Kun apteekki puuttuu, timantitkaan eivät auta
Keski-Afrikan tasavallan toiseksi suurimmassa kaupungissa ei ole yhtään apteekkia. Automatka pääkaupunkiin kestää kaksi päivää. Paljon huonommin Keski-Afrikan tasavallalla ei voisi enää mennä, kirjoittaa maajohtaja Marjo Mäenpää.
Keski-Afrikan tasavallan (CAR) valtion motto on Unité, Dignité, Travail, eli ”yhtenäisyys, arvokkuus ja työ”. Korkealentoinen motto heikkokuntoiselle maalle.
Keski-Afrikan tasavalta sijaitsee nimensä mukaan keskisessä Afrikassa. Siinä kohtaa missä kartalla näkyy iso vihreä kohta, joka kuvaa Afrikan keskiosan tiheää viidakkoa.
Suoraan sanottuna valtiolla ei voisi paljon huonommin mennä. YK:n elintasoa ja elämänlaatua mittaavassa inhimillisen kehityksen indeksissä (Human Development index 2014) Keski- Afrikan tasavalta oli sijalla 187. Vain Nigerillä meni huonommin koko maailmassa.
Keski-Afrikan tasavallassa eliniän odote on 49,5 vuotta. Unicefin mukaan yli puolet aikuisväestöstä on lukutaidotonta. Maan noin 4,6 miljoonasta asukkaasta 2,3 miljoonaa on avun tarpeessa. Yhteisöjen välisten konfliktien vuoksi Keski-Afrikan tasavallassa on 450 000 maan sisäistä pakolaista. Lähes saman verran keskiafrikkalaisia pakolaisia löytyy naapurimaista.
Avunantajien kiinnostus Keski-Afrikan tasavaltaa kohtaan on ollut laskussa huippuvuoden 2013 jälkeen. Vuonna 2014 tukea annettiin vielä 490 miljoonaa dollaria, mutta vuonna 2015 tuen määrä laski sadalla miljoonalla. Avun määrän kehittymistä seuratessa huomaa, miten epäloogista ja ailahtelevaa kansainvälisen avun lähettäminen on. Ennen Keski-Afrikan tasavallan suurta konfliktia apua annettiin vain alle sata miljoonaa vuodessa.
Kirkon ulkomaanavulla on toimistot noin 800 000 tuhannen asukkaan pääkaupungissa Banguissa sekä Keski-Afrikan tasavallan toisessa kaupungissa Berberatissa. Harva lähetetty työntekijä viihtyy maassa muutamaa kuukautta pidempään, koska olosuhteet ovat vaativat eikä vapaa-ajan aktiviteettejä juurikaan ole. Kotiintuloaika on kymmeneltä illalla.
Valtion tunnuslauseen keksijät olivat oikeassa siinä, että työ on tärkeää ja se lisää vaurautta. Monilla ei selvästikään työtä ole. Ensimmäisten työviikkojeni aikana ulkona on koko ajan pitkä jono ihmisiä hakemustensa kanssa, sillä Kirkon ulkomaanapu on rekrytoimassa paikallista työvoimaa. Joka päivä toimiston portin ulkopuolella ihmiset tekevät muistiinpanoja pieniin vihkoihinsa avoimina olevista työpaikoista. Välillä jonossa tulee jopa riitaa siitä, kuka seuraavaksi pääsee jättämään hakemuksen ja silloin vartijat rauhoittelevat hermostujia.
Avunantajien kokouksissa hallinnon virkamiehet vaalivat arvokkuuttaan ja vaativat, että humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön varat annettaisiin täysin paikallisten hallintaan. Vaatimuksena on esitetty muun muassa, että kaikkien kansainvälisten järjestöjen talousvastaavat olisivat Keski-Afrikan tasavallan kansalaisia. Epäluulo ja vihamielisyys ulkomaisia rahoittajia kohtaan on suurta, eikä tilannetta paranna se, että suuri osa kansasta on lukutaidotonta ja propagandan levittäminen on helppoa.
Kansainväliset ja paikalliset järjestöt vastaavat lähes 70 prosentista maan peruspalveluista. Toisella viikolla pääsen kenttämatkalle Berberatin toimistoomme. Berberati on Keski-Afrikan tasavallan timanttikeskittymä. Pääasiassa libanonilaisten pyörittämiä timanttikauppoja on siellä täällä pienissä puumökeissä. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa ei kuitenkaan ole apteekkia. Täällä malaria tappaa, ja sen takia viemme mukanamme malarialääkkeitä.
Suomalainen työtoveri on jäämässä asumaan kaupunkiin ja vastaamaan Kirkon ulkomaanavun hankkeista lähialueilla. Opiskelemme tarkoin, miten kiireinen lääkintälento toteutetaan, sillä automatka pääkaupunkiin Banguiin kestää 2-3 päivää. Se ei hätätilassa käy. Kun olemme tapaamassa YK:n rauhanturvaoperaatio MINUSCA:n vetäjää Berberatissa, hän saa äkkiä soiton ja alkaa järjestää lääkintälentoa. Myöhemmin kuulemme, että apua tarvinnut henkilö oli menehtynyt.
Katolisen luostarin rauhassa syömme illallista arkkipiispan kanssa, ja hetkeksi muurien ulkopuolinen todellisuus unohtuu. Ruoka on hyvää, ja piispa kaivaa jostakin lahjaksi saamansa viinipullon vuodelta 1998. Piispa kertoo, että kristittyjen ja muslimien välisten yhteenottojen aikaan vuonna 2013 hän oli majoittanut luostarin alueella noin 1000 muslimia, ja YK:n rauhanturvaajat olivat vartioineet porttien ulkopuolella. Konfliktin varjolla sekä muslimit että kristityt kapinalliset olivat ryöstäneet kaikilta, uskontokuntaan katsomatta. Se siitä yhtenäisyydestä.
Kirkon ulkomaanapu rakentaa tai peruskorjaa Keski-Afrikan tasavallassa 160 koulua kolmen vuoden aikana. Pääkumppaneina työssä ovat Suomen ulkoasiainministeriö ja Unicef. Lähes puolet opettajista on vailla opettajankoulutusta. Koulutamme heitä. Valtio tehtävä olisi taata peruspalveluiden tuottaminen kansalle, mutta se ei siihen kykene. Meneillään on jatkuva humanitaarinen kriisi, josta toivottavasti ei tule uusi unohdettu kriisi. Täällä työllämme on merkitystä.
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun maajohtaja Keski-Afrikan tasavallassa
Twitter: @MarjoMaenpaa1
