Köyhyys ja ruuanpuute ovat arkipäivää Ugandan pakolaisasutusalueilla. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yhteisöjen vanhimmat. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys tukee ikäihmisiä katastrofialueilla.

Seitsemän vuotta sitten Elizabeth Kapinga perheineen piilotteli metsän suojassa matkalla kohti Ugandan rajaa. Perhe pakeni kotimaansa Kongon demokraattisen tasavallan verisiä levottomuuksia ja taittoi matkaa jalan jo kolmatta viikkoa saamatta autokyytiä. 

”Laukauksia tuli joka suunnasta. Se oli hirveää. Hoputimme lapsia eteenpäin. Kun muistelen sitä, mietin, miten elämä on ollut niin rankkaa meille. Ja samalla tiedän, että muut kärsivät yhä ja menettävät henkensä ”, 80-vuotias Elizabeth Kapinga sanoo. 

Vuodesta 2013 alkaen Kapingan ja hänen perheensä koti on ollut Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu Kapingan neljä lasta, vävy ja kymmenen lastenlasta. Kongon demokraattisessa tasavallassa Kapinga menetti puolisonsa, neljä lastaan ja kolme lastenlastaan. Menetysten muisteleminen saa hänet edelleen surulliseksi. 

”Minulla oli hyvä elämä. Menin naimisiin ja olin onnellinen. Luoja erotti minut miehestäni, ja jäin yksin”, Kapinga kertoo. 

Uganda tarjoaa suojaa yli miljoonalle pakolaiselle. Suurin osa pakolaisista saapuu naapurimaista, esimerkiksi Kongon demokraattisesta tasavallasta. Kongon konfliktissa useat aseelliset ryhmittymät taistelevat toisiaan vastaan. Konflikti on vaarallinen tavallisille kansalaisille, ja ihmisten koteja ja omaisuutta on tuhottu. Erityisesti väkivalta ja raiskaukset uhkaavat naisia. 

Kapingan perhe on nyt turvassa. Arki on kuitenkin raskasta. Rwamwanjan pakolaisasutusalueella on pulaa vaatteista ja useassa perheessä tarjolla oleva ruoka-apu ei riitä. Terveyspalveluiden ja lääkkeiden saatavuus on heikkoa, ja lisäksi ne ovat kalliita.  

Elizabeth Kapingan perheen tilannetta on kohentanut hänen vävynsä Lucien Kagoron saama koulutus. Kagoro saapui Ugandaan pakolaisena Kongon demokraattisesta tasavallasta vuonna 2017. Kotimaassaaan hän toimi opettajana, mutta Ugandassa kielimuuri esti työllistymisen. Monen muun nuoren lailla ammattikoulutus on avannut hänelle uran ja toimeentulon.  

Kagoro opiskeli Kirkon Ulkomaanavun tuella itselleen parturi-kampaajan ammatin ja pyörittää nyt hyvin menestyvää salonkia. Työ turvaa koko suuren perheen toimeentulon ja mahdollistaa lasten koulunkäynnin. Kagoro on menettänyt omat vanhempansa, ja vaimon perhe on nyt hänen ainoa perheensä. Kagoro tukee myös anoppiaan Elizabethia. 

”Rakastan anoppiani, hän on antanut minulle paljon. Perheeni voi nyt hyvin”, Kagoro sanoo. 

Parturi-kampaajan koulutus ja oma salonki tuovat toimeentulon, joka riittää perheen ruokkimiseen ja lasten koulunkäyntiin. Ugandassa Kagoro on saanut elää rauhassa kotimaassa koettujen raskaiden vaiheiden jälkeen. 

”Olen onnellinen nykyisestä elämästämme”, Kagoro kertoo. 

Isoäiti Kapinga viettää päivänsä mielellään lastenlasten kanssa. Leikkien seuraaminen vie ajatukset pois ikävistä asioista. Turvattu toimeentulo antaa mahdollisuuden nauttia arjesta. 

”Olen onnellinen vävyni työstä. Hän pitää siitä ja sen ansiosta hän voi huolehtia meistä. En tiedä, miten selviäisimme, jos Lucienilla ei olisi työtään”, Kapinga sanoo. 

Nuoren saama ammattikoulutus hyödyttää koko perhettä

Rwamwanjan pakolaisasutusalueelle perustettiin Yhteisvastuukeräyksen tukemana ammattikoulu vuonna 2015. Koulun opiskelijoista 70 prosenttia on Kongosta saapuneita pakolaisia. Yksi heistä oli Lucien Kagoro. Koulutuksen suorittaneista nuorista 73 prosenttia on saanut työpaikan tai perustanut oman yrityksen. 

”Kouluttamalla lapsia ja nuoria rakennetaan tulevaisuutta. Se on myös panostus kestävään kehitykseen. Perheitä ja yhteisöjä tuetaan kokonaisvaltaisesti ja kestävällä tavalla. Tämän vuoksi akuutin hätäavun jälkeen lähdetään rakentamaan tulevaisuutta koulutuksen ja toimeentulon kautta”, Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva sanoo. 

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Rahaston tuella hätäaputyö voidaan katastrofitilanteissa käynnistää nopeasti. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksessä huomioidaan erityisesti ikäihmisten erityisen hauras asema katastrofitilanteissa. Ikä ja eletty elämä tuovat mukanaan vammoja ja sairauksia, jotka vaikeuttavat liikkumista ja tiedonkulkua.  

”Pakolaistilanteessa perheet saattavat hajota. Ei ole itsestäänselvää, että perheet esimerkiksi päätyvät samalle pakolaisleirille. Perheet huolehtivat vanhuksista, mutta kriisitilanteessa tämä saattaa muuttua”, Alajarva kertoo.

Vanhusten ja vammaisten tavoittamiseksi onkin erityisen tärkeää tehdä etsivää työtä ja toimittaa apua mahdollisuuksien mukaan kotiin. 

”Elinajanodote kasvaa myös haavoittuvissa maissa. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhusten määrä myös katastrofialueilla nousee. Vanhusten kuuleminen ja heidän tarpeensa on sen vuoksi huomioitava myös humanitaarisessa avussa entistä tarkemmin”, Alajarva sanoo. 

Ammuskelu, raiskaukset ja jatkuva väkivallan uhka saivat myös Maria Nyrambagazohen, 67, pakenemaan kotikylästään Kongon demokraattisesta tasavallasta. Hän lähti pakomatkalle poikansa ja kahden lapsenlapsensa kanssa. He pakenivat jalkaisin ja joutuivat sen vuoksi jättämään kaiken omaisuutensa kotimaahansa. Vuodesta 2018 asti perhe on elänyt Kyakan pakolaisasutusalueella Ugandassa. 

Paluu kotimaahan ei näytä todennäköiseltä

Nyrambagazohen aviomies ja kaksi poikaa menehtyivät levottomuuksissa. Hänen tyttärensä, lastenlasten äiti jäi Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Perhe ei tiedä, onko hän vielä elossa. Nyrambagazohe on nyt 8-vuotiaan Anariten ja 10-vuotiaan Sylvesterin huoltaja. 

”Ajattelen perhettäni joka päivä. Lapset kyselevät, milloin he tapaavat taas äitinsä,” sanoo Nyrambagazohe.  

Elämä on nyt rauhallista ja turvallista, mutta arki ei ole helppoa. Koko perhe sairastelee paljon. Töiden tekeminen väsyttää Nyrambagazohen nopeasti ja aiheuttaa monenlaista särkyä ja kipua. Lapset auttavat monissa kotitöissä, kuten siivoamisessa ja vedenhaussa.  

Heikon sosiaaliturvan maissa perheet ja yhteisöt pitävät huolta toisistaan. Vanhukset ovat tärkeä osa yhteisöjä, ja heidän hyvinvoinnistaan halutaan huolehtia. Kriisi- ja konfliktitilanteissa voi käydä kuitenkin niin, että perheen vanhin päätyy huolehtijan rooliin. Isovanhemmat, usein isoäidit, huolehtivat lapsenlapsistaan, jos vanhemmat ovat menehtyneet tai muuten poissa. 

Suurin haaste perheelle on nälkä. Ikänsä ja kuntonsa vuoksi Nyrambagazohen ei voi tehdä työtä, ja perhe elää köyhyydessä. Kuten useat muutkin perheet pakolaisasutusalueella he saavat kaikki saavat kuukausittain 21 000 Ugandan shillinkiä Maailman ruokaohjelman (WFP) avustuksena ruuanhankintaan. Avustuksella pystyy hankkimaan esimerkiksi kahdeksan kiloa maissijauhoa tai saman määrän papuja. Lihaa summalla saa 1,5 kiloa. Ravinnosta on jatkuvasti pulaa. 

”Lasten ei ole helppoa olla koko päivä nälissään”, Nyrambagazohe sanoo. 

Nyrambagazohe kaipaa kotiseudultaan ystäviä ja muita kyläläisiä. Ugandassa hän tuntee olonsa usein yksinäiseksi. Useimmille iäkkäille pakolaisille paluu kotimaahan ei ole mahdollinen. 

”Täällä on rauhallista. Aiemmin en koskaan saanut nukuttua, mutta nyt nukun rauhallisesti”, Nyrambagazohe sanoo. 

Anarite ja Sylvester ovat tottuneet elämäänsä Kyakan pakolaisasutusalueella. He leikkivät naapuruston lasten kanssa, pelaavat jalkapalloa ja hyppivät narua. Leikkivien lasten katsominen tekee Nyrambagazohen onnelliseksi. Lapset ovat voineet käydä koulua, ja se luo tulevaisuuden uskoa koko perheelle. 

”Olen kiitollinen Kirkon Ulkomaanavulle lasten koulutuksesta. Olemme saaneet tukea koulumateriaaleihin, maksuihin ja vaatteisiin. Koulutus on tärkeää, että lapset saavat hyvän työn ja voivat huolehtia perheistään”, Nyrambagazohe sanoo. 

 Katso Yhteisvastuukeräyksen videot:

 

 

Kuvat ja haastattelut Ugandassa: Sumy Sadurni
Teksti: Noora Pohjanheimo