Ylioppilaskirjoitusten hinta
Mitä jos opinnoissa ei pärjäisi, jos ei ole rahaa maksaa, eikä kukaan neuvoisi ammatinvalinnassa?
Maanantai oli tärkeä päivä monelle kambodžalaiselle nuorelle. Silloin julkaistiin vuoden 2017 ylioppilaskirjoitusten tulokset.
Kambodžalaisen tuttavani Sophalin poika ei päässyt läpi kokeista. Häpeän tunne reputtamisesta oli niin suuri, että poika sulkeutui huoneeseensa ja kieltäytyi pariin päivään puhumasta kenellekään. Kavereitaan hän ei halua edes nähdä. Pojan ystävä reputti myös. Hänelle häpeä oli ylitsepääsemätön. Hän tappoi itsensä maanantai-iltana.
Sophal, opettaja itsekin, pohti ääneen poikansa koulumenestystä lukiovuosilta. Se oli vaihdellut kovasti. Silloin, kun poika oli maksanut opettajalle kuukausittaisen 10 dollaria iltapäivien tukiopetuksesta, tulokset olivat olleet hyviä, hän oli ollut luokkansa parhaiden joukosta. Aikoina, jolloin perheen rahat olivat tiukassa eikä tukiopetukseen ollut varaa, pojan koetulokset olivat luokan huonoimpien joukossa.
Sophal kertoi tietävänsä mistä on kyse: ”Minä sanoin monesti pojalleni, että tuloksesi ovat hyviä vain siksi että maksamme opettajalle niistä. En uskonut, että hänen osaamisensa voi vaihdella niin paljon kuukaudesta toiseen, ja kannustin häntä oikeasti opiskelemaan ja sisäistämään asiat. Poikani viis veisasi neuvoistani. Nyt hän on aivan ihmeissään kun ei päässytkään läpi ylioppilaskirjoituksista.”
Ylioppilaskirjoitusten valvontaa kiristettiin vuonna 2014. Sitä ennen yli 80 prosenttia kokeeseen osallistujista oli läpäissyt ne. Vilppiä oli ilmeisen paljon, sillä ensimmäisenä tiukan valvonnan vuonna läpimenoprosentti tipahti 25:een.
Luvut kertovat karua kieltä opetuksen laadusta ja oppimistuloksista. Sittemmin tulokset ovat hiljalleen parantuneet nuorten ymmärrettyä, että lunttaamalla ja lahjomalla ei enää pääse läpi kirjoituksista. Monet opiskelevat nyt ihan tosissaan. Ongelma vain on edelleen, ettei opetuksen taso ole juurikaan parantunut julkisissa kouluissa, jolloin paremmin toimeentulevien perheiden lapset laitetaan yksityiskouluihin. Monet lapset istuvat aamupäivän valtion koulussa ja iltapäivän yksityiskoulussa tai yksityisen opettajan tunneilla. Köyhimpien perheiden lapsilla ei tällaista mahdollisuutta ole, ja heidän pitää tyytyä huonolaatuiseen opetukseen julkisissa kouluissa.
Mitä vaihtoehtoja Sophalin pojalla sitten on? Käydä lukion kolmas luokka uudestaan, saada kuulla koko vuoden olevansa epäonnistuja ja mahdollisesti reputtaa uudestaan? Kouluissa ei ole oppilaanohjausta, eivätkä nuoret tiedä, mitä muita vaihtoehtoja on kuin päästä läpi ylioppilaskokeesta ja jatkaa yliopistoon. Vaihtoehtoja kuitenkin on, ammatillisista kursseista ja ammattikoulutuksesta ammattikorkeakoulutukseen.
Kirkon Ulkomaanapu on yhdessä Kambodžan opetusministeriön kanssa kehittänyt oppilaanohjausta. Työ alkoi opetussuunnitelman luomisesta ja maan ensimmäisten opojen kouluttamisesta. Pilottivaiheen tulokset ovat erittäin lupaavia. Opinto-ohjausta saaneet nuoret ovat tietoisempia vaihtoehdoistaan, tuntevat itsensä ja unelma-ammattinsa paremmin ja ovat motivoituneempia pysymään koulussa ja jatkamaan opintojaan. Ensi vuonna työ laajenee uusiin provinsseihin.
Kaivan työpöytäni pinoista esiin kaiken oppilaanohjaukseen ja ammattikoulutukseen liittyvän materiaalin ja ojennan ne Sophalille. Olin juuri edellisellä viikolla ollut työministeriössä kokoustamassa ammattikoulutuksen kehittämisestä. Selitän, minkälaisia opintopolkuja pojalle on, ja annan erilaisten oppilaitosten esitteitä kotiin vietäväksi.
Sophal huokaisee helpottuneena. Tämä saattaisi auttaa poikaa näkemään uusia vaihtoehtoisia suuntia elämälleen. Illalla lähetän hänelle vielä linkin nettisivustolle, johon kambodžalaiset yliopisto-opiskelijat ovat tehneet videoita eri ammateista. www.careeroncamera.org
Ilman tietoa vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista nuorten tulevaisuuden horisontti näyttää kapeammalta ja synkemmältä kuin se onkaan.
