Somalien maassa

Ensi näkemältä täällä on merta ja hiekkaa. Afrikan sarven eteläpuolella on Intian valtameri ja koko Mogadishun mitalta rantaa, minne ei saa mennä. Täällä Somalimaassa Berberassa Afrikan mantereen reunaa huuhtoo Arabian meri ja Adenin lahti. Aallot nousevat iltaa kohti suuriksi ja pohjavirta on voimakas.

Berbera on kuin autiokaupunki keskipäivän aikaan. Somaliasumukset ovat ruohoaavikon ruohosta ja harvoista puuhaarukoista kokoon kyhättyjä. Kaupungin keskustassa on muurattujakin taloja, mutta kuumimman auringon alla ei kukaan kulje.

Sotilaita, aseita, poliiseja. Herkkää rauhaa valvotaan ja pidetään yllä viranomaisten ja pyssymiesten voimin. Liikenneympyrässä poliisi tiukkaa meiltä, missä sotilaamme on, miksi olemme ”yksin” liikkeellä. Virallisesti ulkomaalaisilla ei ole mitään ulkonaliikkumiskieltoa pimeän laskeuduttua eikä vartiosotilaspakkoa, mutta tätä poliisi huolehtii meidän puolestamme.

Pimeän tullen kaupunki on täyttynyt ihmisistä, kauppiaista, tori on auki. On muslimien pyhäpäivän ilta. Yöksi Arabian meri tyyntyy ja syömme tuoretta barracudaa ja jotain toistakin valkolihaista kalaa tähtien valossa.

Berberasta tie kohti etelää alkaa nousta vuorille. Italialaiset ovat rakentaneet tien vuorten yli. Nopeasti nousemme merenpinnan tasosta tuhanteen kolmeen sataan metriin. Hiekka-aavikkoa aukeaa molemmin puolin silmänkantamattomiin. Vuorten jälkeen maisemaan ilmestyvät kamelit. Ne ovat Somalimaan talouden ja maatalouden perusta. Kameleita myydään Arabiemiraatteihin ja täällä kotona ne ovat perheiden pankki, toimeentulo ja ruoka.

Samalla, kun kamelit ilmestyvät maisemaan, ne tulevat meidän autoomme. Matkakumppanimme somalimiehet Jama, Abdoullah ja Ibrahim, alkavat puhua haaveellisesti kamelinmaidosta ja selostaa sen antamaan voimaa ja parantavia vaikutuksia. Sitä alkaakin olla kaupan tienvarren kylissä ja kohta jokaisella on tyhjässä vesipullossa tuota herkkua. Kaiken muun lisäksi kamelinmaito kuulemma kestää tätä trooppista kuumuutta viikkoja eikä muutu miksikään, ehkä hiukan piimäntyy, Jama kertoo.

Seuraavassa pysähdyksessä on tarjolla aamiaiseksi kamelin maksaa höystettynä rasvakyttyrän laardisiivuilla. Kasvissyöjän on niin helppo kieltäytyä, onneksi, koska suomalainen vatsa ei selvästikään ole luotu kamelin maksalle.

Keskipäivän aikaan asfalttitie päättyy ja kuljettaja ja muut kumppanimme alkavat kysellä, millaisia olosuhteita on luvassa seuraavalle taipaleelle tietöntä tietä aavikon poikki. Saamme kuulla, että sade muuttaa tämäkin kuivan maan upottavaksi liejuksi ja kun siihen jää autoineen kiinni, on irti pääseminen ja matkan jatkaminen todella vaikeaa. Jaman ja kumppanit on pelastanut vartiosotilaiden nukkumamatto, joka leikattiin osiin ja pantiin pyörien alle. Sen avulla auto saatiin ylös ja matka jatkui.

Turvallinen reitti saadaan udeltua selville ilman, että kerromme mistä tulemme ja minne olemme menossa. Ennen aavikolle menoa autoon astuu kolmas kamelipohjainen herkku: kuivattua kamelinlihaa, joka on paistettu. Tämän herkun tuoksu pelkästään riittää kertomaan, ettei sekään ole minua varten. Somalikumppanimme nutustelevat lihapaloja syvän tyytyväisyyden vallassa. Jama on selvästi pahoillaan, kun Abdoullah on syönyt matkaeväästä isomman osan.

Hiekkaa ja pensaita, somalimajoja karja-aitauksineen siellä täällä. Somalimaja on kuin tilkkutäkillä verhottu kaariautotalli. Eriväriset kangas- ja muovipalat värittävät kattoja. Ja näin elää tyypillinen somaliperhe. Vuohen- ja kamelinmaito on sadekautena liki ainoa ravinto. Kun talvi ja kuiva kausi lähestyy, muutama vuohi myydään ja niistä saaduilla rahoilla ostetaan välttämättömät elintarvikkeet siksi ajaksi, kun kotieläimet ovat ummessa ja kasvattavat kohduissaan uutta eläinsukupolvea.

Täältä keskeltä ei-mitään ei lähdetä kouluun. Jopa 80% somalilapsista ei käy koulua. Kohtalokas luku maan tulevaisuuden kannalta.

Terveisin Hilkka Hyrkkö