Otetaan keijupöly ja häivytään – enää viisi minuuttia Keski-Afrikassa

Kun pääsen istumaan paikalleni lentokoneessa, etsin ”henkilökohtaisesta viihdejärjestelmästäni” piirretyt. Keijut merirosvoina, olisikohan siinä tarpeeksi sateenkaaria.

En halua ajatella tiesulkuja, tienvarteen lyyhistynyttä naista enkä tyttöä, jonka isä on kuollut.

Olemme lentokentällä Keski-Afrikan tasavallassa pääkaupungissa Banguissa. Lento on liki vuorokauden myöhässä. Tänne ei voi laskeutua pimeällä, sillä kenttää ei ole lainkaan valaistu. Täällä ei myöskään voi tankata, sillä täällä ei ole turvallista säilyttää polttoainetta.

Banguin lentokenttä on yksi Keski-Afrikan tasavallassa kuukausia kestäneen tappamisen, väkivallan ja pelon polttopisteistä. EU-sotilaat vartioivat kaikkia reittejä kentälle. Terminaalin katolla seisoo nippu georgialaissotilaita aseet ojossa.

Vielä enemmän Keski-Afrikan tilanteesta kertoo kuitenkin lentokoneen ikkunasta avautuva näkymä. Kiitoradan reunasta alkavalla leikkaamattomalla nurmella on vierivieressä vaaleita nelikulmioita: telttojen ja väliaikaisten suojien kattoja.

Lentokenttä on Banguin suurin pakolaisleiri. Siellä on yli 30 000 asukasta. Lähimmän suojan katto on ehkä 20 metrin päässä kiitoradan reunasta. Noin sadan metrin päässä minun ”henkilökohtaisesta viihdejärjestelmästäni”.

Kone ei vielä liiku, mutta piirrettyni pyörii jo. Merirosvot ovat varastaneet keijupölyn ja keijut ovat kauhuissaan. Väsyttää, mutta en halua nukkua ennen kuin olemme irronneet maasta. Viime yönä heräsimme ammuskeluun ja istuimme hetken luotisuojassa käytävässä.

Parinkymmenen värien täyteisen keijuminuutin päästä kone ei vieläkään liiku. Odotuksen syynä on ilmeisesti toinen kone, jota ei ole merkitty mihinkään. Virallisen aikataulun mukaan tänne saapuu kaksi konetta viikossa: toinen Pariisista ja toinen Kamerunista. Usein ne eivät kyllä saavu aikataulun mukaan.

Tuo ylimääräinen näyttää fiiniltä yksityiskoneelta. Kyytiin menneet pukumiehetkin pääsivät jonon ohi. Vaikuttaa siltä, että tuo kone saa myös lähteä meitä ennen.

Meidänkään koneeseemme ei päässyt helposti. Passia kysyttiin laskujeni mukaan 12 kertaa. Matkatavarat piti jättää tarkastettaviksi ja säilytettäviksi kaksi päivää ennen lähtöä. Käsimatkatavarat pengottiin läpi neljä kertaa. Kameran linssit katsottiin läpi yksitellen.

Jonossa näin kuinka vartija ja ehkä 13-vuotias poika riitelivät tuliaiseksi pakatusta perhostaulusta. Minulta toinen vartija vei vesipullon, koska hänellä itsellään oli jano.

Väsyneessä päässä kuplii tunteiden poreallas. Entä jos emme pääse lähtemään? Miltä tuntuu koneen ulkopuolella olevista 30 000 ihmisestä, jotka eivät tiedä, koska voivat palata kotiin? Millä oikeudella joku jää ja joku lähtee?  Millä oikeudella joku katsoo lähtiessään henkilökohtaisesta viihdejärjestelmästään piirrettyjä, että voisi mahdollisimman nopeasti unohtaa, missä on?

Mysteerikone on kiihdyttänyt ja lentänyt pois. Keski-Afrikan tasavallan taivaalla näkyy paljon YK:n koneita mutta myös esimerkiksi venäläisiä ja israelilaisia koneita sekä tunnistamattomia yksityisjettejä. Täällä on houkuttelevia luonnonvaroja: timantteja, kultaa ja uraania. Lisäksi maa on erittäin harvaan asuttu. Jos täällä ei halua nähdä tai tulla nähdyksi, se onnistuu.

Nyt myös meidän koneemme rullaa kiitotien päähän. Samaan aikaan keijut ovat löytäneet keijupölykätkön. He miettivät, pitäisikö heidän jäädä merirosvolaivaan auttamaan petolliseksi paljastunutta ystäväänsä vai paeta pölyn kanssa.

”Otetaan vain keijupöly ja häivytään”, huudahtaa pinkki keiju.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun toimittaja, joka on juuri palannut juttumatkalta Keski-Afrikan tasavallasta.

Kirkon Ulkomaanapu työskentelee  maailman hauraimmissa valtioissa. Keski-Afrikan tasavallassa toimisto avattiin syksyllä 2013. Ulkomaanapu tekee työtä maan koulujen korjaamiseksi ja avaamiseksi, ja tavoite on korjata huhtikuun loppuun mennessä 60 koulua. Lisäksi Ulkomaanapu tekee rauhantyötä Keski-Afrikan tasavallassa uskonnollisten johtajien kanssa.

Twitter: @satuhelin