Vuoden 2019 globaalikasvattaja Hanna Ruohikko: Ympäristön tila, konfliktit ja poliittisen ilmapiirin kiristyminen synnyttävät tarpeen globaalikasvatukselle
”On tärkeää huomata, että vihapuhetta tuottaa vain pieni, joskin aktiivinen vähemmistö”, muistuttaa vuoden 2019 globaalikasvattajana palkittu Hanna Ruohikko.
Kun somevirta täyttyy loukkaaviksi tarkoitetuista kommenteista ja solvauksista, sitä pysähtyy miettimään, mitä on tapahtunut toisten kunnioittamiselle ja asioiden laaja-alaisemmalle ymmärtämiselle.
”Joiltain osin asenteet yhteiskunnassamme ovat kiristyneet. Olen esimerkiksi saanut kokea itseeni kohdistuvaa verkkovihaa globaalikasvatustyöni vuoksi”, sanoo Hanna Ruohikko, jonka Opettajat ilman rajoja -verkosto valitsi syksyllä vuoden 2019 globaalikasvattajaksi.
Tietoisuus siitä, miten ilmiöt ja tapahtumat liittyvät toisiinsa, on kuitenkin lisääntymässä. Turussa Puolalanmäen lukiossa uskontoa, elämänkatsomustietoa ja filosofiaa opettavan Ruohikon mukaan enemmistö pitää globaalikasvatusta jo itsestään selvänä osana opetusta.
”Enää ei juuri esiinny näkemystä, jonka mukaan näiden teemojen käsittely olisi turhanpäiväistä maailmanparannusta. Ympäristön tila, konfliktit ja poliittisen ilmapiirin kiristyminen eri puolilla maailmaa synnyttävät tarpeen ajanmukaiselle ja kriittiselle globaalikasvatukselle.”
Demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii jatkuvaa vahvistamista ja rakentamista.
Siltojen rakentaja
Globaalikasvatusta Turun lukioiden välillä koordinoiva Ruohikko on ollut mukana käynnistämässä hanketta, jossa luotiin kontakteja lukiolaisten ja alaikäisinä Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden välille. Kurssilla vierailtiin alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodilla, autettiin läksyissä, ohjatiin suomen kielen harjoituksia ja askartelua sekä pidettiin kielikahvilaa.
”Opiskelijat tuntuivat saavan kurssista merkityksellisiä kokemuksia, ja ennakkoluulot turvapaikanhakijoita ja vastaanottokeskusta kohtaan hälvenivät.”
Hanke jäi päätyttyään Puolalanmäen lukion teemaopintokurssiksi, ja nykyisin sen saavat valita Turun kaikkien lukioiden opiskelijat.
”Kurssi antaa paljon niin lukiolaisille, muualta Suomeen tulleille nuorille kuin meille opettajillekin. Erityisesti korostuvat sosiaaliset taidot, kieli- ja kulttuuriosaaminen, empatia ja dialogitaidot.”
Globaalikasvatuksen tavoite on Ruohikon mielestä saada ihmiset toimimaan ja vaikuttamaan itselleen merkityksellisen asian puolesta.
”Toiminta voi olla hyvin pienimuotoista, mutta oma aktiivisuus synnyttää onnistumisen kokemuksia ja luo positiivisen kehän: minä voin asioille jotain.”
Teksti: Elina Kostiainen