Usko, toivo ja korruptio Filippiineillä

Tänne Manilaan on tulossa kaksi sangen mielenkiintoista tapahtumaa. Perjantaina on jokavuotinen Black Nazarene eli mustan nasaretilaisen kulkue, johon osallistuu kevyet miljoona ihmistä. Musta nasaretilainen on norsunluinen, tulipalossa mustunut ihmisen kokoinen Jeesus-patsas, jolla uskotaan olevan ihmeitä tekevää voimaa.

Ensi viikolla tänne saapuu katolisen kirkon paavi Franciscus ja pistää todennäköisesti koko kaupungin sekaisin.  Sadasta miljoonasta filippiiniläisestä 80 miljoonaa kuuluu katoliseen kirkkoon. Koulut ovat kiinni kolme päivää, ja lentoja on peruttu niinä päivinä, kun paavi lentää tänne ja takaisin.

Into, jolla Filippiineillä näihin molempiin tapahtumiin suhtaudutaan, on minulle vierasta. Tämä saa miettimään, miten suomalainen ja filippiiniläinen ajattelutapa poikkeavat toisistaan – no, itse asiassa lähes kaikessa.

Ensinnäkin usko on suomalaisille hyvin henkilökohtainen asia, mutta Filippiinit on avoimesti uskonnollinen maa. Täällä nuori mies voi kulkea t-paidassa, jonka rinnassa on teksti: Jesus saves. Jumalan siunausta toivotetaan täysin luonnollisesti ja usein. Kun valitin työkaverilleni minua kohdanneesta pienestä taloudellisesta katastrofista, hän totesi: ”God will provide”, jumala pitää huolen.

Toiseksi suomalaiset ovat peruspessimistejä ja kovia valittamaan, mutta filippiiniläinen ei valita ikinä. Koska aina on toivoa! Huomenna on uusi päivä. Rukoile kovasti, kyllä se vielä onnistuu.

Kolmanneksi vaikka tuloerot ovat Suomessakin kasvussa, ne eivät tule koskaan kasvamaan sellaisiin mittoihin kuin täällä, missä rutiköyhät slummit ja upeat ostoskeskukset sijaitsevat ihan vierekkäin. Kolmasosa filippiiniläisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Korruptio haittaa maan taloutta.

Jos olisin itse kasvanut tässä yhteiskunnassa vähäosaisena, niin varmasti psyykeni toimisi aivan toisella tavalla. Minulla ei olisi ollut sosiaaliturvan tuomaa varmuutta eikä kaikkia valinnanmahdollisuuksia, joita olen pitänyt itsestään selvinä.

Luulen, että rukoukseen ja Jumalaan turvautuminen ei täällä kerro ainoastaan syvästä uskonnollisuudesta. Jos ei oikeasti ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä, on helpompi ajatella, että tämä mitä minulle tapahtuu, on Jumalan tahto. Jumala tulee kääntämään tämän vielä jollakin tavalla paremmaksi, en vain vielä näe miten.

Filippiiniläinen toimittaja Randy David pohtii, että toisaalta mustan nasaretilaisen patsaan harras palvonta suurella joukolla on osoitus uskonnollisuuden elinvoimaisuudesta Filippiineillä. Mutta miksi uskonnollisuuden valtavaa yhteistä voimaa ei voida valjastaa myönteiseksi energiaksi, jolla rakennettaisiin parempaa yhteiskuntaa?

”Meidän tulee kysyä itseltämme, miten kykenemme yhdistämään kiihkeän uskonnollisuuden ja korruption kulttuurin, tai epäitsekkään Jeesuksen palvonnan ja ahneuden, tai evankeliumin arvot ja vihan, sorron ja itsekkyyden. Nämä ristiriidat johtuvat kyvyttömyydestä ymmärtää uskoa elämänfilosofiana, tai käytännön ohjeena jokapäiväiseen elämään”, David kirjoittaa.

Randy David uskoo, että filippiiniläistä uskonnollisuutta on muokannut myös se, että kristinusko tuli maahan espanjalaisten siirtomaahallinnon mukana. Kristittyjen Jumala oli kaikkivaltias olento, enemmän pelättävä kuin rakastava, enemmän kontrolloiva kuin luottava. Uskonnollisuus on jäänyt lapsekkaaksi. Esineet ja rituaalit ovat tärkeitä, mutta itsekuri tai päivittäinen hyvä elämä ei.

“Valopuolena on, että uskomme on naiiviudessaan immuuni pettymykselle. Usko on ehkä ohutta, mutta se on varmaa ja aina toiveikasta. Tämän takia kirkkomme eivät koskaan ole tyhjiä. Mikään ei hämmennä meitä – ei luonnononnettomuudet, ei köyhyys, ei edes kuolema. Ehkä tämä on juuri se ominaisuus, jota ulkomaalaiset kutsuvat filippiiniläiseksi sitkeydeksi. Me selviydymme mistä vain”, David jatkaa.

Mutta filippiiniläiset ovat Davidin mukaan myös kykenemättömiä parantamaan tilannettaan. Se on kulttuurin pimeä puoli, jossa usko sekoittuu kohtalouskoon.

Sama asia, joka suojaa epätoivolta, myös estää astumasta ulos omasta kulttuurista ja muuttamasta elämäntapaa. Filippiiniläiset hyväksyvät elämäntilanteensa helposti, kuin muuttumattomana, ja odottavat kaikkivoivan Jumalan antavan, mitä tarvitaan.

Tämänkö takia maassa ei ole otettu käyttöön rakennustapoja, jotka tekevät rakennuksista myrskyjä paremmin kestäviä, vaikka täällä on jatkuvasti pahoja luonnonkatastrofeja?

Huomenna aion seurata televisiosta mustan nasaretilaisen kulkuetta. Ja vaikka tämä maa todella hämmentää minua, se hämmentää myös hyvällä tavalla. Liikennepoliisit, jotka ystävällisesti toivottavat hyvää huomenta, parkkipaikan valvoja, joka juoksee perään kertomaan, että autosta on jäänyt valot päälle – ihan viimeisimpiä esimerkkejä mainitakseni. Ystävällisyys, lämpö ja huolenpito, ne ovat filippiiniläisen kulttuurin valoisa puoli.

Ulla Kärki

Ulla Kärki on Kirkon Ulkomaanavun tiedottaja, joka työskentelee Filippiineillä taifuuni Haiyanin avustustyön viestintätehtävissä.