Terveisiä Kongon Gomasta: Näin lopetetaan avun antaminen

Kirkon Ulkomaanavun työ Kongossa päättyy hallituksen kehitysyhteistyön leikkauspäätösten vuoksi.
Viime viikolla olin Itä-Kongossa Gomassa tukemassa toimistoamme sen sulkemiseen liittyvissä asioissa. Se oli yksi raskaimmista työtehtävistäni koskaan.

Ensimmäisenä päivänä oli kokous henkilökunnan kanssa. Yhdeksän erinomaista paikallista kollegaa jää vaille työtä.

Afrikkalaisessa kontekstissa kansainvälisessä järjestössä työskentelevä on varakas. Hän joutuu huolehtimaan koko suvustaan, joka yrittää selviytyä päivästä toiseen. Palkkapäivänä rahaa pitää antaa paitsi oman perheen kuluihin myös tädin sairaalakuluihin, veljenpojan koulumaksuun, äidin uuteen patjaan ja niin edelleen.

Kun kollegoiden työt nyt loppuvat, heillä ei ole mitään sosiaali- tai työttömyysturvaa. Kongon kaltaisissa hauraissa maissa niitä ei käytännössä tunneta.  Me työnantajat toki maksamme työantajakulut, mutta ne valuvat ahnaampiin käsiin.

Nyt on siis epävarmaa, saako irtisanottu kollega itse edes terveydenhuoltoa ja pääsevätkö hänen omat lapsensa kouluun. Uudesta patjasta voi vain unelmoida.

Toisena päivänä olivat vuorossa paikalliset kumppanit. Ammattikoulutusta antavan ETN-keskuksen toiminnanjohtaja sanoi minulle: ”Kerro Leena Suomeen, että vaikka Ulkomaanapu lähtee täältä, ei se tarkoita, että tarpeet loppuvat.” Seksuaalinen väkivalta on taas lisääntymässä, aseelliset ryhmittymät taistelevat ja tuhoavat kyläyhteisöissä, katulapsia on selvästi enemmän kuin ennen.

Yhä useammat kansainväliset järjestöt jättävät Itä-Kongon, koska valtion hallinto ei saa kuriin  – ja ei kai edes yritä – alueella toimivia lukuisia aseellisia ryhmittymiä, jotka tuhoavat yksilöt ja yhteisöt. Meidän toimintamme on vain laastarien panemista valtaviin haavoihin. Silti se on tarpeellista, voimme sillä pelastaa elämiä, antaa toivoa uuteen tulevaisuuteen.

Pääsin myös hankevierailuille. Kävimme vierailemassa nuorten yrittäjien liikkeissä. Haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, siis entiset lapsisotilaat, katulapset ja teiniäidit, ovat käyneet yhdeksän kuukauden ammattikoulutuksen ja sitten saaneet lainan yrityksen perustamiseen.

Nyt nämä nuoret maksavat lainaa takaisin 70 – 125 euroa kuukaudessa kaupungissa, missä monet elävät alle kahdella dollarilla päivä. Jotkut nuoret kertovat auttavansa ystäviään yhteisöissään.

Pingan taajamassakin kävin. Sinne pääsee turvallisesti vain YK-helikopterilla. Aseelliset ryhmittyvät taistelevat kaikilla taajamaa ympäröivillä kukkuloilla. Siellä olemme perustaneet kumppanijärjestömme kanssa alueelle säästö- ja lainaryhmiä. Jotkut jäsenistä onnistuvat säästämään dollarin kahdessa viikossa, jotkut 50 senttiä kuussa, mutta pitävät kiinni sitoumuksestaan. Ryhmän jäsenet voivat säästöjen avulla pyytää lainaa liiketoiminnan kehittämiseen. Tähän mennessä takaisin on maksettu 100 prosenttia lainoista, kahden prosentin korkoineen. Kaiken epävarmuuden keskellä nämä rohkeat ihmiset rakentavat itselleen, perheilleen ja yhteisöilleen parempaa elämää.

Rakastuin aikanaan Kongossa Ulkomaanavun työhön, koska teemme työtä järjellä ja sydämellä siellä, missä muut eivät ole. Oikein auttamalla voi antaa kokonaan uuden elämän alun. Tuntuu vaikealta, ettemme voi enää auttaa rohkeita ihmisiä heidän todella haastavassa elinympäristössään.  Onko näille pienille rahoille muka tarpeellisempaa käyttöä?

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Länsi- ja Keski-Afrikan alue-edustajana