Toinen taifuuni
Rannassa on kyltti, jossa lukee: ”Yksityisalue. Ei läpikulkua. Kieltoa rikkoneet pidätetään.” Kyltti on taifuunin tuhoaman Sicogonin saaren rannassa Filippiineillä. Täällä viime marraskuinen, historiallisen voimakas taifuuni Haiyan teki pahaa jälkeä. Mutta nyt täällä puhaltaa toinen, vielä tuhoisampi taifuuni.
Filippiineillä maanomistus on ongelmallinen kysymys. Kaikilla ei ole virallista todistusta ja sen vahvistamaa omistusta maahan, jolla asuu. Näitä todistuksia on hankalaa ja kallista saada. Jos perhe on asunut samalla paikalla vuosikymmeniä, on perheellä tunnustettu, lähes virallinen oikeus maahan.
Kun hirmumyrsky pyyhkäisi Sicogonin köyhien kalastajakylien mökit mennessään, saaresta 70 prosenttia omistava suuryritys Ayala Foundation alkoi pakottaa asukkaita muuttamaan alueelta pois: No, näyttäkää missä asutte – eihän tässä mitään taloja ole.
Yritys haluaa tehdä luonnonkauniista saaresta lomaparatiisin eliitille. Yritys on myös estänyt avun perillemenoa saarella asuneille perheille. Perheet asuvat nyt muovipressuista ja jätelaudoista kyhätyissä hatarissa suojissa valtion omistamalla metsäalueella, lähellä valkohiekkaista rantaa.
”Taifuuni Haiyanin tuhoista olisimme selvinneet. Olimme valmiita rakentamaan talomme uudelleen, tekemään kovasti työtä, jatkamaan elämää. Mutta meitä kohtasikin toinen taifuuni, joka on vielä pahempi kuin ensimmäinen.”
Osa perheistä on jo luovuttanut – ottanut Ayala Foundationin tarjoaman pienen korvauksen ja lähtenyt.
”Me rakastamme tätä saarta. Tämä on paikka, jossa olemme viettäneet koko elämämme”, sanoo kuusikymppinen Theresita Abressi. Hän lisää silmät kyynelissä: ”Olen niin vihainen siskoilleni, jotka ovat lähteneet eivätkä halua taistella.”
Toivon, että saarelaiset voittavat taistelunsa. Köyhät kalastajat ja rikkaat lomailijat – eikö ihmisarvo ole kaikille yhteinen ja jakamaton? Ei. Kovassa maailmassamme teot painavat sanoja enemmän, ja teoilla mitattuna Sicogonin asukkailla ei ole mitään ihmisarvoa.
En halua hyväksyä, että maailmamme muuttuu epätasa-arvoisemmaksi. En halua elää maailmassa, jossa köyhät jäävät säiden ja suuryritysten armoille. Jossa lomaparatiiseista nauttivien lomailijoiden ei tarvitse tietää, millä hinnalla paratiisi rakennettiin.
Jos hyväksyn vallitsevan tilanteen, olen mukana luomassa toista taifuunia.
Toisenlainen maailma on mahdollinen. Voimme vaatia, että lomakylät eivät aja ihmisiä pois, vaan tarjoavat alkuperäiselle väestölle työtä ja parempaa toimeentuloa. Tämä on tahdosta kiinni.
Voimme myös vaatia, että köyhillekin rakennetaan turvallisemmille paikoille myrskyjä paremmin kestävät talot, jotta uuden myrskyn tultua asukkaat eivät jälleen menetä kaikkea.
On myös tärkeää muistaa, että myrskyn tuhoista kärsivillä on kansainvälisten sopimusten nojalla oikeus saada apua. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan ihmisoikeuksista.
Vietin juuri viikon taifuuni Haiyanin tuhoalueilla. Kirkolliset järjestöt ovat edellisen puolen vuoden aikana auttaneet yhteensä yli miljoonaa myrskyn tuhoista kärsivää ihmistä.
Oli hienoa nähdä, että kalastajat pääsevät uusien veneiden ja verkkojen avulla taas merelle, talonsa menettäneet perheet ovat saaneet myrskyjä paremmin kestäviä taloja ja pian alkavat siemenviljan jakelut.
En tiedä, mitä sicogonilaisille lopulta tapahtuu. Kirkolliset avustusjärjestöt ovat joissakin maissa aloittaneet kampanjoinnin heidän puolestaan.
Minä halusin kirjoittaa tämän blogin kertoakseni tästä toisesta taifuunista. Tilanne on vielä hirveämpi, jos kukaan ei edes saa tietää.
Teksti ja kuva: Ulla Kärki
Ulla Kärki on Kirkon Ulkomaanavun tiedottaja, joka työskentelee Filippiineillä taifuuni Haiyanin avustustyön viestintätehtävissä.
