olet?”, hän jatkaa ja osoittaa hymyillen vieressään istuvaa nuorta naista. Nimikierros etenee läpi oppijoiden kiemurtelevan piirin. ”Minä olen Alice”, kuuluu ujosti perältä.

Kirjastossa on käynnissä Suomen kieli sanoo tervetuloa -opetus turvapaikanhakijoille. Kyseessä on hanke, jota koordinoi Kirkon Ulkomaanavun (KUA) Opettajat ilman rajoja -verkosto. Hankkeen tavoitteena on tarjota kaikille vastaanottokeskusten asukkaille mahdollisuus päästä opiskelemaan suomen alkeita mahdollisimman hauskalla ja mielekkäällä tavalla.

Viime viikon opetuskerralla on käsitelty kirjastosanastoa. Nyt on aika laittaa teoria käytäntöön!

Toistoa toistamisen perään

”Kirja”, lausuu ryhmän toinen kieliopas Saint-Germain. Hän osoittaa käsissään olevaa opusta ja kuoro lausuu perässä: ”kirja.” Seuraavaksi kielioppaat näyttelevät lainaustilanteen, jossa käsitellään kokonaisia fraaseja: Haluan palauttaa kirjan. – Kiitos.

Tunneilla käytetään Suomen kieli sanoo tervetuloa -hankkeessa kehitettyä Toisto-menetelmää, joka keskittyy suullisen arkikielitaidon harjoitteluun. Toiston pääajatuksena on nimensä mukaisesti toistaa sanoja ja ilmaisuja. Toistaminen on ihmiselle luontainen tapa oppia kieli, käyttäväthän sitä pienet lapsetkin: he kuulevat sanoja kerrasta toiseen ja lopulta jäljittelevät niitä.

”Ei haittaa, vaikka oppilas ei osaisi lukea tai kirjoittaa, hän voi silti opetella suomea tällä tavalla”, selittää Borkowski.

Mukaan Toisto-opetukseen voivat tulla kaikki: akateemiset, kouluttamattomat, arat ja sosiaaliset. Monella turvapaikanhakijalla on takanaan vaikeita kokemuksia, minkä takia Toiston periaatteina ovat turvallinen ilmapiiri ja puhumiskeskeisyys. Myös vapaaehtoiseksi kielioppaaksi voi päästä kuka vaan, kunhan osallistuu verkoston järjestämään lyhyeen koulutukseen.

”Metodi ei vaadi kielioppaalta minkäänlaista opetustaustaa. Riittää, että osaa puhua suomea. Menetelmässä on hienointa juuri sen helppous sekä kielioppaalle että oppijalle”, Borkowski sanoo.

”Halusin mukaan, sillä tiesin, että apua tarvitaan. Turvapaikanhakijoille on tärkeää näyttää vaikeassa tilanteessa, että hei, täällä on ihmisyyttä”, jatkaa Saint-Germain.

”Lisäksi tämä on todella hauskaa ja hyvää vastapainoa arkeen.”

Takaisin tunnille

Noin kymmenen oppijan letka lähtee kiertämään kirjastoa. Osa oppijoista puhuu hieman englantia, osa ranskaa, osa esimerkiksi pelkästään arabiaa. Pienen kiertelyn jälkeen eräällä miehellä on jo monta kirjaa sylissään.

”There’s no maximum – voi lainata ne kaikki”, Borkowski selittää hänelle ja mies näyttää iloisesti yllättyneeltä.

Yksi oppijoista on Cedrick Ngoumenc, joka saapui Suomeen vasta kuukausi sitten. Hän on lähtöisin Kamerunista,

mutta asui jonkin aikaa Venäjällä ennen Suomeen tuloa.

”Takanani on vasta neljä opetuskertaa, joten en käytä suomen kieltä vielä juuri ollenkaan”, hän naurahtaa.

Cedrickin mielestä Suomi on avoin ja tasa-arvoinen maa.

”On hienoa, että Suomessa otetaan vastaan ihmisiä riippumatta uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Toivon kovasti, että tutustuisin suomalaisiin ihmisiin, se helpottaisi sopeutumistani tänne.”

Meghla Banal puolestaan on kotoisin Bangladeshista.

”Osaan käyttää jo hieman suomen kieltä, esimerkiksi ’minä olen’ ja ’minä haluan’”, hän selittää innoissaan.

Kieliopas Saint-Germain osoittaa ryhmälle ympärillään olevaa tilaa: ”kirjasto” ja muut toistavat perässä. Toisto-tuokioiden aikana oppijat kuuntelevat tarkkaavaisina ja hiljaa. Silmät siristyvät ja otsalle kohoaa ryppy, kun he koittavat painaa mieleensä tiettyä sanaa.

Opetus lähenee loppuaan, ja monelta oppijalta löytyy kainalosta kirja jos toinenkin. Pitkä jono lähtee kulkemaan kohti lainauspistettä. Asiakaspalvelija kysyy suomeksi kiperiä kysymyksiä, mutta ainakin pieni kommunikointi jo sujuu. ”Kiitos!”, hihkaisee eräs naisista, kun hänelle ojennetaan ikioma kirjastokortti. Onni paistaa kasvoilta, kun hän pääsee käyttämään oppimiaan sanoja oikeassa tilanteessa.

”Onnistumisen hetkiä on tunneilla usein. Tänään parasta oli se, että niin moni hankki kirjastokortin ja vinon pinon kirjoja”, Borkowski hymyilee.

Teksti: Anna Pihlajamäki