EU:n uusi Afrikkastrategia – kestävää kehitystä vai aseita?

Toissaviikolla 22 EU:n komissaaria vieraili Addis Abebassa tapaamassa Afrikan Unionin vastinparejaan. Viesti on selkeä: Afrikka on prioriteetti Euroopan Unionille.

Viesti on vahva myös maanantaina julkistetussa EU:n Afrikkastrategian luonnoksessa. Strategian kaksi keskeistä arkkitehtiä, EU:n kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen ja ulkoasiainedustaja Josep Borrell kirjoittavat strategiasta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa. He korostavat Afrikan potentiaalia sekä kestävän kasvun tukemista ja työpaikkojen luomista rauhan takaamiseksi. Kirjoitus heijastaa Urpilaisen aikaisemminkin esiin tuomia asioita eli Afrikan nuorison potentiaalia sekä sukupuolten välisen tasa-arvon huomioimista kaikessa yhteistyössä.

Artikkelissa korostetaan kuinka ”Afrikan ja EU:n on edistettävä monenvälisyyttä sekä puolustettava visiota ihmisoikeuksiin ja kestävään kehitykseen nojaavista yhteiskunnista ja kansainvälisestä järjestyksestä. Ja lisää:  ”Se on tärkeää nyt, kun näitä periaatteita kyseenalaistetaan.” Nämä viestit ovat äärimmäisen tärkeitä, sillä geopoliittisiin intresseihin ja voimapolitiikkaan uskovista toimijoita ja maista ei tällä hetkellä ole pulaa. Huolestuttavan asiasta tekee se, että EU:n ulkoasiainedustaja Borrell on muissa yhteyksissä ollut yksi äänekkäimmistä ”haukoista”.

Puhuessaan Addis Abebassa Borrell korosti, että Afrikka ei voi kasvaa, saada investointeja ja luoda työpaikkoja ilman vakautta. Borrellin mukaan vakaus saadaan aikaiseksi aseilla. Hänen mukaansa Europpaa aikoo toimittaa näitä aseita ”Afrikkalaisille ystävillemme koska heidän turvallisuutensa on meidän turvallisuuttamme”. Tämän viestin Borrell kertoo samoille Afrikkalaisille päättäjille, jotka valitsivat edellisen huippukokouksensa teemaksi ”aseiden hiljentämisen”. Borrellin viesti ei ole ainoastaan väärä vaan se on myös vastuuton ja vaarallinen. Viesti on myös häkellyttävässä ristiriidassa nyt julkaistun EU:n Afrikkastrategian luonnoksen, eurooppalaisten arvojen, vallitsevan akateemisen tutkimuksen sekä kaikkien vakavasti otettavien kehitysyhteistyön- ja rauhanrakentamisen järjestöjen viestin kanssa. Se on toivottavasti myös räikeässä ristiriidassa Euroopan Unionin jäsenvaltioiden, kuten Suomen, linjan kanssa. Tätä irtiottoa ei kuitenkaan ole viralliselta Suomelta kuultu.

Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt vuosia menestyksekkäästi esimerkiksi Somaliassa, joka on Afrikan haastavimpia konfliktimaita. Työssä on ollut kyse rauhasta ja viime aikoina myös työpaikkojen luomisesta. KUA:n sijoitusyhtiö FCA Investments kartoittaa investointimahdollisuuksia Somalian pk-yrityksiin. Hankkeissa tehdään yhteistyötä suurimpien kehitystoimijoiden, kuten Maailmanpankin kanssa. Kansainvälisen yhteisön toinen käsi, mukaan lukien EU:n Afrikkastrategian luonnos, hakee Somaliassa keinoja yksityissektorin tukemiseen ja työpaikkojen luomiseen. Tavoitteena on synnyttää kestävä pohja vakaudelle. Samaan aikaan Borrellin käsi lupaa Afrikalle aseita vakauden turvaamiseen, jotta työpaikkoja voitaisiin luoda. Kuka kertoisi Borrelille, että hänen reseptiään on kokeiltu muun muassa Somaliassa ja siinä on epäonnistuttu? Kärsijöinä ovat olleet sekä siviilit että sotilaat. Kuka kertoisi hänelle, että Somaliassa on vahva yksityissektori, joka on halukas kasvamaan ja luomaan työpaikkoja? Nyt tarvitaan investointeja ja osaamisen kehittämistä, ei lisää aseita.

Lehdistötilaisuudessa Borrell asetti vastakkain toiveet ja toiminnan sanomalla, että Afrikka ei voi pysäyttää terroristeja rukouksilla (preaching). Näkemys on harhaanjohtava. Uskonnoilla on valtava potentiaali sotaan ja rauhaan. Mikäli uskontojen rauhanpotentiaalia ei onnistuta tukemaan on väkivallan tai terrorismin spiraalia mahdotonta katkaista. Aseet syöttävät polttoainetta radikalisoitumiselle ja katkeroitumiselle sekä kehitykselle, jossa aseet ja väkivalta ovat Afrikkalaisten yhteiskuntien tulevaisuutta ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen sijaan.

Borrellin visio siitä että ”eurooppalaisten täytyy käsitellä maailmaa kuten se on, eikä niin miten he toivovat sen olevan” ja tästä seuraava ”voiman uudelleenoppiminen” sekä ”geopoliittisen vaikuttavuuden maksimointi” tarkoittavat käytännössä Venäjän, Kiinan ja esimerkiksi Persianlahden maiden ulkopoliittisten keinojen ja pelisääntöjen noudattamista. Idlib toimii karuna esimerkkinä siitä millainen maailma voi olla vuonna 2020 – miljoonat siviilit ovat täysiä pelinappuloita sotilastoimijoiden strategioissa. Eurooppa ei saa seurata tätä mallia Afrikassa eikä missään muuallakaan.

EU:n johtajien tulee suoristaa rivinsä yhteisen äänen löytämiseksi uuden Afrikkakumppanuuden osalta. Vain siten Euroopan ääni voi olla merkittävä myös afrikkalaisille nuorille.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun yksityissektorin kehittämisen erityisedustaja.