Kirkon Ulkomaanavulta 150 000 euroa avustustyöhön Myanmarissa hirmumyrsky Yagin jälkeen
Taifuuni Yagi, yksi voimakkaimmista Etelä-Kiinan merelle lähes 30 vuoteen iskeneistä myrskyistä, on aiheuttanut laajaa tuhoa Vietnamissa, Myanmarissa, Laosissa ja Thaimaassa. Myanmar on kärsinyt erityisen pahasti – ainakin 160 ihmistä on kuollut ja suuri määrä ihmisiä on joutunut pakenemaan kotiseudultaan.
KIRKON ULKOMAANAPU (KUA) on myöntänyt katastrofirahastostaan 150 000 euroa humanitaarisen avun antamiseen Myanmarissa. Avustustyö keskittyy itäiseen Bagon alueeseen ja Kayinin osavaltioon. Tulvavedet ovat pakottaneet tuhansia ihmisiä kodeistaan ja aiheuttaneet merkittäviä vahinkoja infrastruktuurille. Syyskuun puoliväliin mennessä on arvioitu, että yli 230 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Avustustoimia vaikeuttaa katastrofin laajuus. Voimakkaat sateet ja vuorten valumavedet ovat aiheuttaneet vakavia tulvia ja maanvyöryjä. Monet joet ovat tulvineet yli ja äärimmilleen täyttyvät padot saattavat murtua. Ihmiset ovat Myanmarissa varautuneet siihen, että sateet jatkuvat ja aiheuttavat lisää vahinkoa. Kuolonuhrien määrä on tällä hetkellä 160 ja luku saattaa nousta, kun kadonneiden ihmisten etsintä jatkuu.
Humanitaarisella avulla on kiire katastrofitilanteissa
KUA:n työ tarjoaa tärkeää tukea noin 3 500 ihmiselle. Tuki sisältää käteisavustuksia, joilla ihmiset voivat ostaa välttämätömiä ja kiireellisiä tarvikkeita kuten ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita. Kiireellisiä ovat myös vesi-, sanitaatio- ja hygieniahankkeet. Tulvatilanteissa juomavesi voi nopeasti likaantua ja sen myötä taudit leviävät.
Työstä vastaa KUA:n Kayinin osavaltion toimisto, joka koordinoi avustustyötä muiden alueella toimivien järjestöjen kanssa. Humanitaarinen apu on kriittistä, mutta Myanmarin jatkuva poliittinen epävakaus vaikeuttaa avustustoimia.
KUA:n vuosikymmenen ajan maassa tekemä työ ja hyvät yhteistyösuhteet paikallisten järjestöjen kanssa toimivat hyvänä perustana suurimman avun tarpeessa olevien ihmisten saavuttamiseksi mahdollisimman nopeasti.
Voit tukea avustusoperaatiota Myanmarissa lahjoittamalla KUA:n verkkosivuilla tai tilisiirrolla Osuuspankki FI08 5723 0210 0215 (viite 3117).