Kuka on vihollinen? – Maailman eriarvoistuminen näkyy siinä, miten heikoimpia kohdellaan
”Pakolainen ei ole vihollisesi. Vihollinen on se, joka teki heistä pakolaisia.”
Näin sanotaan turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen bannerissa Helsingin Rautatientorilla.
Tämä on tärkeä viesti maailmassa, jossa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon vihaa ja vihapuhetta.
Mieleni on pakahduttavan täynnä kysymyksiä liittyen pakolaisiin, vihaan – ja hyvinvointivaltioon. Koko työurani ajan kipein kysymys itselleni on ollut se, miten eriarvoisia ihmiset ovat yhteisessä maailmassamme. Keskiviikkona 8.3 oli Kansainvälinen naistenpäivä. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä Suomeen ja tiedostan, miten etuoikeutettu olen valkoisena pohjoismaisena naisena.
Suomi on monella mittarilla mitattuna yksi maailman parhaimmista maista.
Silti Suomi on keväästä 2016 lähtien heikentänyt turvapaikanhakijoiden asemaa ja oikeusturvaa Suomessa. Nykyhallituksen linja on kova eikä noudata kansainvälisiä sopimuksia ihmisoikeuksista eikä lasten oikeuksista.
Turvapaikanhakijoiden oikeussuojaa heikentäneet päätökset on tehty ilmapiirissä, jossa on syntynyt vastenmielistä vastakkainasettelua turvapaikanhakijoiden ja erityisesti heikommassa asemassa olevien suomalaisten välille. Tällaisen ilmapiirin syntyminen on yksi tulos eriarvoistumiskehityksestä maailmassa, jossa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on syvempi kuin koskaan aiemmin. Myös Suomessa on paljon ihmisiä, jotka aiheesta tuntevat itsensä osattomiksi. Hyvinvointivaltiosta riippumatta.
Uskon, että suurin osa suomalaisista haluaa inhimillistä kohtelua Suomesta turvapaikkaa hakeville ihmisille. Inhimilliseen kohteluun eivät kuulu turvapaikkapäätökset, jotka hajottavat perheitä, eikä perheenyhdistämisen tekeminen lähes mahdottomaksi.
Jotkut suomalaiset seurakunnat ovat päättäneet lukea kielteisiä turvapaikkapäätöksiä paastonaikana osana jumalanpalveluksia. Tämä päätös on minusta upea ja olen todella ylpeä kirkostani.
Miksi minä haluan auttaa pakolaisia? En oikein tiedä, pakko vain on, koska tiedän ihmisten kärsivän ihan tässä omassa kotikaupungissani, ja mielenosoituksen jatkuvan kohta jo yli kuukauden alle kilometrin päässä työpaikastani.
Siksi koska turvapaikanhakijat ovat ihmisiä, joilla on sama ihmisarvo kuin minulla. Ei sillä ole merkitystä, että he eivät ole täällä omassa maassaan, että heillä on eri kulttuuri ja uskonto. Ihmisarvo on silti sama.
Jos jokainen suomalainen vaikka kerran auttaisi, se olisi kuusi miljoonaa kertaa. Jos on sitä mieltä, että kaikki ei nyt mene oikein, niin sähköposti tai some-viesti päättäjälle ei vie kauaa aikaa. Pussi hiiliä rautatientorin mielenosoittajien lämpimänä pitämiseen maksaa € 3,95. Jotain voi aina tehdä.
Toimin myös turvatakseni selustani. Minulla on kaksi lasta, jotka ovat vauhdilla kehittymässä teräviksi ja tiedostaviksi nuoriksi ihmisiksi. Kun he nuorina aikuisina lukevat tai katsovat dokumentteja näistä historiallisesti merkittävistä vuosista, kun Eurooppaan ensimmäistä kertaa tuli suuria määriä pakolaisia ja mitä sitten tapahtui, he ehkä kysyvät minulta, mitä minä silloin tein.
En halua joutua vastaamaan: en mitään.
Ulla Kärki työskentelee tiedottajana Kirkon Ulkomaanavussa.
