Valonpilkahdus evakkoleirillä – 17-vuotias Hla Tin on elämänsä ensimmäistä kertaa koulussa
Hla Tinin perhe joutui jättämään kotinsa muslimien ja buddhalaisten välillä puhjenneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Väliaikaisilla leireillä eläminen on raskasta ilman mielekästä tekemistä. Nyt Hla Tin opiskelee kaksi tuntia päivässä ja haaveilee uudesta urasta.
Rakhinen osavaltiossa Myanmarissa on ollut kireä tilanne jo pitkään. Etnisten jännitteiden puhjettua avoimeksi konfliktiksi noin 140 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. Nyt he asuvat leireillä; muslimit muslimien ja buddhalaiset buddhalaisten kanssa. Vaikea tilanne on jatkunut jo melkein kaksi vuotta.
Paetessaan 17-vuotias Hla Tin menetti paitsi kotinsa myös työnsä. Kun perhe vielä asui kotonaan Jaukpurissa lähellä Sittwen kaupunkia, Hla Tin työskenteli kalabisneksessä isänsä apupoikana.
Leirillä, jolla he nyt asuvat, ei juuri ole mahdollisuutta työntekoon. Eikä isä voi hyvin.
”Kotona oli hyvin erilaista kuin leirillä. Vaikka minulla ei ollut työpaikkaa, saatoin hakea töitä kalastajaveneistä ja hankkia hieman rahaa. Koska en ole koulutettu, en voi saada töitä tällä leirillä”, sanoo Hla Tin.
”Monet ihmiset leirillä ovat samassa tilanteessa, suurin osa heistä on työttömiä. Jos me tarvitsemme lääkkeitä, myymme osan saamastamme ruoka-avusta.”
Lääkkeitä myydään leiriapteekissa. Lääkäriä ei ole.
Opettajat rakastavat oppilaita
Koulupäivän jälkeen Hla Tin etsii perheen ankat, jotka ovat karanneet kotipihalta. Ankkoja kasvattamalla perhe saa lisätuloja, joilla voi hankkia vaikkapa lääkkeitä tai ostaa ruokatarvikkeita leirin torilta.
Hla Tinin joutilaaseen ja turhautuneeseen elämään tuli muutos viime keväänä.
Kirkon Ulkomaanavun tuella leirille rakennettiin väliaikaiset bamburakenteiset koulut, koulutettiin opettajia, valittiin oppilaat sekä jaettiin heille koulutarvikekassit. Ensimmäistä kertaa elämässään Hla Tin sai mahdollisuuden istua koulun penkille.
”Alussa sanojen kirjoittaminen oli tosi vaikeaa. Itse asiassa olin vähän masentunut siitä, miten vaikeaa se oli ja koska en pystynyt kirjoittamaan kaikkea. Mutta opettaja rohkaisi minua ja sanoi, että kukaan ei voi oppia kaikkea yhdessä päivässä. Minun piti harjoitella lisää.”
Luokassa on eri-ikäisiä ja eritasoisia oppilaita. Keskimäärin he ovat 13–17 –vuotiaita nuoria, joilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä koulua. He oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Taitoja, joista on varmasti tulevaisuudessa hyötyä.
Opettajia on kaksi, ja heillä on aikaa myös henkilökohtaiseen ohjaukseen.
La Thin sanoo, että opettajat hänen luokallaan ovat hyviä ja pitävät koko ajan huolta kaikista oppilaista. Opettajat myös auttavat harjoitustehtävien teossa.
”Opettajamme rakastavat meitä. He ovat minulle kuin omia sisaruksia.”
Ankkaperhe tuo lisätuloja
Koulupäivä kestää kaksi tuntia. Oppitunteja on arkipäivisin kymmenestä kello kahteentoista. Sen jälkeen Hla Tin menee kotiin ja ruokkii perheen ankat. Joskus ne ovat kateissa, ja ankat pitää hakea syömään, jotta ne jaksavat munia.
Aluksi ankkoja hankittiin kolme, ne maksoivat noin 16 euroa. Sitten syntyi kahdeksan pientä poikasta, joista myytiin viisi. Myynnistä saatavat lisätulot ovat tarpeen.
Töiden jälkeen perhe syö äidin ja siskon valmistamaa lounasta.
”Kello yhdeltä menen moskeijaan. Sen jälkeen olen ystävieni kanssa. Joskus pelaamme jalkapalloa”, Hla Tin kertoo.
Töihin rahtilaivalle
Ennen koulua elämä oli tyhjempää ja turhauttavaa. Hla Tinillä ei ollut juuri ystäviä, eikä ketään, kenen kanssa olisi voinut puhua.
”Koulussa olen saanut paljon ystäviä, joiden kanssa voin keskustella kaikesta.”
Läksyt voi tehdä vaikkapa ulkona, jos ei sada. Sähköä leirin asumuksissa ei ole.
Silti Hla Tin haluaisi palata kotiinsa. Silloin hänen olisi helppo tehdä töitä ja hankkia rahaa.
”Voisin kalastaa paljon. Monet ulkomaalaiset rahtialukset tulevat satamaan, ja merimiehet ostavat kalaa. Olen aina miettinyt, mitä tapahtuu noissa suurissa aluksissa.”
Hla Tin on varma, että koulutuksesta on hyötyä tulevaisuudessa. Mitä jos joku tilaa 500 kalaa, eikä myyjä osaa laskea? ”Kun olen koulutettu, voin valita työn, josta pidän. Haluaisin tehdä työtä rahtilaivalla. Joskus pelottaa, että koulutukseni ei vielä riitä siihen.”
Rakhinen osavaltio Myanmarissa on pitkään kärsinyt etnisistä jännitteistä, joita on syntynyt alueen eri etnisten ryhmien välille. Maan sisäisiä pakolaisia on alueella noin 140 000. Karkeasti jaotellen puhutaan buddhalaisista ja muslimeista. Luterilainen Maailmanliitto toteuttaa Kirkon Ulkomaanavun koulutus katastrofeissa -hanketta, jota rahoittaa ECHO. Molempien yhteisöjen evakkoleireillä tuetaan lasten ja nuorten peruskoulutusta.
Teksti ja kuvat: Eeva Suhonen
