Avun saajista avun antajiksi

”Jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.” Pave Maijasen hitti Pidä huolta soi vielä pitkään artistin jo siirryttyä tästä ajasta. Eikä ihme, onhan se täynnä asiaa ja iskeviä ohjeita. Kertosäkeessä avun saamisen ja antamisen välinen suhde on ihan laittamattomasti sanottu. Ne riippuvat toisistaan: jos kerran otetaan apua vastaan, niin tokihan sitä ollaan valmiita myös antamaan. 

Vaan onko asia niin, kuten Pave laulaa? Ettäkö jokainen antaa apua? Onhan se inhimillinen ihanne ja luonteva asioiden suunta. Kun saa, niin myös antaa. Mutta avaimena tarvitaan tajuaminen: ei ole itsestään selvää, että apua saava rientää muitakin auttamaan. Pitää tajuta, mennä itseensä, tulla uusiin ajatuksiin, ymmärtää oma riippuvaisuus muista. Sellaisen peilin edessä käydessään muuttuu. Oivaltaa, että oma vastuu on omaa pihaa laajempi. Pitää katsoa muidenkin perään, pitää huolta muista, koska muut ovat ensin pitäneet huolta. 

Yhteisvastuukeräys syntyi yli 70 vuotta sitten sotien köyhdyttämässä Suomessa. Rauhan tultua tänne saatiin apua toiselta puolelta maapalloa. Amerikan pienissä seurakunnissa kannetut kolehdit koituivat maailmansodassa raunioituneen Euroopan hädän lievittämiseksi. Amerikan-apu innosti järjestämään oman kirkollisen keräyksen Pohjois- ja Itä-Suomen heikoilla olevien lapsiperheiden hyväksi. Se sai nimekseen Yhteisvastuu, sillä tajuttiin, että olimme olleet yhdessä sodan koettelemuksessa ja sen jälkeen saaneet apua sivulliselta osapuolelta, jopa sodan kiemuroissa vastakkaisessa leirissä taistelleiden taholta. Jos kaukaiset ja vieraat halusivat kantaa vastuuta meistä, toki meilläkin oli oltava oma vastuumme lähimmäisistä, joiden kanssa jaamme samaa elämää. 

Päteekö Paven oivallus myös toisinpäin? Tuleeko koskaan saaneeksi apua, ellei tajua sitä itse antaa? Jos kovin todistelee, että jokaisen on tultava toimeen omillaan, mahtaako saada muilta apua sitten, kun sitä kipeästi tarvitsee? Toivottavasti kukaan ei suhtaudu lähimmäiseensä niin ankarasti. Vaikka ihminen voimakkaina päivinään pystyy huolehtimaan itsestään ja torjuu kaiken avun, hän voi sitä ennen pitkää kaivata. Silloin on vain kiitollisena myönnettävä, ettei kukaan voi loputtomiin olla oman onnensa seppä. 

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen erityisenä kohteena ovat vähävaraiset vanhukset. Köyhyys aiheuttaa erilaisia haasteita ikäihmisille sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla. Kotimaassa monet pientä eläkettä saavat taistelevat jokapäiväisten kulujensa kanssa. Sairaudet, tapaturmat ja vaikkapa kodinkoneen rikkoutuminen tuovat odottamattomia ongelmia tiukkaan talouteen. Yksinäisyys alkaa tuottaa syrjäytymistä ja mielenterveyden ongelmia. Uutena ilmiönä on digisyrjäytyminen: asiointi vaikeutuu, kun palvelu toisensa jälkeen siirtyy nettiin ja vaatii tietoteknistä osaamista. Yhteisvastuukeräyksellä edistetään nyt myös valmiuksia netissä asioimiseen tukemalla ikäihmisille suunnattuja maksuttomia lyhytkursseja. 

Ugandan pakolaisasutusalueilla köyhyyden vuoksi puutetta on ruuasta ja lääkkeistä. Perhe ja sukulaiset ovat tärkeä turvaverkko hauraille vanhuksille. Yhteisvastuukeräys tukee lasten koulutusta ja nuorten työllistymistä hauraissa oloissa. Lapset ja nuoret turvaavat koko yhteisön tulevaisuuden.  

Hyvän neuvon antoi Pave. Pidä huolta! 

Matti Repo
Tampereen piispa, Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen esimiespiispa