Kaupalla kehitystä? Suomen kehityspolitiikalla on uusi suunta
Köyhyyden vähentäminen kehityspolitiikan tärkeimpänä päämääränä loistaa poissaolollaan Petteri Orpon hallituksen tuoreesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso.
SUOMI TEKEE ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan aiempaa kovempia ja enemmän kaupallisiin tavoitteisiin keskittyviä linjauksia, jotka ulottuvat myös kehityspolitiikkaan. Tämä käy ilmi hallituksen kesällä julkaisemasta Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta ja sitä täydentävästä Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Paperit linjaavat yhdessä Suomen kansainvälistä toimintaa ja niitä on hyvä lukea yhdessä, koska hallituksen mukaan ne perustuvat samaan analyysiin.
Uudistus tulee aikana, jolloin Suomen ulkopoliittinen ympäristö muuttunut rajusti Nato-jäsenyyden ja Venäjän Ukrainassa käymän sodan myötä.
Toisaalta ulkopolitiikan alle kuuluvaa kehityspolitiikkaa tehdään perussuomalaisten johdolla. Selonteon ytimessä vaikuttaa nyt olevan vahva pyrkimys kehittää kehitysyhteistyörahoitusta suuntaan, jonka pääasiallisena motiivina on edistää ennen kaikkea suomalaisten yritysten etua. Palaan tähän myöhemmin tässä tekstissä.
Kehitysjärjestön näkökulmasta keskeinen huoli uuden selonteon linjauksista oli, tuleeko Suomen ulkopolitiikasta pelkkää Natoa, Ukrainaa ja kapeaa turvallisuuspolitiikkaa. Kesällä julkaistu Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko katsoo kuitenkin kiitettävästi myös kauemmaksi kuin vain lähimpiä kumppaneita. Linjauksissa näkyy myös geopolitiikan moninapaistuminen, erityisesti niin sanottujen keskivaltojen nousu.
”Suomi hakee tasaveroista vuoropuhelua ja laajentaa yhteistyö- ja kauppamahdollisuuksia myös muiden kuin viiteryhmämme maiden kanssa”, on nykymaailmassa tärkeä linjaus hallitukselta.
Afrikkaa käsitellään selonteossa laajasti ja voi sanoa, että Afrikka on lopullisesti tullut reaalipolitiikan piiriin. Tästä kertoo se, että Afrikkaa käsitellään samassa laajuudessa kuin Kiinaa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja säilyy uudessakin ympäristössä
Isoista ulkoisista muutoksista huolimatta Suomen ulkopolitiikassa on paljon jatkuvuutta. Vaikka kova turvallisuus korostuu, sopimista ja monenkeskistä järjestelmää korostava linja ei ole kadonnut.
Suomi edistää kansainvälistä rauhaa, turvallisuutta ja kestävää kehitystä. Suomi puolustaa kansainvälistä oikeutta ja sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää. Suomi edistää tavoitteitaan YK:ssa ja haluaa vahvistaa järjestön toimintakykyä. Voikin kysyä, onko presidentti Alexander Stubbin lanseeraama ”arvopohjainen realismi” enemmän Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan jatkoa kuin jotain aivan uutta.
Suomen ulkopolitiikan arvot ovat todellisia, mutta kansallisesta intressistä kumpuava realismi rajoittaa näiden arvojen edistämiseen tarvittavaa aktivismia.
”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu arvopohjaiseen realismiin. Pidämme kiinni meille tärkeistä ja keskeisistä arvoista, kuten demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta, kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista, rauhasta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Samalla olemme valmiita vuoropuheluun myös sellaisten maiden kanssa, jotka eivät jaa näkemyksiämme ja arvojamme. Puolustamme kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää ja tuemme sen kehittämistä. Suomen turvallisuuden takeena on kolme lukkoa: vahva kansallinen puolustuskyky osana liittokunnan pelotetta ja puolustusta, jäsenyytemme Euroopan unionissa ja Natossa sekä edelleen vahvistuva kahdenvälinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ja puolustusyhteistyö keskeisten liittolaistemme ja kumppaneidemme kanssa.”
Pääministeri Petteri Orpo kiteytti suurlähettiläspäivien puheessaan, milloin arvojen ei anneta tulla realismin tielle: ”Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajasta riippumatta kahdenvälinen yhteistyömme Yhdysvaltain tulee jatkumaan hyvänä, molempia hyödyttävänä ja laaja-alaisena.”
Kehityspolitiikan kärki kapenee ja avun saaminen ehdollistuu
Suomen kehityspolitiikka kaventuu uuden Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteon myötä.
”Tavoitteena on tukea paremmin Suomen kaupallis-taloudellisia intressejä kehittyvillä markkinoilla ja lisätä maiden taloudellista riippumattomuutta vahvistamalla kehittyvien maiden vastuuta kehityksestään.”
Köyhyyden vähentäminen kehityspolitiikan tärkeimpänä (kansainvälisesti sovittuna) päämääränä loistaa poissaolollaan. Kestävän kehityksen tavoitteet ovat sentään mahtuneet mukaan. Kaupallisen yhteistyön ensisijaisuus siirtänee kehitysrahoitusta pois köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä LDC-maista. Budjettikirjasta katosi jo viime vuonna köyhimpien maiden rahoitusosuutta kuvaava indikaattori.
Kehitysyhteistyön painopisteistä todetaan seuraavasti:
”Suomen kehityspolitiikan painopisteitä ovat naisten ja tyttöjen oikeuksien sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien vahvistaminen, mikä on keskeistä myös väestönkasvun hallinnassa, sekä koulutus ja ilmastotoimet.”
Kehitysyhteistyön kärki kapenee. Aiemman selonteon ”kestävä talous ja ihmisarvoinen työ” sekä ”rauhanomaiset, demokraattiset yhteiskunnat” -painopisteet ovat kadonneet. Tämä on ymmärrettävää, kun määrärahoja samalla leikataan rajusti. Suomen varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoista on huippuvuoden 2014 jälkeen leikattu reilusti yli 40 prosenttia.
Painopisteiden ohella selonteon vahvoja teemoja ovat suomalaisten yritysten viennin edistäminen, Ukrainan tukeminen, kehitysavun ehdollistaminen ja toisaalta vastavuoroisuus kehittyvien maiden kanssa.
Suurlähettiläspäivien puheessaan kehitysministeri Ville Tavio totesi: ”Tuemme jatkossakin toimivaa demokratiaa, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia ja elinvoimaista kansalaisyhteiskuntaa, jotka ovat kestävän yhteiskunnallisen kehityksen edellytyksiä.”
Toki näissä kaventuneissakin puitteissa merkittävä osa Suomen hyvästä kehitysyhteistyöstä, tuesta kansainvälisille järjestöille ja kansalaisjärjestöille pystyy jatkumaan.
Suomen viennin edistäminen ei tuo kehitystä kaikista köyhimmille valtioille
Kauppapolitiikka ja kehityspolitiikka halutaan tuoda yhteen, mutta kauppapolitiikkaa ei selonteossa käsitellä kestävän kehityksen näkökulmasta. Mukana ei ole ajatusta kehityspolitiikasta, jolla johdonmukaisesti vahvistettaisiin kehittyvien maiden asemaa kaikilla politiikanlohkoilla. Kuten johdanto toteaa, tavoitteena on vahvistaa Suomen vientiä.
Esimerkiksi kestävyyssääntely nähdään ainoastaan uhkana kaupalle. EU:n äskettäin hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä ei mainita lainkaan, vaikka kyse on keskeisestä, uudesta kaupan ja kehityspolitiikan rajapinnassa olevasta lainsäädännöstä.
Development Todayn haastattelussa kauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio korostaa erityisesti teollistumisen merkitystä kehitykselle, samoin suurlähettiläspäivien puheessaan ministeri totesi, että ”Suomi tukee kehittyvien maiden teollistumista” ja ”Kehityspolitiikalla edistetään sitä, että kehitysmaihin syntyy omaa teollisuutta ja työpaikkoja.” Itse selonteko kuitenkin keskittyy suomalaisyritysten vientimahdollisuuksien korostamiseen, ei niinkään tukemaan teollistumisen ja köyhyyden vähentämisen hyvän kehää.
Selonteon ytimessä vaikuttaakin olevan pyrkimys kehitysyhteistyörahoituksen kohdistamiseen tai sitomiseen entistä enemmän suomalaisten yritysten etuihin. Kuitenkin kansainvälisessä kehityspolitiikassa on jo ajat sitten tunnistettu, että avun sitominen johtaa tehottomuuteen, paikallisten tarpeiden sivuuttamiseen ja sivuuttaa kehittyvien maiden paikalliset yritykset.
Suomen pitää osoittaa lupaamaansa tasavertaista kumppanuutta myös teoin
”Suomen tavoitteena on rakentaa kehittyvien maiden kanssa tasavertaisia ja kestäviä kumppanuuksia, jotka perustuvat molemminpuoliseen hyötyyn ja kunnioitukseen.”
Tämä selonteon linjaus on äärimmäisen kannatettava. Molemminpuolinen hyöty ja kunnioitus tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että Suomi on valmis huomioimaan kehittyvien maiden intressit ja näkemykset.
Koronarokotteiden hamstraaminen ja patenttisuojasta kiinnipitäminen, toimettomuus palestiinalaisiin kohdistuvien jatkuvien ihmisoikeusrikkomusten kanssa, haluttomuus edistää veroyhteistyötä YK:ssa ja äärimmäisen tiukka maahanmuuttopolitiikka ovat Suomen linjauksia, joihin kehittyvillä mailla on omat intressinsä. Tasavertaisten kumppanuuksien pitää tarkoittaa sitä, että myös Suomen omat näkemykset ovat avoimia neuvotteluille. Toistaiseksi tästä on vain vähän viitteitä.
