Tekoja: Ilmastonmuutos haastaa maailman ruokajärjestelmiä uskovat Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell ja BIOS-tutkija Ville Lähde

Ruoantuotanto on rajusti muuttuvan ilmaston vuoksi ennennäkemättömien haasteiden edessä. Mitä siitä seuraa? Tekoja on Kirkon Ulkomaanavun uusi podcast-sarja, joka kysyy tärkeimmät kysymykset tämän päivän polttavimmista globaaleista aiheista.

KÖYHYYS, KUIVUUS, rankkasateet ja satoa tuhoavat heinäsirkkaparvet: ruoantuotanto on nyt ennennäkemättömien haasteiden edessä. Muuttuva ilmasto lisää sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita ja pitkiä kuivuusjaksoja. Tästä esimerkkinä käy Itä-Afrikkaa parhaillaan koetteleva pahin kuivuus 70 vuoteen, joka uhkaa synnyttää varsinaisen nälänhädän Afrikan sarveen.

Myös Ukrainan sota on vaikuttanut globaalisti esimerkiksi vehnän maailmanmarkkinahintoihin ja synnyttänyt myös kaukana Itä-Afrikassa ihmisten elämään vaikuttavan rahan arvoa heikentävän inflaation. Muutokset näkyvät myös tavallisten ihmisten ruokapöydissä, erityisesti kehittyvissä maissa. Niukat sadot ja epävarmuus ruuansaannista aiheuttavat myös konflikteja ja ilmastopakolaisuutta.

Mitä tarkoittavat ruokaturva ja ruokajärjestelmä?

Ruokajärjestelmä-käsitettä voi BIOS-tutkimusyksikön tutkijan Ville Lähteen mukaan lähestyä hedelmällisesti kahdesta suunnasta. Yhtäältä tarkastellaan ruoan matkaa tuotannosta kauppaan, jalostukseen, kulutukseen, kotitalouksiin ja aina jätteisiin asti.

”Joissain tarkasteluissa otetaan huomioon myös ruoan terveysvaikutukset ja välittömiä ympäristövaikutuksia. Se on ikään kuin verkostomalli, jossa kaikki toimijat ja niiden väliset vaikutussuhteet yritetään nostaa esiin”, hän sanoo.

Omassa työssään Lähdettä on kiinnostanut täydentää ruokajärjestelmän analyysinäkökulmaa.

”Se on vähän kuin ruumiinavaus, että otetaan palaset laboratoriopöydälle”, hän sanoo.

Maailmassa on tietysti lukemattomia ruokajärjestelmiä eri maissa. Niiden rakenteet ovat Lähteen mukaan hyvin erilaisia. Ketjuja pellolta pöytään voivat olla hyvinkin suoria tai ne voivat olla todella monimutkaisia, logististen järjestelmien ja suurten yritysten välittämiä. Ketjuihin voi liittyä myös vahvaa globaalia eriarvoisuutta. Lähde tarkasteleekin esimerkiksi sitä, keitä kaikkia alalla toimii, mutta myös vallan ja oikeudenmukaisuuden näkökulmia.

Ville Lähde haluaa avata aina ruokaturvan käsitettä.

”Suomessa ruokaturvasta puhutaan usein vähän täkäläisestä kapeasta perspektiivistä ja kansallisen omavaraisuuden tai kriisivalmiuden näkökulmasta. Kansainvälisessä, esimerkiksi YK:n ja kehitysjärjestöjen keskustelussa ruokaturvalla kuitenkin tarkoitetaan käytännössä oikeestaan ihmisyksilön näkökulmaa eli sitä, onko ruokaa olemassa, onko ruoan äärelle pääsyä, pystyykö ruokaa hyödyntämään turvallisesti ja terveellisesti, onko sähköä tai polttoainetta sen kypsentämiseen, onko ruoka puhdasta ja niin edelleen.”

Tarkastelun alla voi olla myös se, ovatko ruoan olemassaolo, saanti ja hyödyntäminen vakaalla pohjalla ja ovatko ne kunnossa yhden kuukauden vuodessa vai läpi vuoden?

”Eli nähdäänkö nälkää osa vuodesta vai koko vuosi”, Lähde selittää.

Lisäksi ruokaturvaa voidaan tarkastella ruokasuvereniteetin tai valtaistumisen näkäkulmista.

Nälkä ajaa pakolaiseksi

Nälkä synnyttää konflikteja ja saa aikaan muuttoliikkeitä. Missä mennään ja mikä neuvoksi? Tekoja-studiossa oli alkuvuonna 2022 Ville Lähteen lisäksi myös Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell.

Tekoja-podcastin juontaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnänasiantuntija Ulriikka Myöhänen.  

Voit kuunnella Tekoja myös Spotifyssa tai Suplassa

Jakso 1: Miksi nuori radikalisoituu?
Jakso 2: Mistä seuraava Beyoncé?
Jakso 3: Miksi he pakenevat?
Jakso 4: Miten tytöt pärjäävät koronapandemian jälkeen?

Saavutettava tekstiversio keskustelusta

[00:00:00] Musiikkia.

Ulriikka Myöhänen [00:00:02]:

Muuttuva ilmasto lisää sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita ja pitkiä kuivuusjaksoja. Muutokset näkyvät myös tavallisten ihmisten ruokapöydissä, erityisesti kehittyvissä maissa. Niukat sadot ja epävarmuus ruuansaannista aiheuttavat myös konflikteja ja ilmastopakolaisuutta. Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja tänään studiossa kanssani on kaksi huippututkijaa, Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell ja Bios-tutkimusyksikön tutkija Ville Lähde. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskusteluun.

Mila Sell [00:00:37]:

Kiitos.

Ville Lähde [00:00:37]:

Kiitos.

Ulriikka Myöhänen [00:00:39]:

Mila, sinä olet vastikään palannut Itä-Afrikasta Suomeen ja olet siellä tehnyt töitä Healthy Food Africa -projektin parissa. Kerrotko vähän kuulumisia sieltä kentältä, mikä tuossa projektissa on ideana?

Mila Sell [00:00:51]:

Se on tämmönen aika laaja EUn rahoittama Horizon 2020-projekti, joka tarkottaa et aina toimitaan monessa maassa ja monien eri toimijoiden kanssa. Siellä on tutkijoita, siin on tutkimusaspekti, mutta paljon kans ruohonjuuritason toimintaa. Tässä on koronan takia ollu vähän erilainen aloitus tälle hankkeelle, se alko jo kesäkuussa 2020 ja nyt mä pääsen ekan kerran sinne ihan paikan päälle. Näkemään, et mitä siellä on tapahtunu ja tapahtumassa, ja tutustumassa käytännössä ihmisten kanssa. Ja olihan se — se oli todella hyödyllistä ja myöskin tosi kiva nähdä et kyllähän siellä on, vaikka on ollu vaan virtuaalikokouksia, niin siellä on asioita jo tapahtunut ja aktiviteettia menossa.

Ulriikka Myöhänen [00:01:43]:

Mitä siel käytännössä tehdään siis?

Mila Sell [00:01:45]:

No, käytännössä tämä on aika laaja hanke, jossa käsitellään ruokajärjestelmää kokonaisuudessaan, mutta näissä eri maissa on sitten erilaisia paikallisia hankkeita, missä ne paikalliset toimijat on oikeestaan identifioineet et mitkä on ne heidän kannalta olennaiset asiat, et hanke kokonaisuudessaan kattaa koko ruokajärjestelmää, eli lähtien siitä tuotannosta kuluttajiin asti, mutta sitten esimerkiksi, nyt mä kävin siis Ugandassa ja Keniassa, ja muun muassa Ugandassa on tää Quan koordinoima, tai siellä paikallisesti vetämä hanke Rwamwanjan pakolaisalueella. Ja siellä yritetään tukea pakolaisia ja myös sen host communityn ihmisiä, parantaa paikallisia viljelymenetelmiä ja kaikkea siihen liittyen.

Ulriikka Myöhänen [00:02:41]:

Kuulostaa tosi kiinnostavalta. Tässä keskustelussa, ja tässä sunkin ensimmäisessä puheenvuorossa nousi jo yksi käsite esiin, niin voitais ottaa käsitteet nyt heti pöytään. Tärkeitä varmaan tässä keskustelussa ovat nämä ruokajärjestelmän ja ruokaturvan käsite. Pystyisitkö lyhyesti tiivistämään, mitä nuo tarkoittavat, Ville Lähde?

Ville Lähde [00:03:01]:

Ruokajärjestelmä-käsitettä voi lähestyä musta hedelmällisesti kahdesta suunnasta. Yhtäältä se on semmonen kun Mila viittasikin, että tarkastellaan ruuan matkaa tuotannosta kauppaan, jalostukseen, kulutukseen, kotitalouksiin, jätteisiin asti. Joissain tarkasteluissa otetaan huomioon sit myös terveysvaikutukset, välittömiä ympäristövaikutuksia, se on ikään kuin verkostomalli, jossa kaikki toimijat yritetään nostaa esiin ja niiden väliset vaikutussuhteet. Mä oon ite omassa työssä ollu kauheen kiinnostunut täydentämään systeemin analyysinäkökulmaa, se on vähän kuin ruumiinavausta, että otetaan palaset laboratioriopöydälle, niin semmosella kuvalla, että tän rinnalla on tietysti lukemattomia ruokajärjestelmiä eri maissa, joiden rakenne on kauheen erilainen. Et ne voi olla hyvin suoriakin ketjuja pellolta pöytään, tai ne voi olla todella monimutkaisia, tämmösten logististen järjestelmien, suurten yritysten välittämiä. Tietysti nää aika pienet isot paikalliset ja globaalit nivoutuu vielä toisiinsa, jolloin siihen liittyy vahvaa globaalia eriarvoisuutta esimerkiksi. Niinkuin omaisuuden ja ympäristövaikutusten, terveysvaikutusten eriarvoisuutta, ja näitä pitäis pystyy kattoo rinnakkain. Yhtäältä sitä analyyttistä näkökulmaa, et keitä kaikkia täällä toimii, ja sit toisaalta tätä vallan, oikeudenmukaisuuden näkökulmaa. No sit ruokaturva, se on tärkee käsite avata aina, koska Suomessa siitä puhutaan usein vähän täkäläisestä, kapeasta perspektiivistä, et sit puhutaan lähinnä kansallisen omavaraisuuden tai kriisivalmiuden näkökulmasta, mut kansainvälisessä, niinku YKn, kehitysjärjestöjen keskustelussa sillä tarkotetaan käytännössä oikeestaan ihmisyksilön näkökulmasta. Sitä, että onko ruokaa olemassa, onko sen ruuan äärelle pääsyä, pystyykö sitä ruokaa hyödyntämään turvallisesti ja terveellisesti, eli onko sähköä tai polttoainetta sen kypsentämiseen, onko se puhdasta, niin edelleen. Ja sitten onko nää kaikki kolme muuta pilaria, tää ruuan olemassaolo, sen saanti, sen hyödyntäminen, onko ne vakaalla pohjalla. Onko ne kunnossa yhden kuukauden vuodesta, vai kaksi vai kolme vai läpi vuoden? Eli nähdäänkö nälkää osa vuodesta, esimerkiksi. Ja siihen on tutkimuskeskusteluissa jotkut halunnu tuoda näiden neljän pilarin rinnalle myös viidettä ja kuudetta pilaria, tämmöstä ruokasuvereniteetin tai valtaistumisen pilaria, eli onko ruuan tuottajilla kontrolli siihen omaan tuotantoonsa ja tuotantovälineisiinsä, vai onko he eriarvoisten ketjujen armoilla. Ja sitten musta vähän keinotekosesti siihen on yritetty ympätä vielä ympäristökestävyys, joka musta kannattaa lähestyy vähän eri välineillä, mut se on elävä käsitteistö, jota musta ei kannata käyttää puhumaan Suomen ruokaturvasta tai Namibian ruokaturvasta tai Yhdysvaltain ruokaturvasta, se on nimenomaan yksilöiden ja yhteisöjen kokemuksen, köyhyyden, nälän, turvattomuuden perspektiiviä avaava käsite.

Mila Sell [00:06:50]:

Toi on mun mielest mielenkiintosta, koska mä koen kans, että joskus yli kymmenen vuotta sitten, kun myöskin kehittyviin maihin suunniteltiin hankkeita, niin puhuttiin hirveesti ruokaturvasta. Kaikki oli ruokaturvaa, ruokaturvaa. Mun mielestä sitä käytetään enää aika vähän, tai se on joku pieni osa, koska nimenomaan nähdään sitä kokonaisuutta, just sitä verkostoa, mitä liittyy tähän koko ruokajärjestelmään. Ei pelkästään ruokaturvaa, vähän turhaa melkein katsoa, jos ei nää sitä osana kokonaisuutta, koska just nää mitä Ville sanoit, niin niitähän pitää turvata, ja ne on kaikki riippuvaisia siitä koko verkostosta.

Ville Lähde [00:07:29]:

Mä lisään tohon vielä et yks syy minkä takia myös, kaks rinnakkaisprosessia, jonka takia sen sanan käyttö on vähentynyt, et sitten monet esmes köyhemmän etelän maatalousaktiivit on kokeneet, että tätä termiä on käytetty vähän passiivisessa mielessä, et he on nälän ja turvattomuuden kohteita, ja he on halunnu korostaa tätä ruokasuvereniteettiä, tämmösiä heidän omaa aktiivisuuttaan, poliittista toimijuuttaan korostavana terminä. Tä on leimallinen piirre näissä kansainvälisissä keskusteluissa, millään sanalla ei oo vakiintuneita merkityksiä vaan käydään koko ajan myös kamppailua siitä, et kenellä on puhevaltaa, ja nää sanat on kanavia sen määrittelykamppailun käymiseen.

Ulriikka Myöhänen [00:08:19]:

Aivan. Muuttuva ilmasto on jo pitkän aikaa haastanut ruuan tuotantoa ympäri maailman, ja viime vuosina riesana ollu muun muassa koronapandemia ja tuolla Itä-Afrikan suunnalla esimerkiksi heinäsirkkaparvet, jotka ovat tuhonneet satoja. Millaisten haasteiden edessä ruuan tuotanto on nykypäivänä? Mila, haluaisitko alottaa?

Mila Sell [00:08:39]:

Kuten sanoit niin niitä haasteita on tosi paljon. Ja jos nyt puhutaan nimen omaan Afrikasta, esimerkiks tässä tapauksessa, niin mun mielest yks suuri haaste on se, että nää pienviljelijät on niin köyhiä. Se on mun mielestä lähtökohta kaikkeen. Se maapläntti, mitä ne viljelee, on tosi pieni, ja niil ei oo mahdollisuuksia maanparannusmenetelmiin tai kasteluun tai mihinkään muuhunkaan, et se on mun mielestä kaikkein suurin haaste. Just tämmöset hankkeet, jotka yrittää tukea näitä toimintatapoja, niin niillä voi olla vaan aika pieni vaikutus niin kauan kun se systeemi ei kaiken kaikkiaan muutu. Toki sitä pitää tehdä, ja niitä on valtavasti, jos nyt esimerkiks tätä Rwamwanjan pakolaisaluetta mietitään, niin siellähän on noin 80 000 ihmistä ja jokainen on saanut valtiolta pienen pläntin viljeltäväksi. Heidän on vaan pakko pärjätä sillä, mut ne rakenteelliset ongelmat on niin suuret ja niin paljon laajemmat, et siinä voidaan hyvin paikallisesti tehdä asioita. Mut jos nyt niitä haasteita miettii, niin ilmastonmuutos, tietysti yks keskeinen on tää kuivuus, ja sen huomaa kyllä joka ikinen viljelijä ihan konkreettisesti. Me ollaan paljon tehty myös viime vuosina esimerkiks Pohjois-Ghanassa työtä, ja se on tietysti kuivempaa aluetta noin lähtökohtaisesti verrattuna Ugandaan, ja joka ikinen viljelijä muistelee, että sillon heidän- Noh, (naurahdus) muutenkin tietysti muistellaan, että nuoruudessa kaikki oli paremmin, mutta tää, että aurinko on kuumempi, ja ihan konkreettisesti ei pysty olemaan siellä pellolla yhtä pitkään. Maa on kovempaa, sitä on vaikeampi käsitellä kun ei oo traktoreita ja muita, et tämmösiä. Mut sitten toki myöskin, et esimerkiks Ugandassa, jossa ei oo samalla tavalla niin suuria kuivuusongelmia, tai näillä alueilla varsinkin sitten on kaatosateita ja muita ongelmia, jotka sitten vuorostaan aiheuttaa myöskin haasteita. Hyvin konkreettiset asiat on näitä.

Ulriikka Myöhänen [00:11:06]:

Mainitsit nyt tässä jo kuivuuden ja rankkasateet. Onko jotain muita ilmaston muuttumiseen liittyviä asioita, mitä on pantu merkille tuolla Itä-Afrikassa?

Mila Sell [00:11:17]:

Yks, joka nyt tuli esille just tällä matkalla, niin siellä valitettiin, että oli tullu rakeita, valtavia rakeita. Ja siinä oli menny kaikki matalaks, ja se tarkotti sitä, että kun esimerkiksi pavut, nä palkokasvit, mitä ne siellä viljeli, olikin yhtäkkiä siellä maan pinnalla niin siellä ne homehtui saman tien ja meni pilalle.

Ulriikka Myöhänen [00:11:40]:

Aika konkreettisia asioita ja konkreettisia merkkejä, siitä olet ihan itsekin viime aikoina todistanut omilla silmilläsi. Ville, voiko sanoa, että muuttuva ilmasto, sään ääri-ilmiöt, aiheuttavat tähän maailmaan nälkää?

Ville Lähde [00:11:57]:

Voi, mut se vaatii täydennystä, mitä oikeestaan Mila tossa hyvin pohjusti. Se, millä tavalla vaikkapa sään ääri-ilmiöt tai uusien tuholaisten tai tautien levinnäisyys vaikuttaa ruuantuottajiin, on kuitenkin aina riippuvainen siitä, kuinka haavoittuvainen heidän lähtöasema on. Ja se on tietysti se kriittinen ongelma monilla maailman pientuottajilla köyhemmissä maissa. Semmonen hyvä tilastotieto pohjalla on se, että maailman pienviljelijät tuottaa, vähän laskutavasta riippuen, noin puolet maailman ruuasta, mutta he on myöskin erittäin suurella prosentilla aika köyhiä ja ruokaepävarmoja, ruokaturvattomia. Ja tässä just se henkilökohtaisen ruokaturvattomuuden käsite on aika tärkeää, eli vaikka ihminen tuottaa muillekin ruokaa niin itse saattaa kärsiä konkreettisesti nälkää osan vuodesta, mikäli se taloudellinen tilanne on huono. Ja monilla, just alueella, jossa on eniten köyhyyttä, nälkää, turvattomuutta, siinä yhdistyy se, että ilmastomuutoksen vaikutukset tulee rajuimpina maailmassa, ja sit se tilanne on valmiiks haavoittuvainen. Ja sen takia niinku Mila sanoi, siit ei voida lähteä parantamaan ellei sitä juurisyytä, sitä haavoittuvaisuutta voida parantaa, et se ei auta, jos ne sadot kasvaa, jos sä et saa niitä myytyä ja jos et saa järkevää hintaa. Ja tän takia mä just pidän tärkeenä pitää näkyvissä aina sitä globaalin eriarvoisuuden näkökulmaa näissä verkottuneissa maailman ruokajärjestelmissä, et Afrikassa on hyvin paljon semmosia alueita, jotka välttämättä ei olis tuontiriippuvaisia, mikäli paikallisessa ruokajärjestelmässä ois mahdollisuus myydä, paitsi ihan lähialueille, myös naapurimaihin toimivammin niitä elintarvikkeita. Silloin niillä pienviljelijöillä olis mahdollisuus saada siitä kunnon elanto ja sen myötä myös sopeutuu näihin ympäristön muutoksiin. Toki rajat tulee vastaan, jos tulee tämmönen elinkelvoton lämpötila, mikä uhkaa joitain alueita, niin mikään sopeutuminen ei riitä, mutta ilman sitä perusturvaa sopeutuminen ei onnistu. Et sit on joitain maailman alueita, joissa tuontiriippuvaisuus on niin hurjaa nyt jo, niin niissä ei ikinä pärjätä sillä omalla tuotannolla, mut sielläkin niiden paikallisten tuottajien elinkelpoisuuden ja elannon parantaminen kuitenkin antais puskuria tämmösissä kriisitilanteissa. Koskaan ympäristömuutokset ei puhtaasti aiheuta mitään. Ja taustalla on kuitenkin se asia, että maailman nälkäongelma ei isossa kuvassa juonnu läheskään pelkästään tuotannon riittämättömyydestä. Teoriassa maailmassa ois ruokaa kaikkien ruokkimiseen, muttei se tietenkään kestävästi ruokita, et rahdataan sitä ilmaseks paikasta toiseen, mutta mahdollisuudet tuottaa kaikille ruokaa kaikilla alueilla ois olemassa, et semmonen haavoittuvainen tuontiriippuvuus vois olla huomattavasti pienempää. Ja sellasessa maailmassa taas sitten nää ympäristömuutokset iskis meihin huomattavasti vähäisemmin, se on aina yhdistelmä sitä luonnon voimaa ja meidän yhteiskunnan eriarvoisuutta ja haavoittuvaisuutta.

Ulriikka Myöhänen [00:15:37]:

Jos ajatellaan Itä-Afrikkaa, niin Mila, kuullostaako tämä Villen kuvaama tutulta? Onko tämä sitä todellisuutta siellä?

Mila Sell [00:15:45]:

Se on tietysti eri alueilla hyvin, hyvin vaihtelevaa myös maiden sisällä, mutta ehdottomasti juuri näin. Ja mun mielestä siin on mielenkiintonen ylipäänsä, jos miettii ruokaturvanäkökulmaa tai esimerkiks ravitsemusnäkökulmaa, niin siellä, ei varsinaisesti Rwamwanjan alueella, siellä painotutaan maissin viljelyyn ja siin on vasta tulossa mukaan muita, et hei kannattaa jokasen viljellä vähän tomaattia tai jotain muuta edes, et sais vähän paremman ravitsemuksen. Mut sit aika lähellä on semmonen alue, Fort Portalin alue, jossa viljely on hyvin, hyvin vaihtelevaa ja laajaa ja siellä saadaan erittäin suuret sadot, siel on kaiken näkösiä hedelmiä ja ne vaan poksahtaa tossa avokadot (naurahdus) puussa esille, ja sitä ei voi estää. Sitä ruokaa tulee, mutta sit yllättäin kuitenkin siellä yli 40% lapsista on aliravittuja. Siihen liittyy tämmönen omituinen väärinymmärrys siitä, et mitä kannattaa niille omille lapsille- tai millä niitä ruokitaan ja mitä taas myydään, koska siel viedään tosi paljon just naapurimaihin ruokaa siltä alueelta. Ja sitten kuitenkin ihmiset on itse aliravittuja. Et paljon ymmärrystä pitäis siinä, se nyt ei ehkä suoranaisesti liity ilmastonmuutokseen, mut ihan ylipäänsä tähän paikalliseen ruuantuotantoon ja ruokaturvaan. Mut totta, et siellä pystyis kyllä viljelemään riittävästi kaikille.

Ville Lähde [00:17:35]:

Tohon ravitsemukseen yks huolestuttava piirre on ilmastonmuutoksen kohdalla, vielä, sanotaan parikytä vuotta sitten puhuttiin optimistisesti siitä, että sadot alkaa kasvaa, kun tulee lämpimämpää ja tulee enemmän hiilidioksidia ilmaan, ja se vaikutus on osittain totta, mut sit aika paljon on nykyisin tutkimusta, mä en tiedä kuinka vahvistunutta se on, mutta siitä paljon ollu tutkijat huolissaan, et kasvien ravinteikkuus saattaa heikentyä, kun alkaa kasvaa nopeammin ja voimakkaammin. Ja nimenomaan tämmöset mikroravinteet, vitamiinit, hivenaineet, muut, jotka on tosi elintärkeitä ja joista usein on puutetta, vaikka ruuasta saatais energiaa ja proteiinia tarpeeksi. Jos ne alkaa kasveista vähentyä, niin sillonhan siinä voi syntyä valtava niinsanotun piilonälän hyökyaalto, et puutostaudit ja muut alkaa lisääntyä, vaikka näennäisesti tilanne olis aika hyväkin jollain alueella. Toivon, että ne ei toteudu niin rajuina kuin joissain tutkimusspekulaatioissa on ollu.

(musiikkia)

Ulriikka Myöhänen [00:18:44]:

Tästä keskustelusta huomataan, että moni asia nivoutuu ja kietoutuu tässä kentällä toisiinsa, tä on aika laaja-alainen asia. Tässä tuli jo ilmi se, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset ruuantuotantoon, ruuan saantiin, se miten se vaikuttaa, iskee pahiten haavoittuvaisiin yhteisöihin. Jos puhutaan siitä vähän, niin ketä nä ihmiset oikeestaan on? Kehen se iskee kaikista tiukimmin, kovimmin, Mila?

Mila Sell [00:19:15]:

Kyllä ne on ne maanviljelijät itse ensisijaisesti, ja sitten totta kai maanviljelijöitäkin on hirveen erilaisia ja eri lähtökohdista ja nyt, jos vielä kertaalleen palataan sinne Quan hankkeeseen, niin nehän on vielä kaiken lisäks pakolaisia. Eli niillä ei ole sitä muutakaan turvaverkkoa tai -verkostoa siellä ympärillä, niin nehän on erityisen haavoittuvaisia. Mutta ylipäänsä aika paljon puhutaan siitä, että naisviljelijät on huonommassa asemassa, koska aika laajasti menee niin, että siinä vaiheessa kun ei saada maanviljelystä riittävästi tuloja perheelle, niin sitten mies ja nuoret miehet perheessä lähtee muualle, kaupunkeihin ja muuta, hakemaan sitä lisätuloa, ja saa ehkä myöskin, eikä se välttämättä sitten palaudu sinne perheelle. Et sitten joutuu ne naiset vielä hankalampaan asemaan, et niillä ei ole sitä toista elättäjää tai työntekijää, niin ne joutuu hoitamaan sekä lapset että pläntin itse. Kyllä ne on kaikkein heikoimmassa asemassa.

Ville Lähde [00:20:29]:

Mä voisin tähän lisätä sit sen, et on tietysti myös se hankala skenaario, että on monia vaikka Yhdysvaltain kaltasia maita, jotka vie hirveet määrät ruokaa tällä hetkellä, mut siel on semmosia isoja tuotantoalueita, Kalifornia, Keskilännen alueet, joissa alkaa pohjavesivarat hiipua, niin se on ihan todennäköinen skenaario, et Yhdysvaltain ruuantuotanto alkaa jossain vaiheessa vähetä merkittävästi, jolloin siitä tulee joko nettotuoja tai sit se alkaa viedä vähemmän, Kiina on varmaan nettotuoja kokonaisuutena katsoen, mut siel on myös tämmösii alueita, Australia on hankala tässä, Brasiliassa on omat riskinsä, niin voi käydä niin et maailman kokonaistuotanto alkaakin ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan vähentyä. Jolloin maailman markkinoilla on vähemmän ruokaa, sen hinta heilahtelee vahvemmin, keskimäärin nousee, ja just ne maat, joissa ollaan sit väistämättä syvästi tuontiriippuvaisia tän meidän perityn tilanteen takia, et sitä ei täysin pystytä korjaamaan. Jossain Tunisia, niinku esimerkiks, niin siellä vaikutukset ikään kuin suoraan on Yhdysvalloissa, ilmastonmuutoksessa, mut ne heijastuu näiden kaupan rakenteiden ja muun takia hyvin voimakkaasti esmes semmosille alueille, joissa nyt menee vaikka 50% tuloista ruokaan, vehnään ja maissijauhoon. Jos se hinta tuplaantuu, niin se on aivan katastrofaalinen skenaario ihmisille tietysti.

Ulriikka Myöhänen [00:22:05]:

Kyse on siis globaalista ilmiöstä, ja todellakin nä vaikutukset on globaaleja, yltää sieltä Yhdysvalloista vaikka Egyptiin tai Tunisiaan asti. Palaisin Mila, kun mainitsit ton äskön, että monet näistä haavoittuvaisista henkilöistä tai yhteisöistä ovat vielä kaiken lisäks pakolaisia. Uganda on tunnettu pakolaispolitiikastaan, ja siellä pakolaiset saavat esimerkiksi viljelysmaata käyttöönsä. Eikös tä oo aika hyvä suunta, näillä tilkuilla voidaan edistää esimerkiks uudenlaista ruuantuotantoa?

Mila Sell [00:22:35]:

Siis Ugandallahan on aivan erityisen hyvä tä politiikka, mut mitä nyt kävi ilmi siellä paikan päällä, että joo, sitä maaplänttiä annetaan, mut sit siinäkin on semmonen turvattomuus, se ei oo kuitenkaan oma. Ja yhtäkkiä jos sut siirretäänkin jonnekin muualle alueen sisällä, et se oli ihan selvää, kun niitten viljelijöiden kanssa puhui, tai niitten asukkaiden, että ei ne esimerkiksi panosta yhtään maan parannukseen, joka kuitenkin vaikuttais merkittävästi tulevai- just nää kaikki mikroravinteet ja muut tuotteissa, et jos sitä maata hoitaa hieman, tai sitten vaikka se, että istuttais hedelmäpuita, tän tyyppisiä asioita. Ne ei tee niitä, koska niillä ei ole sitä tunnetta, että ne tietää, että tästä on heille hyötyä, tai heidän lapsille, koska he saattaa joutua pois. Ja sitten tietysti se pakolaisuuskin, niin moni heistä ajattelee, että kyllähän he on kuitenkin palaamassa sinne kotimaahan jollain aikavälillä. Ja tä on mun mielestä hirveen haitallista sille paikallistuotannolle, et kun ei oo sitä turvaa, turvallisuutta tulevaisuutta ajatellen, niin sit ei panosteta, vaan yritetään niillä keinoilla, mitä on just sillon. Ja tottakai se, että vaikka alkaa viljellä jotain vihanneksia siinä lisäks, se on hirveen hyvä asia, ja se voi edistää hieman sitä perheenkin tilannetta, mutta se ei oo kuitenkaan ihan kestävää. Siinä ois hirveen hyvä politiikka, mut se ei ihan loppuun asti kuitenkaan riitä.

Ville Lähde [00:24:17]:

Tos maan parannuksessa on vielä semmonen ulottuvuus, et jos tämmöset toimet, joilla saadaan maan ravintakierrot parannettua, maan vesitalous parannettua, hedelmällisyys paranee monella tavalla, niin ne vielä tuottais vastustuskykyä monille ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Täysin win-win asioita. Maa on vähemmän altis eroosiolle, jos siinä on kunnollinen humusrakenne, jos siinä on suojakasvillisuutta, esmes hedelmäpuita tai puskia, jotka samalla tuottaa muuta hyötyä. Jos ei oo nimenomaan sitä ruokaturvan neljättä pilaria, vakautta, niin se ei auta, että yhtenä vuonna tilanne saadaan kuntoon, koska puuttuu halu ja kiihoke lähteä tekemään vuoden, kahden, kolmen, kymmenen vuoden suunnitelmia.

Ulriikka Myöhänen [00:25:08]:

Onko siis niin, että tää pakolaistilanne itse asiassa osaltaan myös kuormittaa ympäristöä ja ilmastoa?

Mila Sell [00:25:14]:

Ehdottomasti kuormittaa. Ja pienviljely, tai ei pienviljely pelkästään, vaan viljely ylipäänsä kuormittaa aivan valtavasti. Se vois olla osaratkaisu, niinku Ville just tossa selitti, mutta se, miten se tällä hetkellä toimii, sehän kuormittaa aivan valtavasti, se ruuantuotanto. Ja sit pitää tietysti täs tuoda esille se, että lihantuotanto nyt erityisesti kuormittaa kaikin puolin. (naurahdus) Jos me jotain halutaan ilmastonmuutokselle tehdä, niin siinä on kyllä saumaa.

Ville Lähde [00:25:48]:

Syyrian sodan edellähän Syyriaan oli tullu Irakista aika suuri määrä pakolaisia, mä en muista oliks se noin miljoona, ja siellä oli samaan aikaan myöskin hallituksella tämmönen ohjelma, jossa pyrittiin vesi-intensiivistä puuvillatuotantoa lisäämään, tehtiin ohjelma, et saatiin tukea uusien porakaivojen tekemiseen. Tavallaan täydellinen myrsky huonoja asioita, tuli kuivuusvuosia, oli panostettu vesi-intensiiviseen talouteen, oli imetty pohjavesivaroja, ja sitten tuli kauheesti uutta väkeä. Ihmiset yrittää kamppailla elannostaan tommosessa tilanteessa, ja se on yks rakenteellinen syy Syyrian konfliktin taustalla, ei tietenkään ainut syy, koska siellä on ihmisiä, joilla on omia moraalisia, uskonnollisia ja poliittisia intohimoja, halua vapauteen ja kaikkea sellaista. Mut samoin myös niin sanotun Arabikevään taustalla on nähty, että siellä oli samaan aikaan ruokakriisejä laajalla vyöhykkeellä, ja nä ruokamielenosotukset on historiallisesti usein tämmösten kansannousujen alottajia.

Ulriikka Myöhänen [00:27:00]:

Mm, Mila jatka vaan.

Mila Sell [00:27:01]:

Tuli vaan tosta mieleen, että tää tuli ilmi. Mä olin tosiaan myöskin Keniassa, ja siellä vierailtiin parilla slummialueella ja puhuttiin eri toimijoiden kanssa. Siinä nousi joka keskustelussa esiin tää et ruoka on kaiken lähtökohta, kaiken a ja o. Ja siel oli yks, joka sanoi, että köyhät eivät nuku, koska ovat nälkäisiä, ja rikkaat eivät nuku, koska köyhät eivät nuku, nimenomaan se on kaiken taustalla jollain tavalla. Jos ei ruokaturvaa oo, niin kyllä se johtaa turvattomuuteen kaikilla eri tasoilla.

Ville Lähde [00:27:42]:

Sit tää muuttoliikkeet, pakolaisuus ja siirtolaisuus eri muodoissaan voi toisella tavalla liittyä näihin nälkäkysymyksiin, et Afrikan länsirannikolla etenkin tiettyjä alueita, jossa paikallinen kalastuselinkeino on hyvin vakavissa vaikeuksissa tai käytännössä tuhoutunu, koska näitä rannikkoalueita on leasattu ulkomaisille troolareille, jolloin valtava elinkelpoinen pienkalastaja elinkeino on menny ja sen mukana on menny satamien jalostus ja kaupankäynti ja muita elinkeinoja, usein naisvaltasia elinkeinoja. Ja sit ihmisi on joutunu muuttamaan sieltä pois. Voi se muuttoliikkeen vaikutus syntyä myös moneen eri suuntaan liittyen näihin ympäristöongelmiin.

Ulriikka Myöhänen [00:28:35]:

Niin, ilmastonmuutos, ruoka. Aika monenlaisia vaikutuksia sekä sinne toimeentulon puolelle, itse ympäristöön, konflikteihin, ilmastosiirtolaisuutta. Nyt kun pysähtyy oikein tän äärelle, nyt tulee semmonen olo et miten iso asia tämä itse asiassa onkaan.

Ville Lähde [00:28:55]:

Niinku tos aiemmin sanoin, et kun on semmosia kriittisiä rajoja, joidenka jälkeen selviäminenkään on mahdotonta. Eläimet kuolee, ihmiset ei voi olla ulkona töissä, ei oo tarpeeks vettä, ei pysty käytännössä juomaan, et selviäis hengissä. Jos tilanne päästetään niin pahaksi, niin sitten maailmassa on isoja alueita, joissa on satoja miljoonia ihmisiä, joiden on pakko lähteä muualle. Sit ollaan aivan erilaisten kansainvaellusten äärellä kun koskaan historiassa, ja niihin ei voi sopeutumistoimilla, pakolaisleireillä, tällasilla reagoida, sit ollaan tosi vaarallisessa maailmassa. Tällä hetkellä ehdoton lähtökohta, et on pakko saada tietty onnistuminen ilmastopolitiikassa, tai ainakin vähemmän huono epäonnistuminen (naurahdus) että vältetään noi skenaariot.

Ulriikka Myöhänen [00:29:47]:

Millonka tämmönen skenaario vois olla mahollista, psytytäänkö sitä arvioimaan nyt?

Ville Lähde [00:29:52]:

Ei se oo semmonen “plus miinus nolla”-tilanne, ei oo tarkkaa rajaa, se on vähän kuin nä ilmastonmuutoksen turvarajat, 1,5-2 astetta, sen jälkeen menee koko ajan pahemmaksi. Olennaista on se, että tuleeko esmes jollain alueella joka vuosi säännöllisesti vaarallisia “märän sukan” lämpötiloja, se on kätevä arkinen mittaustapa, niinku hehkulampulla ja sukalla pystytään mittaamaan sitä, et pystyykö ihminen haihduttamaan kosteutta itsestään, jos yhdistyy kova ilmankosteus ja korkee lämpötila. Jos tämmösii tulee tosi usein, niin elämä käy mahdottomaks joillain alueilla, se on frekvenssikysymys myöskin. Scifi-kirjailija Kim Stanley Robinson kirjoitti kirjan “The Minister for the Future”, joka on kirjallisesti musta aika kankee ja kömpelö opus, mut täytyy sanoa et itsellekin tuli ahdistus ja kyynel silmään, kun se alkaa viikkoja tai kymmeniä päiviä kestäneestä lämpöaallosta Intiassa, jossa kuolee miljoonia ihmisiä, mikä on mahdollinen tietyssä mielessä, jos annetaan asioiden mennä tarpeeks pitkälle. Jokainen asteen kymmennys lisää riskejä.

Ulriikka Myöhänen [00:31:16]:

Onko sulla Mila tähän kommentti?

Mila Sell [00:31:19]:

Joo, niitä skenaarioita varmaan olisi jos ois perehtyny tarkemmin, että koska ja kuinka monta ja niin edelleen, mutta kyllä se on asia, joka huolettaa esimerkiks meidän partnereita Pohjois-Ghanassa, meillä on yhteistyökumppani, joka on maanviljelijäjärjestöjen kattojärjestön puheenjohtaja, ja hän otti hyvin useesti aina esille et “meidän nuoret lähtee sille kamalalle ja turhalle matkalle”, ja hän viittas siihen että ne lähti Saharan halki kohti Eurooppaa, ja monet eivät palanneet ja niin edelleen. Ja hän tiedosti sen hyvin tähän maanviljelyn ongelmiin liittyväks haasteeksi. Kuitenkin sitä ruokaa pitää saada jostain, niitä maanviljelijöitä tarvitaan, et sekään ei tietenkään oo vaihtoehto, et kaikki yrittää muille sektoreille ja kaikki lähtee suurkaupunkeihin, koska ei sielläkään oo käytännössä kaikille järkevää tekemistä. Paljon ne nuoret, just sillä alueella esimerkiks, osan vuodesta yrittää löytää jotain muita keinoja elättää itsensä ja tuoda rahaa takasin, ja auttaa maanviljelyssä osan vuodesta. Mutta sitten kun se ei enää onnistu tai ei riitä, niin sitten ne on epätoivoisia ja lähtee sille “kamalalle matkalle”.

Ville Lähde [00:32:48]:

Toinen mahdollisuus on tietysti, että otetaan ase käteen ja liitytään erilaisiin järjestöihin tai liikkeisiin tai joukkioihin, väestöntutkijat usein puhuu väestöosingosta tai väestöpommista. Jos saadaan väestönkasvu taittumaan alaspäin voimakkaan väestönkasvun alueella, niinku Afrikassa on monia sellasia alueita, silloin on hetkellisesti suurin prosentti nuorta väestöä, jolla ei ole edessään kasvavaa lapsimäärää, josta pitää pitää huoli, niin parhaimmillaan se on väestöosinko. Jos niille annetaan töitä, mielekästä tekemistä, niin se nostaa yhteiskuntaa nopeesti ylöspäin. Jos niit töitä ei oo, niin se voikin olla väestöpommi. On turhautuneiden nuorten ihmisten joukko, ja se on monenlaisten konfliktien siemen.

Ulriikka Myöhänen [00:33:48]:

Aivan. No hei, yritetään seuraavaks löytää joitakin ratkasuja tulevaisuuden varalle tästä keskustelusta. (yhteistä naurua) Täällä studiossa peukut nousivat pystyyn. Parasta tietysti olis, jos tämä ilmastonmuutos saatais jollakin keinolla pysäytettyä, mutta kyllähän tämä tilanne varmasti vaatii jo nyt mahdollisimman hyvän työkalupakin, että ihmiset vois jollakin lailla sopeutua tähän jo muuttuneeseen tilanteeseen. Minkälaisia ratkaisuja on olemassa, jos ajatellaan ruuantuotantoa, viljelyä vaikka siellä Afrikan mantereella?

Mila Sell [00:34:22]:

Ihan ensimmäiseks mä haluaisin tohon Villen kommentin jatkoksi sanoa, että nimenomaan tää, että nuoria saatais töihin tekemään jotain mielekästä, ja sitähän Quan myös tekee ruohonjuuritasolla, et erilaista koulutusta. Ja nimenomaan se, että ei kaikkien tarvitse olla maanviljelijöitä todellakaan, vaan yhteiskunta kehittyy ja tarvitaan monenlaista osaajaa, ja että sais nuoret ihmiset työelämään jollain tavalla. Monistahan tulee yrittäjiä, mutta pienyrittäjätkin kontribuoi paljon. Sekin on tietysti aika tämmönen riskialtis elinkeino sinänsä, mutta hyvin suuri osa Afrikan nuoristahan on jonkin sortin pienyrittäjiä. Jos miettii maanviljelyä, niin kyllähän lähtökohta ois se, että ihmisiä sais hyödyntämään näitä olemassa olevia keinoja ja menetelmiä ja kaikkea agro-ekologiaan liittyviä viljelytapoja. Onhan näitä keinoja, siitähän nyt ei kyse, ettei niitä olis, mutta se, että miten me saadaan pienviljelijät siihen mukaan. Varmaan jollain tasolla järjestäytyminen, et ei yksittäiset viljelijät tarttis yrittää aina panostaa ja oppia ja sijoittaa, koska niil ei oo siihen mahdollisuuksia. Jos sais nä viljelijät toimimaan yhdessä ryhmänä, ja myös markkinoille pääsy ja niin edelleen, vois helpottua sillä tavalla.

Ville Lähde [00:36:08]:

Pienviljelijöiden ja ruokajärjestelmien pienten toimijoiden järjestäytyminen on sellanen asia, mitä EUn kaltaiset toimijat voisivat aktiivisesti tukea. Ei pelkästään antaa neuvontaa ja rahaa, vaan myöskin tukea sen äänen tuomista esiin YKn prosesseissa ja kansainvälisessä kauppaneuvottelussa. Tossa alussa puhuttiin siitä systeemisestä näkökulmasta, et me tavallaan koko ajan yritetään lappaa vuotavasta veneestä vettä pois, jos me ei saada jonkinlaista oikeudenmukaista rotia kansainvälisiin kauppasopimuksiin. Tä on hyvin karkeesti yksinkertaistettuna tällasten maiden, joiden pitäis saada se paikallinen ruokajärjestelmä kondikseen ja saada siellä elinkeinon pysyvyys ja turva kuntoon. Niillä pitäis olla oikeus valikoivasti suojata omia markkinoitaan halpatuonnilta, mutta toisaalta myöskin mahdollisuuksia kehittää paikallisia ja alueellisia kaupan verkostoja, ja saada paremmin sellasia tuotteita maailman markkinoille, joita kannattaa myydä maailman markkinoilla. Se vaatii pientuottajien järjestäytymistä ja toisaalta myös alueellisia alliansseja, et nää valtiot yhdessä pystyis tekemään yhteistyötä tämmösissä asioissa, mikä tietysti on hankalaa, jos on vanhoja etnisiä tai uskonnollisia tai poliittisia tai muita konflikteja, juontuu ne sitten kauempaa, lähempää, kylmän sodan ajalta, mutta ne on esteitä siinä. Ilman systeemisen tason muutoksia on kauheen vaikee nähdä, että nää muut keinot itsessään pystyis auttaa. Täytyy olla se turva ja oikeudenmukainen asema kansainvälisen ruokajärjestelmän verkostossa, et sit on kymmenien vuosien perspektiivi lähtee rakentamaan omaa tuotantoa, jalostusta, kauppaa, kaikkee muuta.

Mila Sell [00:38:22]:

Ja nimenomaan se, että pitäis lähteä kehittämään paikallista ruokateollistuutta näihin maihin, joka ei oo samanlaista ku mitä nää globaalit suuryritykset, vaan ne todellakin perustuis siihen paikallisuuteen ja ottais nää viljelijään suoraan siihen prosessiin mukaan ja niin edelleen. Tällasiahan aloitteita on myöskin, mutta iak vähän kuitenkin. Jos miettii, miten tää afrikkalainen ruokateollisuus toimii, niin ei se toimi kauheen hyvin. Kuitenkin on ottanut mallia tällasest globaalista, kansainvälisestä, joka ei oo oikeudenmukaista millään tavalla, vaan nimenomaan yritetään mahdollisimman halvalla saada viljelijältä raaka-aineet ja myydään ulos, miten sen sais muutettua.

Ville Lähde [00:39:19]:

Osa tämmösestä hyväntekeväisyystoiminnasta tai kehitysyhteistyöstä, joka tulee esmes isoista Gates Foundationin kaltaselta toimijalta, suoraan lähtee siitä ajatuksesta, että täytyy kehittää se meikäläisen mallinen mukainen ruokatalous, oletetaan, et se on se ainoo kehitysmalli. Kaikki kehitysapu, esmes kehitysyhteistyö, ei edes nojaa samaan suuntaan. Ne voi myös repiä rikki paikallista kehitystä, koska ne ajaa eri kehitysmalleja. Yks kiinnostava ulottuvuus, esmes monilla, ei pelkästään Afrikassa, mut Afrikka on semmonen, josta mä oon lukenu tapauskertomuksia, on kamppailua, jossa on yritetty elvyttää paikallisten kasvien ruokakäyttöä, taidot on menetetty, ja tietämyskin alkaa olla häviämässä. Koska usein tä liittyy siihen, mitä Mila sanoi, että ruokitaan esmes omaa perhettä vähän väärällä tavalla, on jumiuduttu käyttämään tiettyjä suht ravintoköyhiä, mut energiarikkaita kasveja, joista saadaan puuroja tai muhennoksia, muita helposti. Siihen ei tuu vitamiineja ja hivenaineita kunnolla, ja paikallisilla lajikkeilla niitä saa hirveen hyvin ja myös kasvaa paremmin, ne on toipumis- tai selviämiskykyisempiä vaihtelevissa oloissa, mut onhan meilläkin tosi vaikee saada ihmiset muuttamaan ruokavaliotaan, niin pitäis oppia paitsi syömään uusia asioita, myös kasvattamaan, valmistamaan, säilömään, se on tosi vaikeeta työtä, ja siihen ei oikotietä oo. Se vaatii sitkeyttä.

Mila Sell [00:41:10]:

Meillä itse asiassa on juuri tuon kaltaisia komponentteja tässäkin hankkeessa, koska lisäksi tohon, että ihmiset syö pelkkää maissia tai muuta, ei kauheen ravintorikasta ruokaa, myöskin idealisoi länsimaalaista ruokakulttuuria, mikä ei todellakaan, sit syödään vaan vehnää ja hampurilaisia, pyritään sellaseen sen sijaan, että arvostais omia perinneruokia. Tähän mä luulen, että on ainakin jonkin sortin liike jo herännyt, että oikeesti meillähän on tosi paljon hyviä ja terveellisiä ruokia meidän omassa ruokakulttuurissa. Esimerkiks siellä Fort Portalissa meillä on yks partneri, joka on kouluttanut ja tehnyt töitä näiden naisten kanssa, jotka myy ruokaa kaduilla, ja nehän on perinteisesti myyny pikaruokaa, paistelee ranskalaisia perunoita tai näin. Sit kun heidän kans on tehny yhteistyötä, et hei alkakaa myydä tätä perinneruokaa, sitä on vaikka kuinka paljon, niin heidän tulot on lisääntyneet valtavasti. Ihmisethän toteaa, että tätähän voi kans syödä. Se vaikutus on aika suuri, vaikutus heidän tuloihin on positiivinen, mut myöskin ne, jotka käy siellä ostamassa ja syömässä sitä ruokaa sen sijaan, et ostais roskaruokaa. Tämmöst tehdään. Paljon on esimerkiksi slummeissa, Nairobissa ja Kisumussa, kun yritetään tukea sitä, mitä paikalliset järjestöt on huomannu, ja alkanu tehä paljon puutarha- tai viljelyä takapihalla, missä ne käyttää säkkejä tai ripustaa takaseinälle jotain purkkeja ja muuta, kun siellähän ei oo tilaa viljellä. Tämmösiinhän tä on just hyvä, et esimerkiks tämmösiä perinnekasveja, jotka muistuttaa pinaattia, mut niitähän on vaikka kuinka paljon, ne on tosi ravinteikkaita ja hyviä. Tällasta kyl on, mut sitä tarvitaan lisää. Ja sitten se seuraava askel, että sä viljelet sitä ja syöt sitä perheessä, mut miten sitä sais tuotteistettua eteenpäin ja osaksi laajemminkin ruokakulttuuria.

Ville Lähde [00:43:54]:

Täähän on tietysti osittain ongelma myös monissa vauraissa maissa, hyvin energiarikas mutta ravinneköyhä ruokavalio, esimerkiksi Yhdysvaltojen sikäläisen köyhyyden ja nälän ja ruokaturvattomuuden olennainen elementti. Usein vakavat ravinnepuutokset ja ylipaino tapahtuu samassa perheessä, sekä vauraissa että köyhissä maissa. Mua aina ärsyttää ihan suunnattomasti kun joku toimittaja tai setäselittäjä on silleen “on tää jännä maailma että meillä on ylipainoisia kuin nälkäsiä”, se on sama ilmiö. Ne ei oo mikään yltäkylläisyys versus niukkuus, vaan ne on tosi usein yhä enemmän ja enemmän nivoutunu toisiinsa. Tää itse asiassa, mun pitikin aiemmin sanoa, et kun me puhutaan nälästä, vain pieni siipale maailmannälkää on ne tilanteet, jossa ihmiset ei saa tarpeeksi energiaa ruuasta elääkseen, se on 800 “plus miinus” miljoonaa ihmistä, joka on järkyttävä määrä sekin, mut jos me katotaan nälkää myös ravinteiden ja ruokaturvattomuuden, vakauden, näkökulmasta, et on osan vuodesta nälkää, sit se nälkästen määrä on 2 tai 3 miljardia, se ei oo yhdeksäsosaa, vaan se onkin kolmasosa maailman väestöstä. Osa siitä on esmes Yhdysvaltainkin kaltasissa maissa. Se, miten me määritellään ja ymmärretään nälkä, vaikuttaa siihen, millä tavoin sitä pyritään torjumaan ja voidaan päätyä torjumaan sitä väärillä tavoilla. Jos me katotaan vaan energianälkää, elikkä tuotetaan maissia, tuotetaan vehnää, kaikkea muuta mahdollisimman paljon, et saadaan sitä 800 miljoonan porukkaa pienennettyä, niin sinne voi syntyä näkymättömien nälkäisten armeija, joka elää koko ajan haavoittuvaisuuden rajalla, jos ei me samalla pystytä sitä syvempää, monipuolisempaa nälkää torjumaan. Me vaaditaan laajaa kirjoa keinoja, näkökulmia, jos fokusoidaan liian kapeesti, ni se on vaarallista. Tutkimuksessa on usein puhuttu tuotantokeskeisestä tai produktivistisestä ruokapolitiikasta, jolla on syvä, ja musta aika synkee historia. Keskitytään ajamaan samaa intensiivisen tuotannon mallia kaikkialla, koska ajatellaan, että tällä voitetaan nälkä, mut se ei onnistu.

(musiikkia)

Ulriikka Myöhänen [00:46:42]:

Tässäkin keskustelussa on tullu ilmi se, että on kyse hyvin globaalista asiasta, kun puhutaan nälästä ja ruuantuotannosta ja siitä, miten ilmastonmuutos siihen vaikuttaa, mutta sit kuitenkin tulee esille se, että muutos lähtee yhteisöistä, ne ratkasut tehdään siellä, päästäis sopeutumaan ja eteenpäin siitä tilanteesta. Voitais yrittää summata niitä keinoja, joita näillä yksittäisillä yhteisöillä on parantaa omaa tilannettaan ilmastonmuutoksen keskellä, kun ruuantuotanto on haasteellista ja on nälkä. Tässä tuotiin esille nämä lajikeasiat ja paikallisten lajikkeiden merkitys viljelyssä ja nälän torjumisessa. Mitä muita juttuja yhteisössä voitais tehä sen eteen?

Mila Sell [00:47:29]:

Mä koen, että aika paljon tä tietoisuus, just tä mistä Ville puhui, liittyen siihen, mitä aikasemmin oli puhetta, näistä Ugandan aliravituista lapsista vaikka siellä tuotetaankin laajasti erilaista. Yleisesti tietosuus siitä, että kuinka tärkeä ravitsemus on ihmisten hyvinvoinnille, ja varsinkin lapsille ja lasten kehitykselle. Se ei riitä, et on vaan se kalorimäärä täytetty. Tietosuus siitä, että kenellä on vastuu, se on tietysti aina suuri kysymys. Pitäis olla jaettu vastuu, et nä viljelijäryhmät vois keskenänsä sopia ja yrittää laajemmin viljellä erilaisia asioita, ja myös viedä tietoisuutta omassa yhteisössä ravitsemuksen tärkeydestä.

Ville Lähde [00:48:31]:

Mila puhu aiemmin agroekologisista menetelmistä, lyhyesti avaan sitä käsitettä. Se ei oo tietty menetelmä, niinkuin vaikka luomutuotanto, tämmönen käytännössä kaupankäynnin myötä Euroopassa syntynyt koodisto, aika tarkkoja sääntöjä. Agroekologia on löyhä menetelmien joukko, jossa käytännössä ideana on se, että pyritään sopeuttamaan ruuantuotannon, nimenomaan viljelyn ja maatilan ylläpidon, käytännöt paikallisiin ekosysteemien antamiin mahdollisuuksiin, ja toisaalta niihin haasteisiin, missä ollaan. Pyritään parantamaan maanviljelyn viljavuutta, ravintokiertoa, niin edelleen. Voidaan käyttää puustoa tuomaan ravinteita tai vettä  syvemmältä ja niin edelleen. Se on tosi paikkasidonnaista, ja sillon se tarkottaa, että täytyy luoda mahdollisuuksia paikalliseen tutkimustyöhön ja tutkijoiden ja viljelijöiden yhteistyöhön, ja se on myös sellasta asiaa, mihin kehitysyhteistyöllä pystytään vaikuttamaan. Antamaan resursseja, mut vallan täytyy olla paikallisesti kun se tutkimuksen pitää olla paikallista. On myös alueita Afrikassa, mä en osaa nyt paikantaa tarkalleen, mut Nature-lehdessä aikanaan oli siitä hyvä juttukokonaisuus. Niissä viljelysmaa oli ehtinyt köyhtyä niin pitkälle, että ei päästä kovin helposti kehittämään näillä agroekologisilla menetelmillä viljavaa maaperää. Täytyy olla hybridilähestymistapa, et saadaan vähän enemmän lannotteita, että saadaan satoja, jolla ostetaan aikaa hitaammalle agroekologisten menetelmien käytössä. Siks pitää problemaattisena, et joillakin keskustelijoilla on tutkijapuolella tai aktivistipuolella fundamentaalinen ero eri viljelysmenetelmien välillä, et on hyvät ja huonot. Sit agroekologiasta helposti tulee rituaalisana kaikelle kivalle. Mut agroekologian idea on nimenomaan kontekstisidonnaisuus, ja silloin jos konteksti on tommonen, et maa on ehtiny olla tosi köyhää, niin tarvitaan siihen jotain muuta täydentävää.

Mila Sell [00:51:00]:

Kysymyshän on rahotuksesta. Kenen vastuulla se on ja kuka rahottaa? Ja niin edelleen. Se on mun mielestä keskeinen haaste. Esimerkiks EU-hankkeet, jotka yrittää yhdistää tutkimusta ja paikallisia toimijoita, se on tietysti yks keino ja yks askel, mutta se on kuitenkin hyvin, hyvin rajoitettua. Koska niitten pitää olla kontekstisidonnaisia, niin sitten ei oo myöskään niin, että tehdään tää yks tutkimushanke ja saadaan tuloksia, ja kaikki käyttämään tätä samaa, vaan se vaatii joka paikan osalta omaa lähestymistapaa ja omaa tutkimusta. On se siinä mielessä aika pitkä tie. (naurahdus)

Ville Lähde [00:51:46]:

On, ja se tietysti, vielä jos aattelee näitä pohjoismaisia tai länsimaisia tutkimusinstituutioita, meillä valitettavasti eletään suorituspaineen keskellä. Sä et kauheen hyvin meritoidu, jos käyt tekemässä paikallisesti räätälöityjä, koska sit sä et voi julkasta sitä joka puolella ja saada merkintää sun CV:hen. Vaatisi toisenlaista tieteen palkitsemisjärjestelmään myös.

(pieni päällekkäin puhuminen)

Mila Sell [00:52:13]:

Onneks me ei kaikki välitetä siitä.

(yhteistä naurua)

Ville Lähde [00:52:16]:

Joo, meillä työporukalla perustaessa lyötiin peukalosääntö, et 50% työajasta pitää mennä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Ulriikka Myöhänen [00:52:25]:

Noni.

Ville Lähde [00:52:25]:

Ei mennä se CV edellä.

Ulriikka Myöhänen [00:52:28]:

Se kuullostaa hyvältä. Sit oikeestaan tän keskustelun viimeinen kysymys. Maatalous ja ruuantuotanto tarvitsee tulevaisuudessa tekijöitä, ja se tarkoittaa myös, että nuoret pitäis saada innostumaan alasta ja sitoutettua tähän alaan ja siihen muutokseen, mikä ehkä siellä on edessä. Miten se voitais tehä? Haluatko Mila alottaa?

Mila Sell [00:52:55]:

Joo, tähän on asia, josta on puhuttu tosi paljon viime vuosina. Se lähtökohta, mitä suurin osa ottaa tähän, on se, että pitää kehittää agri-business-sektoria. Siitä pitää tulla tällanen bisneslähtöinen, koska sit tietysti kaikki nuoret on heti kiinnostuneita. Mä en oo siitä ihan niin varma, mutta tottakai se on ihan selvää, et jos se on sellasta, mitä se on nyt monessa Afrikan maassa, eli sä oot köyhä käytännössä, jos sä oot viljelijä, niin eihän kukaan oo siitä kiinnostunu. Vähän nää kaikki asiat, mistä me ollaan keskusteltu, et miten tätä koko sektoria vois viedä eteenpäin ja parantaa niin, et ne mahdollisuudet järkevään elinkeinoon olis mukana. Jos se sitten on joku tosi mielenkiintonen agri-business-idea, niin ehkä joo, ja just tää, et ois diversiteettiä. Että sä samalla viljelet ja teet ja sul on vaikka, saat hunajaa siinä ohella ja viljelet hedelmiä, ja sulla on lähikylässä joku, joka prosessoi ne hedelmät vaikka mehuksi ja myydään. Tä diversifiointi, et se ei oo pelkkää sitä maissin viljelyä, vaan siihen liittyy paljon erilaisia prosesseja ja paljon erilaisia mahdollisuuksia, koska sittenhän se on kiinnostavaa. Semmonen lähtökohta, et tätä voi ite kehittää, ja tääl on paljon mahollisuuksia, paljon vaihtoehtoja, ja se on omasta innovaatiosta kiinni. Kyllä mä luulen, et sit ainakin osa nuorista vois olla kiinnostuneita, miksei.

Ulriikka Myöhänen [00:54:43]:

Eli prosessit ja ketjut kuntoon sieltä, ja omille ideoille tilaa.

Mila Sell [00:54:50]:

Joo.

Ulriikka Myöhänen [00:54:50]:

Joo. Mites Ville, mitä tuumaat tähän?

Ville Lähde [00:54:54]:

Mä oon kuunnellessa pohdin, että tä on jännää, et tietys mielessä yksilötasolla nä on ongelmia, mitä myös koetaan vaikka Suomessa tai Yhdysvalloissa. Monien viljelijöiden elämä on jatkuvasti yhä epävarmempaa. Tietysti ne korjauskeinot väistämättä on erilaisia, kun lähtötilanne on hyvin erilainen. Myös se mahdollisuus vaihtaa omia kokemuksia toisten saman kaltasella alueella olevien ihmisten kanssa, opettaa ja oppia samaan aikaan, luodaanko luottamuksellisia suhteita siinä yhteydessä. Se on semmone asia, jossa nykyteknologia vois antaa mahdollisuuksia halpojen tietoverkkoyhteyksien, kännyköiden avulla ihmiset pystyis tämmösiä kokemuksia. vaikka uusien tuholaisten tunnistuspalveluja, tiedon vaihtamista. Silloin itse olisi aktiivisempi toimija, ja työhön liittyisi kaikenlaista oppimista, joka on mielenkiintosempaa kuin se, että työ on samaa läpi vuoden. Se vois toimia myös ituna osuuskuntien perustamiselle ja vastaavalle järjestäytymiselle, eihän se koskaan lähde itestään, vaan se vaatii, että alkaa tuntea ihmisiä ja luottaa niihin. Silloin vasta voi olla sitä mieltä, että okei, pistetään hynttyyt yhteen. Se voi olla yks kanava siihen.

(musiikkia)

Ulriikka Myöhänen [00:56:28]:

Näihin innostaviin ajatuksiin voimme lopettaa tämän keskustelun. Lämmin kiitos tästä, Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell ja Biostutkimusyksikön tutkija Ville Lähde.

Mila Sell [00:56:39]:

Kiitos.

Ville Lähde [00:56:40]:

Kiitos paljon.

Ulriikka Myöhänen [00:56:41]:

Tämä oli tämänkertainen Tekoja-podcast, ja ensi kerralla ollaan muiden aiheiden äärellä. Moi moi.

(musiikkia)

Naisääni [00:56:49]:

Milleniumit tulee ja ovat tulleet, ja varmasti vaikuttaa tähän koko kenttään hyvin vahvasti, eli ajatus siitä, että rahalla voi tehdä positiivisia vaikutuksia varmsti tulee lähtökohtaiseks ajatukseks sijoitusmaailmaankin. Mä nään, että tä trendi ei ole missään nimessä vielä edes päässyt alkuun.

(musiikkia)

Ulriikka Myöhänen [00:57:13]:

Ensi jakson aiheena on vaikuttavuussijoittaminen. Tervetuloa mukaan.

(musiikkia)