Olen kiertänyt sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä. Suomalaisena on ollut hyvä olla mukana, sillä meitä arvostetaan ja olemme haluttuja kumppaneita lähes kaikkialla. Saman viestin olen saanut myös siviilikriisinhallintaan ja kehitysapuun osallistuvalta henkilöstöltä.

Olen paljon pohtinut syitä tähän. Suomi ei ole koskaan ollut siirtomaavalta ja meillä ei ole sen mukanaan tuomaa painolastia. Yllättävän monissa maissa ihmiset tuntevat historiaamme itsenäistymisen ajasta sekä sotiemme kautta nykypäivään ja maailman parhaimpiin Pisa-tuloksiin.

Maailmalla tiedetään, että Suomi on yksi kaikkein vakaimmista maista. Yhteiskuntamme toimii ja Suomi on myös kyennyt rakentamaan hyvät suhteet kaikkiin naapureihin, mukaan lukien entiseen riitapukariimme Venäjään. Suomalaisten yleistä sivistystasoa ja kriisialuekohtaista koulutusta arvostetaan.

Olemme myös neutraaleja kriisien osapuolten suhteen. Kun ratkaisemme kriisejä, teemme sen lähtökohtaisesti neuvottelemalla vielä siinä vaiheessa, kun muut olisivat jo ottaneet käyttöönsä järeämpiä keinoja. Tällä olemme saaneet osapuolten kunnioituksen ja auttaneet näitä säilyttämään kasvonsa ja halunsa yhteistyöhön.

Itse pidän yhtenä merkittävimpänä tekijänä suomalaisten kokonaisvaltaista ymmärrystä siitä, miten yhteiskunnan oletetaan toimivan ja mitkä ovat toimivuuteen osallistuvien tahojen roolit. Siihen sisältyy oikeanlainen suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan. Tämä perustuu avoimeen yhteiskuntaamme ja aitoon viranomaisten, erilaisten organisaatioiden, järjestöjen ja talouselämän yhteistoimintaan.

Olemme myös harvoja maita maailmassa, jossa käyttöön on otettu käsite kokonaisturvallisuudesta erilaisten yhteiskuntaa uhkaavien kriisien ennaltaehkäisemiseksi sekä ratkaisemiseksi.

Kriisinhallinnassa tätä kutsutaan kokonaisvaltaiseksi kriisinhallinnaksi.

Muistan hyvin tilaisuuden Afganistanista, jossa sain kunnian olla läsnä entisen presidentin, silloisen puhemiehen Hamid Karzain tilaisuudessa. Karzai valitteli, miten vaikeaa on rakentaa toimivaa yhteiskuntaa ja hallintoa. Suurimmaksi syyksi hän mainitsi sotien ja epävakauden aiheuttaman kokeneen virkamieskunnan ja talouselämän vaikuttajien maastapaon tai jopa eliminoinnin.

Tällaisiin tilanteisiin Suomella olisi hyvä mahdollisuus tehdä kokonaisvaltaisuudesta ”vientituote”. Tavoitteena ei olisi pyrkiä erityisesti taloudelliseen hyötyyn, vaan antamaan hauraille kriisialueille niiden tarvitseman tuen (jälleen)rakentaa toimivia yhteiskuntia.

Tämän päämäärän saavuttamiseksi meidän on tultava ulos linnakkeistamme ja luopua kiistelystä siitä, kuka tekee mitäkin ja kuka saa kunnian siitä. Meidän on ryhdyttävä kovemmin puhaltamaan yhteen hiileen.

Osaamista löytyy lukuisilta tahoilta; Martti Ahtisaaren CMI (Crisis Management Initiative) konfliktinratkaisussa, Kriisinhallintakeskus Kuopiossa siviilikriisinhallinnassa, Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus sotilaallisessa kriisinhallinnassa, Kirkon Ulkomaanapu, Punainen Risti ja muut avustusjärjestöt humanitaarisessa työssä ja lähetystöt ja diplomaatit eri puolilla maapalloa.

Myönteisiä merkkejä ja aloitteita yhteistyöstä on jo ollut nähtävissä. Mielestäni tarvitaan vain enemmän konkreettisia aloitteita ja toimenpiteitä sekä yhteistä tahtoa.

Juhlavasti sanottuna, tällä saralla voisimme olla aidosti henkinen suurvalta!

Mauri Koskela

Kirjoittaja on prikaatikenraali, joka on palvellut useissa kriisinhallinta- ja rauhanturvaoperaatioissa