Suomessa kehutaan rohkeaksi, jos sanoo kokouksessa, että on eri mieltä kuin pomo. Tai jos irtisanoutuu vakituisesta työstä. Tai jos puolustaa heikompia julistuksellisin tekstein, pitää päänsä vaikka muut epäilevät, tekee päätöksen, joka ei ole taloudellisesti järkevä.

Olet niin rohkea, oman tiesi kulkija!

Mikä siinä, edellä mainitut voivat olla hienoja tekoja tai arvostettavia valintoja. Mutta ne eivät ole kovin rohkeita. Niissä ei riskeerata juuri mitään oikeasti merkittävää.

Rohkeus vaatii riskinottoa tai poikkeuksellista pelottomuutta, ei vain valitsemista toisin kuin joku muu tekee. Sellaisissa maissa kuin Suomi ei ole useinkaan tarvetta olla rohkea. Täällä ei välttämättä elä erityisen turvallisuushakuisia ihmisiä, vaan täällä eletään turvallisten vaihtoehtojen keskellä.

Mahdollisuuksia rohkeuteen on, ei pakkoa.

xx

Rohkeus riippuu ympäristöstä ja kontekstista, jossa toimitaan.

Jos suomalainen mediatalo julistaa olevansa sananvapauden puolella, en millään osaa pitää tekoa rohkeana. Sehän on vain minimi. Mitä muutakaan kantaa medialla voisi olla sananvapauteen meidän oloissamme? Sananvapauden puolustaminen on aina tarpeen, eikä sitä pidä pitää itsestäänselvyytenä. Mutta ei ole sankarillista saati rohkeaa julistaa puolustavansa sananvapautta, jos elää vuoden 2017 Suomessa.

On rohkeaa puolustaa sananvapautta siellä, missä siitä rankaistaan.

On rohkeaa kritisoida pääministeriä ja valtarakenteita siellä, missä siitäkin rankaistaan.

On kannatettavaa kysyä itseltään, olenko oikeasti rohkea, vai vain onnekas, jos voin seurata ammatillisella tiellä omaa sydäntäni, tai tehdä elämässä sen, mikä tuntuu oikealta ja on lopulta aika helppoa.

Se, että uskaltaa esittää julkisessa keskustelussa epäsuositun näkökulman ja puolustaa sitä, saattaa olla rohkeaa – tai sitten se on performanssi, trollausta, huomiohakuisuutta, välinpitämättömyyttä siitä, miten monimutkaisia yksinkertaiseltakin vaikuttavat totuudet ovat.  Rohkeuden kyllä tunnistaa, kun sitä kohtaa.

Mitähän minä tekisin, jos olisin paitsi onnekas, myös rohkea?

x

Rohkeuden yksi hieno puoli on, että se tarttuu.

Kun katsoo maailmaa niiden silmin, joiden valinnat ovat paljon turvattomampia ja usein rohkeampia kuin omat, elämä asettuu hetkeksi uuteen perspektiiviin. Uskaltaa tehdä jotain uutta, kun on löytänyt uuden vertailukohdan.

Esimerkiksi:

Asuessani Kiinassa joitakin vuosia sitten kiinalainen ystäväni sanoi, että kun mikään ei ole varmaa, ihan kaikki on mahdollista. Olen toistellut lausetta lukemattomissa yhteyksissä, on kyse sitten oman työpaikan tulevaisuudesta, pitkästä matkasta, yrittämisestä, tai ruuanlaitosta. Aina se tuntuu sopivan kuvaan.

Kun mikään ei ole varmaa, ihan kaikki on mahdollista.

Kun ei tiedä, mitä on oven takana, siellä voi olla ihan mitä vain – ei välttämättä jännittävää tai mieletöntä, vaan myös kurjaa ja raskasta.

Vaatii rohkeutta elää epävarmuudessa ja pitää epävarmuutta potentiaalina eikä vaarana. Silloin päättää luottaa elämään, joka ei ole joka päivä luottamuksen arvoinen. Minusta juuri tämä on rohkeaa: ottaa vastaan epävarmuus mahdollisuuksia täynnä olevana. Idealistista olisi luulla, että riski varmasti kannattaa. Rohkeaa on tietää, että niin ei välttämättä käy mutta näillä mennään.

Suomalaisen elämä on monilta osin varmaa ja turvallista. Se on enimmäkseen hieno asia. Mutta se saattaa tehdä meistä ihmisiä, joilta puuttuu yhteys omiin voimiin ja rajoihin. Pumpulissa voi muuttua sillä tavalla pelokkaaksi, että pienetkin askeleet tuntuvat vaativan paljon rohkeutta. Mittakaava kutistuu.

Jos rohkeudelle ei ole käyttöä arjessa, ei opi tietämään, mitä se voisi omalla kohdalla olla.

Reetta Räty
Toimittaja