Uskonnot palaavat julkiseen tilaan, kun yhteiskunnan ilmapiiri kiristyy

Nykyhetken suomalaiselle uskonnollisuus näyttäytyy helposti historiallisena ilmiönä, johon sisältyy hankalia juttuja.

Uskontoa on käytetty vallankäytön välineenä maita ja mantuja hallittaessa, sen nimissä on käyty verisiä sotia ja alistettu kansoja ja valvottu kaikkea, mitä tapahtuu ihmisten makuuhuoneissa. Se aiheuttaa eripuraa ihmisten ja ryhmien välillä ja saa aikaan kaikenlaista taantumuksellista sekä jarruttaa tieteen kehitystä.

Uskonto tekee toisinaan ihmisistä auktoriteettiuskoisia ja taikauskoisia hihhuleita. Tämän takia uskonto pitäisi monen mielestä rajata tiukasti yksityiseksi asiaksi, eikä sitä ainakaan saa päästää julkiseen tilaan lainkaan.

Väitän kuitenkin, että uskonnot tekevät paluun julkiseen tilaan, ehkä hiukan eri ovista kuin ennen.

Samaan aikaan toisaalla. Yhteiskunnallinen ilmapiiri kiristyy monessa länsimaassa, suvaitsemattomuus lisääntyy, ihmisryhmät etääntyvät omiin todellisuuskupliinsa yhä kauemmaksi toisistaan. Yhteisiä merkityksiä on yhä vaikeampi löytää, tilan valtaa faktoihin perustumaton tunnepuhe.

Globalisaation myötä valta on paennut yhä kauemmaksi tavallisen ihmisen arjesta, kasvoton talousajattelu perustuu vain numeroihin. Aikamme imee yhteiskunnallisen tilan tyhjiin arvoista ja merkityksistä. Tämä vakuumi täyttyy ääri-ilmiöistä ja populismin voittokulkueista, jotka tulevat joka kerta yllätyksenä valistuneelle ihmiselle.

Ihmisten välinen viestintä on pirstaloitunut ja kapeutunut. Sosiaalisessa mediassa vastaan tulee vain omasta kuplasta tuttujen kavereiden postauksia ja myönteistä pöhinää. Uutiset muuttuvat yhä nopeammaksi klikkijournalismiksi, taustoja ei ehditä kunnolla selvittää eikä analyysiä tehdä.

Hitaasta journalismista on tullut muutamien harvojen harrastusta. Useimmat ovat kyllästyneet keskustelupalstojen mölinään ja huutamiseen ja yksinkertaisesti sulkeneet korvansa.

Olisi kuitenkin yksisilmäistä demonisoida aika, jota elämme ja ajatella ihmisten muuttuneen itsekkäiksi ja tyhmiksi. Ihmisten perustarve olla tekemisissä toistensa kanssa rakentavalla tavalla ja tehdä jotakin hyvää näkyy kaikkialla.

Projektiluontoinen vapaaehtoisuus ja hyväntekeväisyys elävät uutta kultakauttaan. Yhteisöllisiä tapahtumia syntyy ja uusiin ihmisiin halutaan tutustua. Jakamistaloudesta eli kulutustavaroiden, tarve-esineiden, kulkupelien tai jopa kotien hetkellisestä yhteiskäytöstä on tulossa vallitseva trendi. Tämäkin on mainio väylä tutustua uusiin ihmisiin.

Uusi yhteiskunnallinen tapahtuminen ja ajatusten siirtyminen toteutuu siis ihmisten välisissä verkostoissa ja pop-up-muotoisissa tapahtumissa, jotka hetkellisesti ylittävät todellisuuskuplien rajat. Näissä verkostoissa, niiden välimaastossa ja jopa solmukohtina toimivat uskonnolliset yhteisöt.

Kirkot soittivat Suomessa kellojaan Aleppon pommitusten muistolle ja synnyttävät samalla maailmanlaajuisen ilmiön lisäksi kotimaisen rauhanmielenosoituksen ja tukikonsertin.

Uskonnolliset yhteisöt toimivat Suomessa aktiivisesti yhdessä torjuakseen vihapuhetta ja lieventääkseen ennakkoluuloja erilaisia ihmisryhmiä kohtaan. Muslimiyhteisöt auttavat uusia maahantulijoita integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kirkko toimii yhdessä monenlaisten järjestöjen kanssa, jotta paperittomien kanssa selvittäisiin talven yli.

Yhteiskunnallisen toiminnan lisäksi uskonnot ovat yhteisöjen näkökulmasta myös muilla tavoilla merkittäviä.

Valtaisa kuvien ja informaation tulva kissavideoineen päivineen vie tilaa hitaalta ajattelulta ja yhteisten merkitysten etsinnältä. Sen sijaan uskonnolliset yhteisöt eivät juuri muuta teekään kuin etsivät syviä yhteisiä merkityksiä.

Uskonnot kantavat mukanaan perintöään, jossa kaiken rujon ja vanhentuneen seassa on mukana pitkän ajan kuluessa testattua viisautta ja henkistä sisältöä. Tästä perinnöstä aukeaa monia eettisiä näkökulmia ihmisen arvoon, yhdessä elämiseen ja yhteisön rakentamiseen.

Ne ovat näkökulmia, jotka tulevat todelliseen tarpeeseen myös julkisessa tilassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Alussa kuvaillut uskontojen historialliset rasitteet ja niiden piirissä tapahtuvat ongelmat eivät tietenkään häviä minnekään. Yhteiskunnan on taattava uskonnonvapauden nimissä tasapuolisuus sekä mahdollisuus myös vapauteen uskonnosta.

Silti juuri nyt on aika kuulla se, mitä uskontojen edustajat tuovat yhteiskunnalliseen keskusteluun. Uskontojen edustajien esittämiin näkökulmiin ja uskonnolliselta pohjalta esitettyihin argumentteihin tulee suhtautua täsmälleen yhtä kriittisesti kuin kaikkiin muihinkin puheenvuoroihin.

Niitä ei silti kannata ohittaa noin vain, kun etsitään satavuotiaan Suomen yhteisiä arvoja ja merkityksiä.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun porjektikoordinaattori. Teksti on alun perin julkaistu Kaleva-lehdessä sunnuntaina 18. joulukuuta.